Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Kategoria: Yleinen Page 1 of 6

Etäisän jäähyväiset

Huomenta, murut, mussukat ja muut kylän asukkaat

Helmikuussa 2015 julkaisin ensimmäisen blogikirjoituksen tänne. Eilen illalla sain viimein tehtyä viimeiset sivut kirjan käsikirjoitukseen, Etäisän muistelmat. Pitkä on ollut prosessi mutta maalisuora häämöttää, Etäisän on aika siirtyä eteenpäin.

Kun Etäisästä tuli lähi-isä katosi osa blogin pohjasta. Ei ollut järkevää enää saivarrella samoista asioista tällä salanimellä. Syntyi ajatus että jotain uutta pitää tehdä. Jo silloin tein mielessäni rungon omalle kirjalle, omalle henkireiälle, omalle julkaisulle joka ei ole nettiriippuvainen.

Sain viestin missä luki että minun pitäisi kirjoittaa kirja. Jos lähettäjä tietäisi miten kauan se ajatus on muhinut omassa päässä niin hän putoaisi tuolilta. Mutta nyt se on tehty, kässäri on valmis oikolukua varten ja sitten alkaa muotoilu. Ehkä se kirja vielä joskus näkee päivän valon.

Mutta takaisin aiheeseen, Etäisä jättää teidät nyt miettimään asioita ihan itse. Tämä on Etäisän viimeinen postaus tällä sivulla. Haluan kiittää kaikkia lukijoita siitä että olette pysyneet matkassa. Haluan kiittää hyvistä jutuista mitä kaverit ja tuttavat ovat tarjoilleet. Haluan kiittää kaikkia kaikesta.

Se on hei hei nyt sitten

Etäisä

Syksy

Syksyllä lehdet menettävät vihreän loistonsa ja hetkeksi maailma loistaa keltaisena ja punaisena. Nämä lämpimät värit tuovat monelle hyvän mielen ja onnen tunteen. Sitten värit haalenee ja puut karistelevat lehdet oksiltaan, luopuvat kaikesta vanhasta jotta jaksaisivat taas yhden kylmän ja karun jakson.

Voisinpa minäkin karistaa lehdet oksiltani. Voisinpa minäkin luopua kaikesta vanhasta ja valmistautua uuteen kauteen ilman mitään vanhaa painolastia. Voisinpa minä joskus loistaa väreillä ja suoda toiselle mielihyvää. Voisinpa minä…

 

Monivalintakysymys

On asia joka pitäisi lailla kieltää. Ei ole reilua antaa valinnan tekijälle monta vaihtoehtoa joista yksikään ei ole täydellinen. Se ei vaan ole reilua.

Edessäni on taas elämään liittyvä monivalintakysymys ja pähkäilen pääni puhki mikä näistä vaihtoehdoista on se järkevin. Tein sitten miten päin tahansa niin valintani vaikuttaa taas moniin ihmisiin jotka eivät saaneet valita. Voin kuvitella että jälkeenpäin ne kyllä valittaa. Tiedän että päätökseni tulee aiheuttamaan tuskaa ja vihaa toisissa ja toisaalta iloa ja onnea toisissa. Enää minun tulee päättää ketkä saavat mitäkin, ja myös päättää mitä itse saan tai jään ilman.

Olisikin sellainen helppo kysymys, esim jatkatko kahvinjuontia? Ei olisi mitään hätää, päätös olisi jo tehty, mutta kun ei ole. Päätös on myös sellainen että en oikeastaan voi keneltäkään kysyä neuvoa koska päätökseni vaikuttaa niin moneen ihmiseen. On siis pähkäiltävä yksin, ylhäisessä yksinäisyydessä, seuranaan vain omat mietteet. Olisikin sellainen helppo tie ulos tästä, sellainen mikä ei satuttaisi ketään, sellainen jonka voi olkapäitä kohottaen tehdä. Olisin edes niin vahva että tekisin päätöksen, sillä viivästyminen aiheuttaa taas lisää paineita, lisää hankaluuksia, kaikkea muuta paitsi hyvää mieltä.

Ehkä seuraan kuitenkin Obi-Wan Kenobin ohjetta, Trust your feelings ja jatkan eteenpäin muiden tuskasta, vihasta ja ilosta huolimatta. Tai sitten ei, se jää nähtäväksi.

May the force be with you….

Miksi?

Olen kysynyt tämänkin kysymyksen monta kertaa itseltäni, kunnollista vastausta en ole vielä kuullut. Yleisin vastaus on lyhyesti siksi… Aaaaargh!

Usko ihmisiin ja ihmiskuntaan ei varmaan enää palaudu. Kukaan ei enää usko mihinkään. Paitsi tietysti itseensä ja omaan hyvyyteen. On se kumma että kun yrittää olla hyvä ystävä ja auttaa hädässä olevaa niin heti ollaan leimaamassa häntäheikiksi joka vaan haluaa edistää omaa panokalenteria. Sitten vielä kysytään miksi?!? Hei, pöllöt, yritän auttaa ja tukea, en kaataa ja panna. Onko niin vaikeata hyväksyä se tosiasia että minä en lähtökohtaisesti ajattele itseäni, kuten olen saanut huomata? Onko niin saakeli mahdotonta hyväksyä ajatusta että on olemassa joku joka ihan oikeasti välittää? Miksi, kysyn vuorostani? Mikä tässä on niin vaikeata?

Sateista kesäpäivää, mussukat

Same beach, different bitches…

Tulipa taas käytyä rannalla. Ja vieläkin siellä on nämä bitchit jotka ei ymmärrä. Miksi niitä D-kupin tissejä pitää yrittää survoa C-bikiniin? Hyi helvetti että on välillä ällöttävän näköistä. Ja sitten ne nuoret (ja ei niin nuoret) miehet. Kaksi numeroa liian pienet speedot eivät ole muotia, ei myöskään se että shortsit roikkuu ja paljastaa yli puolet persvaosta kun tulette vedestä. Jessus mitä kaikkea siellä näkee…

Muuten oli ihan kivaa rannalla….

Rauhallista iltaa, mussukat….

Kun elämän rytmi muuttuu…

Kaikki tiedämme sen että elämässä pitää olla tietty rytmi. Me kaikki otamme sen myös itsestäänselvyytenä että se rytmi on lähes vakio. Useimmat meistä ei ota huomioon sen että joskus se rytmi saattaa muuttua, pahimmassa tapauksessa kadota täysin.

Ei etäisäkään kuvitellut että rytmi voi muuttua. Eihän nyt nuorelle miehelle niin käy. Mutta niin vain kävi, ja nyt on siihen totuttava. Tapoja jotka ovat olleet mulle pyhiä jo vuosia joutuvat uudelleenarvioinnin kohteeksi. Kahvin (tuo ihana suupielien voiteluaine) määrä on saatava alas. Liikuntaa on lisättävä, hyi kauhistus, ja muutenkin elämäntapoja arvioitava uudestaan. Kaikki tämä sen takia että rytmi muuttui.

Heräsin sängystäni tänään ilman muljahtelua, hikisyyttä ei ollut. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei ollut aamulla huimausta, pahaa oloa tai muutakaan. Moderni lääketiede on kyllä hyvällä mallilla. Luultavasti joudun loppuelämäni ajan aina silloin tällöin turvautumaan rytmin kemialliseen hallintaan, mutta se on loppujen lopuksi pieni hinta siitä että saa elämän rytmin pysymään edes joten kuten hallinnassa.

Kun polttaa kynttilää molemmista päistä (ja hiukan keskeltä myös) näillä helteillä ja kuvittelee että on vielä teini niin lopputulos on mikä on, keho antaa periksi. Olkaa, mussukat (ja taas joku raivostuu tästäkin sanasta) etäisää viisaampia ja ottakaa varoitusmerkit tosissaan, pääsette paljon helpommin takaisin rytmiin.

Aurinkoista ja rytmikästä kesäpäivää, murut

Vappu, Valborg, Wappu, Wappen…

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämä jo kauan sitten vakiintunut juhla on nykyään ehkä lähinnä ylioppilaiden juhla. Se on kuitenkin myös työväen juhla, vaikkakin tänä päivänä se ei tarkoita sitä että kaikki paikat on kiinni, ja kevään karnevaali. Perinteisiin kuuluu kuten moni tietää sima, tippaleipä ja munkit. Mutta miksi juuri toukokuu alku?

Jotta ymmärtäisimme karnevaalin ajoituksen on meidän matkustettava ajassa taaksepäin. Siirrymme aikaan jolloin Keltit ja Germaanit olivat voimissaan. He jakoivat vuoden kahdeksan osaan ja aika joka oli kevätpäivänseisauksen ja kesäpäivänseisauksen puolessavälissä, eli nykyinen toukokuun alku, oli heille kevään juhlan aika. Kelttiläisen uskomuksen mukaan tämä Beltane-juhla edisti karjan hedelmällisyyttä ja silloin karjalaumat ajettiin joka vuosi kokkojen läpi.

Myös Suomessa on poltettu kokkoja kevään merkiksi ja samoista syistä. Vanhan kansan helavalkeat sytytettiin kun karja ajettiin laitumelle keväällä. Karjan piti ajaa kokon läpi jotta sairaudet estettäisiin. Kun homma oli pulkassa juotiin simaa ja tanssittiin. Nykyään enää harva polttaa vappukokkoja mutta niitä esiintyy vieläkin etenkin ruotsinkielisillä paikkakunnilla.

Mutta miksi päivää kutsutaan vapuksi?

Saksassa vietettiin noitien ja taikuuden yötä, sapatin loppumista noitien keskuudessa. Tämä Wahlpurgisnacht on omalta osaltaan vaikuttanut nimeen. Myös 700-luvulla toiminut abbedissa Valburg on vaikuttanut nimeen, eli hänen nimipäiväähän vietämme vappuna. Valburg oli alunperin englantilainen joka lähetettiin baijeriin luostariin ja viimein hänestä jopa tehtiin pyhimys, eli oikeasti vietämme pyhän Valburgin päivää vappuna.

Perinteet muuttuu ajan myötä ja siksi on joskus ihan hauskaa raapaista vähän pintaa alkuperistä. Kuka tietää miksi vappua vietetään  vuonna 2170, emme edes tiedä vietetäänkö sitä enää.

Kaikesta huolimatta

Hauskaa vappua

Miksi kirjoitan blogia? Miksi kirjailija kirjoittaa kirjaa?

Kysyn aika lailla usein itseltäni miksi teen asioita mitä teen. Ihme ja kumma, vastaus ei ole läheskään joka kerta sama. Riippuen mielialasta ja globaalisten tapahtumien seurauksista voi vastaukseni olla kaikki Kanadasta lähtien. Mutta miksi sitten päivästä toiseen kamppailen tekstien kanssa, kiukuttelen koskettimien herkkyyttä syntikassa, kiroan sivellintä alimpaan helvettiin tai miksi edes kysyn?

Harrastuksia pitää olla tasapainottamaan arkea. Ei ihminen muuten jaksa. Ja nämä minun taiteelliset harrastukset ovat minulle yhtä lailla huumetta kun juoksijalle on lenkille lähtö. Endorfiinit vapautuu ja tulee hyvä olo. Valitettavasti myös tässä huumeiden käytössä esiintyy krapula, jos en saa soittaa, kirjoittaa tai maalata niin voin huonosti. Olen siis taidenarkki!

Mitä etäisä sitten kirjoittaa? No tietty tätä blogia mitä nyt luet, novelleja (ei julkaisukelpoisia), laulun sanoja / käännöksiä (ei niistäkään ole moni julkaisukelpoinen) ja haaveena joskus saada valmiiksi kirjan missä on etäisän kootut jutut, niin facebookista, blogista kun myös vanhoista chatpalvelimista. Osa niistä jutuista on säästynyt vuosien varrella tikulla (onneksi/epäonneksi) ja olen nyt pitkin talvea editoinut ne uuteen muotoon. Saa nähdä ilmestyykö etäisän muistelmat koskaan.

Mutta vieläkään en tiedä miksi tykkään kirjoittaa! Onko olemassa joku kirjoitusgeeni? Ja miksi juuri minä olen saanut tämän geenimanipuloidun dna-pätkän? Miksi sitä ei annettu esimerkiksi siskolleni (olisin vaihtanut sen hänen kieligeeniin heti)? Miksi juuri minä?

Kirjoitin hiljattain pitkän viestin ihan ajatuksella yhdelle rakkaalle ihmiselle. Huomasin kun sitä kirjoittelin omalla omenapuhelimella että se viesti ei ollut oikeastaan hänelle, se oli perustelumuistio itselleni siitä päätöksestä minkä juuri sinä hetkenä tein. En silti haluaisi että viestiä ei olisi koskaan toimitettu perille koska oli vastaanottajalla myös vähän sanottavaa siinä jutussa mutta kuitenkin… Eli onko perimmäinen syy siihen että kirjoittelen se että silloin paremmin pystyn perustelemaan itselleni mitä juuri nyt teen? Mene ja tiedä, nyt ainakin kaadan kahvia kuppiin ja rupean valmistautumaan töihin…

 

Hey, let’s be careful out there, (sgt Phil Esterhaus, Hill Street Blues)

Kaunokaiselle…

En oikein tiedä mistä nyt aloittaisin tämän kirjoituksen. On niin monta asiaa mitä voi ympätä tämän otsikon alle. Ehkä sittenkin aloitan ihan alusta…

Kun ensi kerran hymyilit minulle sulin ihan täydellisesti. Maailman liike pysähtyi ja ympärilleni muodostui eristetty äänetön tila. Voi että minä olin onnellinen. Osaan vieläkin palata siihen hetkeen, ihan vain sulkemalla silmäni ja hiljaa mielessäni kuiskaamalla nimesi. Kai sekin on jonkin arvoista?

Katosit hetkeksi elämästäni, siihenkin löytyy syy. Tulit kuitenkin takaisin ja hymyilit yhtä kauniisti ellei kauniimmin. Taas meni korvat lukkoon ja maailma pysähtyi.

Välillä minua ihmetyttää miksi jaksat minulle hymyillä? Miten jaksat aina olla niin suloinen minua kohtaan? Miksi tällainen vanha kärttyisä etä/lähi-isä saa sinun huomion? Mitä sinä oikein näet minussa? Miten jaksat pitää minusta joka ikinen päivä?

Nyt avaan hiljaa makuuhuoneen oven ja katselen sinua kun nukut. Pieni hymy siellä pilkistää peitonkulman takaa. Sekaiset vaaleat hiukset kehystävät levollisia kasvoja. Sydämeni meinaa pysähtyä, silmät kostuu pakostakin. Suljen nopeasti oven jotta et herää, annan sinun nukkua, olet sen ansainnut, rakas tyttäreni…

 

 

Kenen kanssa puhua?

Tänään pitkästä aikaa oli sellainen fiilis että olisi ollut kiva istua jonkun kanssa kahvikupin ääreen ja vain jutella. Joku sellainen joka osaa olla hiljaa osan aikaa ja sitten potkia persauksille niin että tuntuu. Niitä luottokavereita ei vain ole niin monta, ja tässä ihan kulmilla niitä on todella harvassa. Enkä minä edes kenelle tahansa avaudu.

Osaan kyllä itsekin ratkoa nämä ns ongelmat, ja useimmat niistä on jo ratkottukin, mutta joskus olisi tarve perustella ne päätökset niin itselle että jollekin toiselle. Tarve olisi puida asiat ja vaihtoehdot läpi jos vaikka olisin jonkun vaihtoehdon missannut (vaikka en kyllä niin tee). Ja olisihan se myös mukavaa jos olisi silloin tällöin joku juttukaveri.

Voin minä tietty soitella niille luottokavereille mutta ei se ole sama asia. Kyllä kahvin tuoksu ja kasvotusten jutustelu on se mitä vaaditaan. Sitä paitsi on erittäin vaikeata potkia persauksille puhelimitse.

Öitä, mussukat

Mieltymys, usko tai jotain sinne päin…

Juniori kysyi tässä hiljattain minulta mitä uskonto tarkoittaa. Kun asiaa käsiteltiin tuli seuraava kysymys, voiko ihmisellä olla kaksi tai useampi uskonto? Nyt oli jo etä/lähi-isä pinteessä ja sitten tuli se viimeinen pommi, onko pakko uskoa?

Asia vaivaa minua koska en osaa vastata juniorin kysymyksiin. Usko, mieltymykset ja sen sellaiset ovat niin henkilökohtaisia että miten voin edes vastata. Onko minulla oikeutta siirtää omia uskomuksia ja mieltymyksiä juniorille? Onko minun  käsitys moraalista sana kun juniorilla? Loppujen lopuksi kyse on siitä mihin jokainen yksilö itse uskoo?

Jumala, Jehova, Allah, Buddah, Ra, Seth jne. Jumalten nimiä kaikki. Onko ne oikeasti olemassa? Onko ne vain nimityksiä ihmisten uskomuksille ja mieltymyksille? Voiko niiden olemassaoloa todistaa?

Minua ei vaivaa se että jokainen saa uskoa omalla tavalla, itse asiassa pidän tästä monimuotoisuudesta, mutta minua vaivaa suunnattomasti se että yritetään tuupata omaa uskoa toisille. Usko on henkilökohtaista, et voi sitä siirtää toiselle koska silloin se toinen ei enää ole oma itsensä. Ja nyt ei ole kyse pelkästään uskosta, koskee yhtä lailla muita mieltymyksiä kuten liikuntaa,  ravintotottumukset, juomiset, tupakointi yms. Ihmisellä on oikeus itse tehdä valintoja ilman saarnoja, tehovalistusta jne.

En katso pahalla jos joku haluaa syödä vain kasviksia. En katso pahalla jos joku haluaa viettää elämänsä punttisalilla ja lenkillä. Toivon kuitenkin että ihmiset hyväksyisi myös minun valinnat, liha, kahvi ja sohva eikä yrittäisi muuttaa minua.

No, olenko taas onnistunut? Vielä puuttuu se mussukatosio mutta jo nyt luulen että joku mutisee jossain. Hyvä! Sehän tässä oli tarkoitus…

 

Viihtyisää sunnuntaita, murut

Ajattelematon pöhkö

olen minä, taas sain sen todistettua. Hetken mielijohteesta teen elämän vaikeaksi niin itselleni kun muillekin. Miksi ihminen ei koskaan opi? Pitääkö tämän olla näin helvetin vaikea? Yritä nyt sitten esittää fiksua ja filmaattista…

Joskus on ihan hyvä että on impulsiivinen mutta olen taas viime aikoina huomannut että impulsiivisuudesta on myös haittaa. Joku sellainen väliporras aivojen ja muun kehon välillä olisi ihan paikallaan, sellainen tila missä pääkoppa kysyisi tietokoneen käyttöjärjestelmän tavoin ”Oletko varma?” Ongelmatiheys harvenee välittömästi kun saan tällaisen palikan käyttöön.

Impulsiivisin terveisin

 

Pöhkö

Suomen (ja somen) turhin julkkis

Matkani tähtiin on nyt loppusuoralla, kuvaukset on purkissa ja tulosta odotamme. Loppujuhla ja Oscar-gaala seuraavana vuorossa.

Ja turhin julkkis pystin saa 112-sarjasta Etäisä taustaroolistaan…

Mutta miksi etäisä (joka nyt on kuitenkin lähi-isä) lähti tähän mukaan? Mikä saa ujon ja sulkeutuneen boheeminörtin suostumaan tällaiseen? Moni on udellut mutta harva tietää syyn, edes etäisä itse ei tiedä koko totuutta.

Projekti on ollut kovin mielenkiintoinen, uusia asioita on opittu, uusia tuttavuuksia tehty, naurettu, itketty (ei julkisesti mutta) ja tietty vain oltu. Tavallaan se on ollut rankkaa, kuvaukset on tehty pääkaupunkiseudulla eikä etäisä kyllä kovin paljon tykkää hotellielämästä. Taas toisaalta olen voinnut moikata vanhoja työkavereita, nähnyt kauniita naisia jne. Mutta olen ollut poissa kotoa, poissa lasten läheisyydestä, poissa omasta rauhasta. Mutta se on julkisuuden hinta.

Tiistaina minusta tulee valtakunnan turhin julkkis, sori Tuksu mutta valtikka siirtyy minulle nyt. Subilla kello 21 alkaa uudet jaksot 112 sarjasta. Olen boikotoinut sarjaa tähän asti ja luultavasti jatkan boikottia. En siedä katsoa itseäni telkusta, toivottavasti sinä siedät.

Mutta ei mitään huonoa ilman jotain pientä hyvää, voin tiistain jälkeen myydä nimmareita à 5€ kipale. Minustahan tulee miljonääri alta aikayksikön. Siitäkin huolimatta että kuulakärkikynien hautauspalvelu ei toiminut. Eli jos näet minut kylillä varaa valmiiksi kynä, paperia ja viisi euroa jos haluat nimmarin 😂

 

Ja jotta tämä nyt ei olisi pelkkä vitsi niin huomioikaa että nyt on haku menossa Pelastusopistoon. Sinustakin voi tulla hätäkeskuspäivystäjä ja sitä kautta yksi meistä. Onnea hakuun.

 

Ja kamera käy….

Ei tänään, päätä särkee…

Migreeni, se usein diagnostisoimatta jäävä neurologinen sairaus, on silkkaa helvettiä. Toispuolinen jomotus vie ihmiseltä kyvyn toimia ja olla normaalisti. Kun ei sitten jaksa mitään niin alkaa vituttaa mikä sitten näkyy pääkipuna, oravanpyörä on valmis.

Onneksi on tähänkin kehitetty täsmälääkkeitä jotka auttavat katkaisemaan sen kipukierteen. Ainoa huono puoli on että ne väsyttävät hirmuisesti, eli hommat jää hoitamatta kuitenkin. No ehkä etäisäkin jossain kohtaa pääsee takaisin rytmiin.

Elävä legenda on että kun ei halua seksiä niin väitetään että päätä särkee. No viimeiset päivät ovat kyllä olleet niin kivuliaita että ei olisi tullut mieleenkään harrastaa seksiä, mikäli siihen olisi edes ollut mahdollisuutta. ”Joo,joo, rakastan. Papilliotit painaa ja päätä särkee, nukutaan nyt.” 

Mutta käytetäänkö samaa tekosyytä kaikissa seksuaalisuhteissa vai onko tämä nimenomaan heteroseksuaalisten tekosyy? Mitä sanoo esimerkiksi panseksuaalinen siipalleen kun ei tee mieli?

Jotta välttyisi päänsäryn aiheuttamasta seksittömyydestä pitäisi varmaan olla polyamorinen. Toisaalta sekään ei auta jos itsellä päätä särkee. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, ja tänäänkin jää voitto lunastamatta kun päätä särkee…

Page 1 of 6

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi