Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Kuukausi: tammikuu 2016

Miten tästä eteenpäin?

Kysyn tämän kysymyksen aina silloin tällöin. Miksi? Koska jokainen päivä tuo eteen uusia valintoja, uusia haasteita, uusia mahdollisuuksia ja uusia kysymyksiä. Miten haluan kohdata oman elämäni ja kaiken sen minkä se tuo eteeni? Mitä haluan tehdä huomenna ja siitä eteenpäin? Kenen kanssa haluan tehdä sen?

Tänään oli taas sellainen haarapäivä, piti oikein miettiä mitä minä oikeastaan haluan. Olenko tyytyväinen siihen mitä minulla on, vai onko minun siirryttävä eteenpäin? Kieltämättä näistä asioista olisi joskus ihan kiva jutella jonkun täysin ulkopuolisen kanssa. Joku joka ei tiedä mitä teen tai miten sen teen, joku joka vain kuuntelee eikä edes yritä ymmärtää. Tai sitten joutuu vain bloggaa tästä, ehkä joku lukee, ehkä joku ymmärtää.

Yön yksinäisnä hetkinä mietin joskus omia valintoja, niin tehtyjä kuin tekemättömät. Kaikki niistä eivät olleet hyviä valintoja, mutta ne ovat tehneet minusta sen minkä olen (excuse me for making them). Joskus mietin miksi olen tehnyt jotain silloin joskus, joskus mietin mitä tulen tulevaisuudessa tekemään. Tekeekö se minusta paremman ihmisen? En usko mutta se antaa toivoa että edes joku näistä tulevaisuuden valinnoista on hyvä.

Huomenna on uusi päivä ja uusia valintoja. Se millainen päivä on huomenna jää nähtäväksi. Sen tiedän että valinta on minun, ja vain minun. Minkäköhän makuisen pusun ostan?

 

Marre

Viestitellään

Surkuhupaisaa että tällainen boheeminörtti on ihan lukossa juuri nyt. Syy on yksinkertaisesti se että nörtti on nörtin tavoin ujo. Nörtti ei välttämättä osaa kertoa sen minkä haluaisi hipin tietävän. Ei osaa Hemuli puhua Nuuskamuikkuselle, miksi?

Nuuskis nykäisi maton alta, hän vyöryi elämääni pyörremyrskyn lailla. Hemuli ei ymmärtänyt suojautua. En valita, tämä on pitkästä aikaa ihan mukavaa kun saa odotella viestejä kauniilta tytöltä, mutta en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi minulle aina käy niin että paahdan tuhatta ja sataa kohti tuntematonta ja vielä elään siinä uskossa että se toinen lähestyy samaa vauhtia. No joku päivä Nuuskis varmaan painaa tallan pohjaan ja tulee vuosisadan kolari, tunteiden räjähdys, toivotaan että vältytään henkilövahingoilta.

Ihastuminen on ihanaa, se tunne että elää ja että joku on kiinnostunut minun, siis pienen boheeminörtin, asioista on mahtava. Kiitos, Nuuskamuikkunen että herätit minut henkiin.

Viestein on vaikeaa välittää sitä tunnelatausta jota tuntee. Helpompaa olisi jos saisi fyysisesti olla läsnä (enkä nyt tarkoita peiton alla, Jukalle tiedoksi), hipaista toista, halata, nuuhkia toisen tuoksua, pitää kädestä ja upota ihaniin silmiin. Samalla tarjoaisi toiselle läheisyyttä, lämpöä, turvallisuutta ja rakkautta. Se on sitä tosielämän rakkautta, se että antaa toiselle jotain mitä hän tarvitsee.

Hemuli, eli boheeminörtti ja virtuaalitaiteilija, on vähän väsynyt mutta onnellinen. Hemulilla on jotain mitä odottaa.

Vuosi 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet. Ajatus ei vain nyt kulje. Ei tahdo löytyä aihetta tekstiin, ei blogiin eikä biiseihin. On sellainen tunne että minun bullshitgeneraattorini on lakannut toimimasta.

Tulkoon tästä vuodesta parempi vuosi. Haaveena on että löytyisi joku jonka kanssa taistella arjen taistelut, juoda kahvia, maata vierekkäin sängyllä ja olla vain. Ai kuinka kivaa se olisi tulla töistä kotiin ja saada lämmin halaus heti kun astuu ovesta sisään. Pieniä yksityiskohtia, eikö? Niitä vain ei arvosta ennen kun ne otetaan sinulta pois. Nämä tärkeät eleet ja teot ei rekisteröidy mihinkään, tai niin luulit, mutta kun ne jää pois niin koko rekisteri kaatuu niskaasi. Kaipaat halausta, kaipaat aamukahviseuraa, kaipaat pientä peppuhipaisua, kaipaat kaiken sen mikä teki suhteesta sen mikä se oli.

Ihminen ei ole luotu elämään yksin, ei ainakaan minun maailmassani. Jotkut harvinaiset yksilöt eivät kuitenkaan elämän aikana ehdi löytää sitä suurta rakkautta, juuri sitä kenen kanssa elää läpi elämän. Seukataan tovi ja erotaan taas, välillä tuntuu siltä että ihmiset eivät välitä enää, annetaan periksi, ei taistella sen oman suhteen vuoksi yhtään. Minä kuulun myös niihin, valitettavasti. Miksi se on mennyt tähän? Miksi maailma on tehnyt meistä tuhlareita? Miksi tuhlaamme ja tuhoamme rakkautta?

Ihastuin pieneen tosielämän Nuuskamuikkuseen. Ihanat silmät, kaunis hymy ja nuoruuden viehätys. Huomaan että ajattelen häntä lähes koko ajan, mietin millainen hän on, onko hän minulle taistelun arvoinen? Vastaus on Canada, en tiedä vielä, on vielä niin alkuvaiheessa tutustuminen, mutta hyvältä näyttää (enkä nyt tarkoita vain ulkonäöllisesti). Eri asia on sitten sopiiko hippikaunotar ja verbaaliboheemi yhteen. I sure hope so :love:

 

Nyt alkaa valmistautuminen illan rientoihin. Please, do not call me at work….

 

Hyvää viikonloppua murut (tämä koska mussukat-sana aiheutti facessa keskustelun mitä tarkoitan sanalla).

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi