Huomenta, murut, mussukat ja muut kylän asukkaat

Helmikuussa 2015 julkaisin ensimmäisen blogikirjoituksen tänne. Eilen illalla sain viimein tehtyä viimeiset sivut kirjan käsikirjoitukseen, Etäisän muistelmat. Pitkä on ollut prosessi mutta maalisuora häämöttää, Etäisän on aika siirtyä eteenpäin.

Kun Etäisästä tuli lähi-isä katosi osa blogin pohjasta. Ei ollut järkevää enää saivarrella samoista asioista tällä salanimellä. Syntyi ajatus että jotain uutta pitää tehdä. Jo silloin tein mielessäni rungon omalle kirjalle, omalle henkireiälle, omalle julkaisulle joka ei ole nettiriippuvainen.

Sain viestin missä luki että minun pitäisi kirjoittaa kirja. Jos lähettäjä tietäisi miten kauan se ajatus on muhinut omassa päässä niin hän putoaisi tuolilta. Mutta nyt se on tehty, kässäri on valmis oikolukua varten ja sitten alkaa muotoilu. Ehkä se kirja vielä joskus näkee päivän valon.

Mutta takaisin aiheeseen, Etäisä jättää teidät nyt miettimään asioita ihan itse. Tämä on Etäisän viimeinen postaus tällä sivulla. Haluan kiittää kaikkia lukijoita siitä että olette pysyneet matkassa. Haluan kiittää hyvistä jutuista mitä kaverit ja tuttavat ovat tarjoilleet. Haluan kiittää kaikkia kaikesta.

Se on hei hei nyt sitten

Etäisä