Olen kysynyt tämänkin kysymyksen monta kertaa itseltäni, kunnollista vastausta en ole vielä kuullut. Yleisin vastaus on lyhyesti siksi… Aaaaargh!

Usko ihmisiin ja ihmiskuntaan ei varmaan enää palaudu. Kukaan ei enää usko mihinkään. Paitsi tietysti itseensä ja omaan hyvyyteen. On se kumma että kun yrittää olla hyvä ystävä ja auttaa hädässä olevaa niin heti ollaan leimaamassa häntäheikiksi joka vaan haluaa edistää omaa panokalenteria. Sitten vielä kysytään miksi?!? Hei, pöllöt, yritän auttaa ja tukea, en kaataa ja panna. Onko niin vaikeata hyväksyä se tosiasia että minä en lähtökohtaisesti ajattele itseäni, kuten olen saanut huomata? Onko niin saakeli mahdotonta hyväksyä ajatusta että on olemassa joku joka ihan oikeasti välittää? Miksi, kysyn vuorostani? Mikä tässä on niin vaikeata?

Sateista kesäpäivää, mussukat