Uusi vuosi, uudet kujeet. Ajatus ei vain nyt kulje. Ei tahdo löytyä aihetta tekstiin, ei blogiin eikä biiseihin. On sellainen tunne että minun bullshitgeneraattorini on lakannut toimimasta.

Tulkoon tästä vuodesta parempi vuosi. Haaveena on että löytyisi joku jonka kanssa taistella arjen taistelut, juoda kahvia, maata vierekkäin sängyllä ja olla vain. Ai kuinka kivaa se olisi tulla töistä kotiin ja saada lämmin halaus heti kun astuu ovesta sisään. Pieniä yksityiskohtia, eikö? Niitä vain ei arvosta ennen kun ne otetaan sinulta pois. Nämä tärkeät eleet ja teot ei rekisteröidy mihinkään, tai niin luulit, mutta kun ne jää pois niin koko rekisteri kaatuu niskaasi. Kaipaat halausta, kaipaat aamukahviseuraa, kaipaat pientä peppuhipaisua, kaipaat kaiken sen mikä teki suhteesta sen mikä se oli.

Ihminen ei ole luotu elämään yksin, ei ainakaan minun maailmassani. Jotkut harvinaiset yksilöt eivät kuitenkaan elämän aikana ehdi löytää sitä suurta rakkautta, juuri sitä kenen kanssa elää läpi elämän. Seukataan tovi ja erotaan taas, välillä tuntuu siltä että ihmiset eivät välitä enää, annetaan periksi, ei taistella sen oman suhteen vuoksi yhtään. Minä kuulun myös niihin, valitettavasti. Miksi se on mennyt tähän? Miksi maailma on tehnyt meistä tuhlareita? Miksi tuhlaamme ja tuhoamme rakkautta?

Ihastuin pieneen tosielämän Nuuskamuikkuseen. Ihanat silmät, kaunis hymy ja nuoruuden viehätys. Huomaan että ajattelen häntä lähes koko ajan, mietin millainen hän on, onko hän minulle taistelun arvoinen? Vastaus on Canada, en tiedä vielä, on vielä niin alkuvaiheessa tutustuminen, mutta hyvältä näyttää (enkä nyt tarkoita vain ulkonäöllisesti). Eri asia on sitten sopiiko hippikaunotar ja verbaaliboheemi yhteen. I sure hope so :love:

 

Nyt alkaa valmistautuminen illan rientoihin. Please, do not call me at work….

 

Hyvää viikonloppua murut (tämä koska mussukat-sana aiheutti facessa keskustelun mitä tarkoitan sanalla).