Etäisän puheenvuoro

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella…

Miksi?

Olen kysynyt tämänkin kysymyksen monta kertaa itseltäni, kunnollista vastausta en ole vielä kuullut. Yleisin vastaus on lyhyesti siksi… Aaaaargh!

Usko ihmisiin ja ihmiskuntaan ei varmaan enää palaudu. Kukaan ei enää usko mihinkään. Paitsi tietysti itseensä ja omaan hyvyyteen. On se kumma että kun yrittää olla hyvä ystävä ja auttaa hädässä olevaa niin heti ollaan leimaamassa häntäheikiksi joka vaan haluaa edistää omaa panokalenteria. Sitten vielä kysytään miksi?!? Hei, pöllöt, yritän auttaa ja tukea, en kaataa ja panna. Onko niin vaikeata hyväksyä se tosiasia että minä en lähtökohtaisesti ajattele itseäni, kuten olen saanut huomata? Onko niin saakeli mahdotonta hyväksyä ajatusta että on olemassa joku joka ihan oikeasti välittää? Miksi, kysyn vuorostani? Mikä tässä on niin vaikeata?

Sateista kesäpäivää, mussukat

Same beach, different bitches…

Tulipa taas käytyä rannalla. Ja vieläkin siellä on nämä bitchit jotka ei ymmärrä. Miksi niitä D-kupin tissejä pitää yrittää survoa C-bikiniin? Hyi helvetti että on välillä ällöttävän näköistä. Ja sitten ne nuoret (ja ei niin nuoret) miehet. Kaksi numeroa liian pienet speedot eivät ole muotia, ei myöskään se että shortsit roikkuu ja paljastaa yli puolet persvaosta kun tulette vedestä. Jessus mitä kaikkea siellä näkee…

Muuten oli ihan kivaa rannalla….

Rauhallista iltaa, mussukat….

Three words

Coffee and a cigarrette

A smile and a kiss on your lips

Tears in your eyes

A nervous smile

And three words to you

 

Listening to romantic music

A kiss and a hug for my love

Tears in my eyes

A nervous smile

And three words to you

 

THE WORDS THAT MADE MY LIFE

THE ONLY WORDS I REALLY KNOW

WORDS THAT MEAN EVERYTHING TO ME

THREE WORDS TO YOU

I LOVE YOU

 

I feel your body next to mine

A gentle kiss on your lips

Tears in our eyes

A nervous smile

And three words to our love

Kun elämän rytmi muuttuu…

Kaikki tiedämme sen että elämässä pitää olla tietty rytmi. Me kaikki otamme sen myös itsestäänselvyytenä että se rytmi on lähes vakio. Useimmat meistä ei ota huomioon sen että joskus se rytmi saattaa muuttua, pahimmassa tapauksessa kadota täysin.

Ei etäisäkään kuvitellut että rytmi voi muuttua. Eihän nyt nuorelle miehelle niin käy. Mutta niin vain kävi, ja nyt on siihen totuttava. Tapoja jotka ovat olleet mulle pyhiä jo vuosia joutuvat uudelleenarvioinnin kohteeksi. Kahvin (tuo ihana suupielien voiteluaine) määrä on saatava alas. Liikuntaa on lisättävä, hyi kauhistus, ja muutenkin elämäntapoja arvioitava uudestaan. Kaikki tämä sen takia että rytmi muuttui.

Heräsin sängystäni tänään ilman muljahtelua, hikisyyttä ei ollut. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei ollut aamulla huimausta, pahaa oloa tai muutakaan. Moderni lääketiede on kyllä hyvällä mallilla. Luultavasti joudun loppuelämäni ajan aina silloin tällöin turvautumaan rytmin kemialliseen hallintaan, mutta se on loppujen lopuksi pieni hinta siitä että saa elämän rytmin pysymään edes joten kuten hallinnassa.

Kun polttaa kynttilää molemmista päistä (ja hiukan keskeltä myös) näillä helteillä ja kuvittelee että on vielä teini niin lopputulos on mikä on, keho antaa periksi. Olkaa, mussukat (ja taas joku raivostuu tästäkin sanasta) etäisää viisaampia ja ottakaa varoitusmerkit tosissaan, pääsette paljon helpommin takaisin rytmiin.

Aurinkoista ja rytmikästä kesäpäivää, murut

Rakkauden illuusio

”Älä hätäile, kyllä sinä vielä löydät sen oikean rakkauden”

Siis mitä? Onko meille jokaiselle olemassa se yksi ainoa oikea rakas? Onko nämä muut ketä olen rakastanut sitten ollut pelkkä illuusio rakkaudesta? Ja jos on vain yksi tosirakkaus niin saako hän sitten vähemmän rakkautta aikanaan koska olen jo kuluttanut osan rakkaudestani illuusioihin? Ja mistä minä tiedän onko just hän se oikea vai pelkkä illuusio?

Entä se rakkaus, siis SE rakkaus, miten se eroaa siitä rakkaudesta mitä illuusiot ovat nauttineet? Miten kukaan edes huomaa eron? Onko ne vaaleanpunaiset pilvet erilailla sävytetty jos kyseessä on SE rakkaus? Vai onko tämäkin illuusio?

Jos jokaiselle on se joku tuolla jossain niin miksi me sitten edes rakastutaan illuusioon? Miksi tunnepankki ei ole geneettisillä koodilla varustettu jotta voisimme rakastaa vain sitä oikeaa? Miksi on edes mahdollista rakastaa illuusiota? Ja kauhistukseni lisääntyy kun mietin että onko se minulle oikea rakkaus sama henkilö jolle minä olen se oikea rakkaus?

Onko olemassa edes rakkautta vai onko sekin illuusio?

 

Aurinkoista rakkauden etsintää, mussukat

Vappu, Valborg, Wappu, Wappen…

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämä jo kauan sitten vakiintunut juhla on nykyään ehkä lähinnä ylioppilaiden juhla. Se on kuitenkin myös työväen juhla, vaikkakin tänä päivänä se ei tarkoita sitä että kaikki paikat on kiinni, ja kevään karnevaali. Perinteisiin kuuluu kuten moni tietää sima, tippaleipä ja munkit. Mutta miksi juuri toukokuu alku?

Jotta ymmärtäisimme karnevaalin ajoituksen on meidän matkustettava ajassa taaksepäin. Siirrymme aikaan jolloin Keltit ja Germaanit olivat voimissaan. He jakoivat vuoden kahdeksan osaan ja aika joka oli kevätpäivänseisauksen ja kesäpäivänseisauksen puolessavälissä, eli nykyinen toukokuun alku, oli heille kevään juhlan aika. Kelttiläisen uskomuksen mukaan tämä Beltane-juhla edisti karjan hedelmällisyyttä ja silloin karjalaumat ajettiin joka vuosi kokkojen läpi.

Myös Suomessa on poltettu kokkoja kevään merkiksi ja samoista syistä. Vanhan kansan helavalkeat sytytettiin kun karja ajettiin laitumelle keväällä. Karjan piti ajaa kokon läpi jotta sairaudet estettäisiin. Kun homma oli pulkassa juotiin simaa ja tanssittiin. Nykyään enää harva polttaa vappukokkoja mutta niitä esiintyy vieläkin etenkin ruotsinkielisillä paikkakunnilla.

Mutta miksi päivää kutsutaan vapuksi?

Saksassa vietettiin noitien ja taikuuden yötä, sapatin loppumista noitien keskuudessa. Tämä Wahlpurgisnacht on omalta osaltaan vaikuttanut nimeen. Myös 700-luvulla toiminut abbedissa Valburg on vaikuttanut nimeen, eli hänen nimipäiväähän vietämme vappuna. Valburg oli alunperin englantilainen joka lähetettiin baijeriin luostariin ja viimein hänestä jopa tehtiin pyhimys, eli oikeasti vietämme pyhän Valburgin päivää vappuna.

Perinteet muuttuu ajan myötä ja siksi on joskus ihan hauskaa raapaista vähän pintaa alkuperistä. Kuka tietää miksi vappua vietetään  vuonna 2170, emme edes tiedä vietetäänkö sitä enää.

Kaikesta huolimatta

Hauskaa vappua

Luovuuden paluu

Olen lähes koko talven kärsinyt luovuuden puutteesta, mistä syystä liekään, puhumattakaan toisista puutetiloista mitkä ovat enemmän tai vähemmän kroonisia. Mitään en kyennyt tekemään, kaikki minkä aloitin meni mönkään. Onneksi en ole luovuuden ammattilainen.

Yks kaks yllättäin sitten luovuus palautui ja sanallinen arkkuni aukesi. Sain rustattua sanoja paperille (ihan niin kuin laulussakin sanotaan), ei se kyllä elämää muuttanut suuntaan eikä toiseen mutta minulla oli hetkeni jolloin kaikki tuntui suhteellisen hyvältä.

Pyörittelin kynää äsken kädessäni, yritin piirtää jotain, ei ottanut tuulta purjeisiin. Huomasin toki että käteni kirjoitti sanoja paperille, sanoja joista ehkä vielä kehittyy tarina (jos luovuutta riittää). Tarinoille ehkä kehittyy rytmi ja rytmille melodia, prosessi on vielä kesken mutta jotain ajatusta on jo. Luomisen tuska kesti liian pitkään, se kesti lähes seitsemän vuotta.

Maistiainen projekista:

That night, when you touched me
A dream came true.
All I ever wanted
All I ever feared
All I ever needed
I got seven years of pain

 

Miksi kirjoitan blogia? Miksi kirjailija kirjoittaa kirjaa?

Kysyn aika lailla usein itseltäni miksi teen asioita mitä teen. Ihme ja kumma, vastaus ei ole läheskään joka kerta sama. Riippuen mielialasta ja globaalisten tapahtumien seurauksista voi vastaukseni olla kaikki Kanadasta lähtien. Mutta miksi sitten päivästä toiseen kamppailen tekstien kanssa, kiukuttelen koskettimien herkkyyttä syntikassa, kiroan sivellintä alimpaan helvettiin tai miksi edes kysyn?

Harrastuksia pitää olla tasapainottamaan arkea. Ei ihminen muuten jaksa. Ja nämä minun taiteelliset harrastukset ovat minulle yhtä lailla huumetta kun juoksijalle on lenkille lähtö. Endorfiinit vapautuu ja tulee hyvä olo. Valitettavasti myös tässä huumeiden käytössä esiintyy krapula, jos en saa soittaa, kirjoittaa tai maalata niin voin huonosti. Olen siis taidenarkki!

Mitä etäisä sitten kirjoittaa? No tietty tätä blogia mitä nyt luet, novelleja (ei julkaisukelpoisia), laulun sanoja / käännöksiä (ei niistäkään ole moni julkaisukelpoinen) ja haaveena joskus saada valmiiksi kirjan missä on etäisän kootut jutut, niin facebookista, blogista kun myös vanhoista chatpalvelimista. Osa niistä jutuista on säästynyt vuosien varrella tikulla (onneksi/epäonneksi) ja olen nyt pitkin talvea editoinut ne uuteen muotoon. Saa nähdä ilmestyykö etäisän muistelmat koskaan.

Mutta vieläkään en tiedä miksi tykkään kirjoittaa! Onko olemassa joku kirjoitusgeeni? Ja miksi juuri minä olen saanut tämän geenimanipuloidun dna-pätkän? Miksi sitä ei annettu esimerkiksi siskolleni (olisin vaihtanut sen hänen kieligeeniin heti)? Miksi juuri minä?

Kirjoitin hiljattain pitkän viestin ihan ajatuksella yhdelle rakkaalle ihmiselle. Huomasin kun sitä kirjoittelin omalla omenapuhelimella että se viesti ei ollut oikeastaan hänelle, se oli perustelumuistio itselleni siitä päätöksestä minkä juuri sinä hetkenä tein. En silti haluaisi että viestiä ei olisi koskaan toimitettu perille koska oli vastaanottajalla myös vähän sanottavaa siinä jutussa mutta kuitenkin… Eli onko perimmäinen syy siihen että kirjoittelen se että silloin paremmin pystyn perustelemaan itselleni mitä juuri nyt teen? Mene ja tiedä, nyt ainakin kaadan kahvia kuppiin ja rupean valmistautumaan töihin…

 

Hey, let’s be careful out there, (sgt Phil Esterhaus, Hill Street Blues)

Each and every day

Niin alkoi teksti jonka kirjoitin aikoinaan. Tänään löysin sen tekstin uudestaan kätköistä. Eipä juuri hymyilyttänyt kun sen luin läpi. Parhaat tekstit syntyvät silloin kun on ahdistunut, kun on tarve purkaa omia patoutumia tekstin kautta. Tästä syystä ette koskaan kuule minusta kun olen hyvällä päällä. Nyt on menossa sellainen semi-vaihe, ei oikein riitä ahdistus hulluun luovuuteen mutta olisi kuitenkin pikku pakko kirjoittaa jotain. Vääntämällä väännetty teksti siis tilauksessa…

Close your eyes and save me from drowning…

Voi kuinka ihanaa olisi hukkua sun syviin silmiin, unohtaa muun maailman ja olla vain kanssasi. Toiveajattelua kenties, mutta unelmat on unelmoitava jotta selviää.

Touch my hand and keep me close to you….

Oi kuinka ihanaa olisi jos saisin tuntea sun hellän kosketuksen ja olla ikuisesti lähelläsi, ilman paineita, ilman lupauksia, olla vain.

And I will love you, more and more…

Se on kyllä totta sekin. Usein rakastaa saamatta vastarakkautta ja se tunne vain syvenee ja syvenee kunnes kupla puhkeaa ja tekstiä ilmestyy paperille.

Each and every day.

Kyllä, joka ikinen päivä, ihan joka ikinen.

Joskus vähän epäilyttää oma luovuus. Joskus tuntuu siltä kun olisin ihan hukassa kaiken taiteilun keskellä. Joskus tuntuu siltä että joku viisivuotias kirjoittaa paremmin ja maalaa PALJON paremmin. Toisaalta, jos ne tekeleet jäävät pöytälaatikkoon niin who cares…

 

Hullua alkanutta viikkoa, mussukat

Kaunokaiselle…

En oikein tiedä mistä nyt aloittaisin tämän kirjoituksen. On niin monta asiaa mitä voi ympätä tämän otsikon alle. Ehkä sittenkin aloitan ihan alusta…

Kun ensi kerran hymyilit minulle sulin ihan täydellisesti. Maailman liike pysähtyi ja ympärilleni muodostui eristetty äänetön tila. Voi että minä olin onnellinen. Osaan vieläkin palata siihen hetkeen, ihan vain sulkemalla silmäni ja hiljaa mielessäni kuiskaamalla nimesi. Kai sekin on jonkin arvoista?

Katosit hetkeksi elämästäni, siihenkin löytyy syy. Tulit kuitenkin takaisin ja hymyilit yhtä kauniisti ellei kauniimmin. Taas meni korvat lukkoon ja maailma pysähtyi.

Välillä minua ihmetyttää miksi jaksat minulle hymyillä? Miten jaksat aina olla niin suloinen minua kohtaan? Miksi tällainen vanha kärttyisä etä/lähi-isä saa sinun huomion? Mitä sinä oikein näet minussa? Miten jaksat pitää minusta joka ikinen päivä?

Nyt avaan hiljaa makuuhuoneen oven ja katselen sinua kun nukut. Pieni hymy siellä pilkistää peitonkulman takaa. Sekaiset vaaleat hiukset kehystävät levollisia kasvoja. Sydämeni meinaa pysähtyä, silmät kostuu pakostakin. Suljen nopeasti oven jotta et herää, annan sinun nukkua, olet sen ansainnut, rakas tyttäreni…

 

 

Kenen kanssa puhua?

Tänään pitkästä aikaa oli sellainen fiilis että olisi ollut kiva istua jonkun kanssa kahvikupin ääreen ja vain jutella. Joku sellainen joka osaa olla hiljaa osan aikaa ja sitten potkia persauksille niin että tuntuu. Niitä luottokavereita ei vain ole niin monta, ja tässä ihan kulmilla niitä on todella harvassa. Enkä minä edes kenelle tahansa avaudu.

Osaan kyllä itsekin ratkoa nämä ns ongelmat, ja useimmat niistä on jo ratkottukin, mutta joskus olisi tarve perustella ne päätökset niin itselle että jollekin toiselle. Tarve olisi puida asiat ja vaihtoehdot läpi jos vaikka olisin jonkun vaihtoehdon missannut (vaikka en kyllä niin tee). Ja olisihan se myös mukavaa jos olisi silloin tällöin joku juttukaveri.

Voin minä tietty soitella niille luottokavereille mutta ei se ole sama asia. Kyllä kahvin tuoksu ja kasvotusten jutustelu on se mitä vaaditaan. Sitä paitsi on erittäin vaikeata potkia persauksille puhelimitse.

Öitä, mussukat

Tyytymätön hätäkeskuspäivystäjä

Mediassa ruoskitaan kunnolla hätäkeskuslaitosta.  On kirjoituksia miten sairauspoissaolot ovat tapissa ja henkilöstö väsyy. Puhutaan huonosta johtamisesta ja töiden huonosta järjestelystä ja sitten vielä haukutaan keskusten sijoittelua, päivystäjien koulutuspaikasta puhumattakaan. Herttileijaa sentään! Missä hiekkalaatikossa olette? Ihminen tekee valintoja, jos ei asuinpaikalla ole virkapaikkoja on hänellä kaksi mahdollisuutta, joko muuttaa tai hakeutuu toiselle alalle. Kukaan ei pakota kumpaankaan ja joskus on olemassa myös se kolmas vaihtoehto eli pendlaus. Jos yksikään näistä ei sovi yksittäiselle virkahenkilölle niin eihän silloin sijoittelussa ole se vika, vika on haluttomuudessa tehdä asioita oikein.

Sairauspoissaolot lisääntyy, kas kummaa. Kun lehtien sivuilla riepoteltu Vaasan hätäkeskus ui syvissä vesissä niin ups olikin influenssakausi menossa. Siihen kun vielä lisää ne piiiiitkällä saikulla olevat, joille on sijaiset, niin päästään mahtilukuihin. Verrataan vaikka joulukuu 2017 tilastoon jossa noin 70 virkahengen puljussa oli 63 sairauspäivää, ja tässäkin on ne muutamat pitkällä saikulla olevat mukana, niin ei kyllä saada myyvää lööppiä aikaiseksi.

Vuorotyö kuulema rasittaa, kyllä se niin on mutta. Jos joku ryhtyy tähän hommaan niin hän tietää että kyseessä on vuorotyö. Hän ei voi olettaa että juuri hän saa tehdä juuri ne vuorot mitä itse pitää hyvinä. Se joka maksaa palkan määrää myös työt. Ymmärrän että tilapäisesti voidaan sopia työajasta esim sosiaalisin perustein, kuntoutuksen ajaksi tai lieventämään taakkaa eläkeiän lähestyessä. Mitä en ymmärrä on parikymppiset nuoret jotka eivät ”jaksa” valvoa töissä mutta baarissa menee aina tappiin asti. Järjestelmän hyödyntäjät pitää saada kuriin, valitettavasti keinot ovat aika lailla rajalliset.

Työoloistakin puhuttu. No itkemällä ei ainakaan työolot parane. Missä muualla saatte sisähommasta peruspalkkaa noin 2300€? Siihen päälle vielä vähintään 5% henkilökohtaista suorituslisää. Lisämausteena ilta-, yö- ja pyhälisät sekä aattokorvaukset ja lauantailisät? Meillä on viikkoliikuntaan mahdollisuus, oma punttisali duunipaikalla, ilmainen pääsy uimaan, sulista pelaamaan jne. Terveydenhuolto on käytännössä ilmainen häken virkamiehelle ja sitten saadaan vielä tyhyrahoja. Joten missä välissä työolot ovat huonot? Puhutaan huonosta työvuorojärjestelmästä, mutta en ole vielä nähnyt yhdelläkään valittajalla omaa ehdotusta miten tämä pitäisi tehdä. Kyllä mullekin sopisi kierto vapaapäivä, tilipäivä, lomapäivä mutta kun se nyt ei ole mahdollinen.

Tämä ei ole puolustuspuhe, eikä edes arvostelu. Rupesi vain vituttamaan kun huudetaan ja haukutaan ajattelematta mitä oikeasti saa. Missä muualla yllä mainitut edut saa 1,5v koulutuksella?

Onko meitä sitten riittävästi alalla? Onko meillä tarpeeksi virkoja? Nämä ovat poliittisia päätöksiä, joku muu päättää siitä saako puheluita olla jonossa vai ei, me joudumme vain elämään sen päätöksen kanssa.

Ja kuten aina niin jos et pidä tekstistäni on se täysin sun oma asia, tämäkin teksti oli vain minun mielipide.

 

Häppi Njuu Jeeer

 

Väsynyt sinkku…

on turhautunut, ihan snadisti kiukkuinen, surullinen mutta ennen kaikkea väsynyt. Ei vain fyysisesti mutta myös henkisesti. Pitkä syksy ilman valopilkkuja, vesisadetta ja loskaa…

Mutta mitä väsynyt sinkku oikeasti kaipaa? Kaipaako hän toista siihen parisänkyyn? Kaipaako hän pusuttelukaverin? Vai onko se jotain aivan muuta mitä hän kaipaa?

Muista sinkuista en tiedä mutta itse olen tottunut seksittömään elämään, eikä se edes pahemmin haittaa. Mutta jotain arjesta puuttuu! Puuttuu se paras kaveri jolle iskeä silmää viekkaasti aina sillon tällöin, puuttuu myös se parempi puoli kenelle voi kääntyä kun haluaa vain puhua. Puuttuu se ihana, hyvälle tuoksuva rutistettava muru ja puuttuu se henkilö mikä saa auringon loistamaan joka ikinen päivä.

Mistä sen löytää, sen ihanan kullan jonka kanssa jakaa ilot ja surut? Missä hän on se kaunokainen jota etsin? Onko häntä edes olemassa?

Väsynyt sinkku tuijottaa seinää ja vaipuu ajatuksiin, Ai kun olisi kivaa jos saisi nämäkin ajatukset jakaa jonkun kanssa.

Kaikesta huolimatta, mitään mukisematta.

Rauhallista joulun odotusta, mussukat

Ja pitkästä aikaa loppufraasiksi elokuvasta tuttu lause:

Trust me, I know what I’m doing….

Talven romantiikkaa?

Onkohan talvi ja pakkaset tulossa kun somessa puhutaan romantiikasta? Ja mitä se romantiikka sitten on? Onko se sitä vai tätä tai jopa tota? Kuka määrittelee mikä on romantiikkaa ja mikä on vonkaaminen?

Ihan oikeesti, miten määritellään romantiikkaa? Mitä siihen pakkaukseen kuuluu? Milloin mies/nainen on romanttinen? Ja onko tässä myös ns naisen romantiikka eri kun miehen? Ja onko suhde sama kun euroissa, eli naisen tarvii olla vain 80% romanttinen? Se kyllä kieltämättä selittäisi joitakin asioita….

Miten olla romanttinen? Onko pakko tuoda kukkia? Pitääkö niiden olla ruusuja? Maksaako mies aina laskun? Avaako mies neidille oven? Kertokaa niin että tiedän!

Mikä on romanttisin hetkesi? Voiko mikään enää päihittää sitä? Kunhan kysyn, ei oo pakko vastata….

 

Viikonloppuja, mussukat

 

 

Page 1 of 9

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén