Etäisän puheenvuoro

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella…

Etäisän jäähyväiset

Huomenta, murut, mussukat ja muut kylän asukkaat

Helmikuussa 2015 julkaisin ensimmäisen blogikirjoituksen tänne. Eilen illalla sain viimein tehtyä viimeiset sivut kirjan käsikirjoitukseen, Etäisän muistelmat. Pitkä on ollut prosessi mutta maalisuora häämöttää, Etäisän on aika siirtyä eteenpäin.

Kun Etäisästä tuli lähi-isä katosi osa blogin pohjasta. Ei ollut järkevää enää saivarrella samoista asioista tällä salanimellä. Syntyi ajatus että jotain uutta pitää tehdä. Jo silloin tein mielessäni rungon omalle kirjalle, omalle henkireiälle, omalle julkaisulle joka ei ole nettiriippuvainen.

Sain viestin missä luki että minun pitäisi kirjoittaa kirja. Jos lähettäjä tietäisi miten kauan se ajatus on muhinut omassa päässä niin hän putoaisi tuolilta. Mutta nyt se on tehty, kässäri on valmis oikolukua varten ja sitten alkaa muotoilu. Ehkä se kirja vielä joskus näkee päivän valon.

Mutta takaisin aiheeseen, Etäisä jättää teidät nyt miettimään asioita ihan itse. Tämä on Etäisän viimeinen postaus tällä sivulla. Haluan kiittää kaikkia lukijoita siitä että olette pysyneet matkassa. Haluan kiittää hyvistä jutuista mitä kaverit ja tuttavat ovat tarjoilleet. Haluan kiittää kaikkia kaikesta.

Se on hei hei nyt sitten

Etäisä

In every dream

In every dream I’m near you

In every dream I’m with you

In every dream we’re together

In every dream

In every dream you smile at me

In every dream you cherise me

In every dream we’re happy

In every dream

In every dream you hold me

In every dream you hug me

In every dream we kiss

In every dream

In every dream I fear it’s just a dream

In every dream I know it’s just a dream

In every dream you tell me it’s just a dream

In every dream

Syksy

Syksyllä lehdet menettävät vihreän loistonsa ja hetkeksi maailma loistaa keltaisena ja punaisena. Nämä lämpimät värit tuovat monelle hyvän mielen ja onnen tunteen. Sitten värit haalenee ja puut karistelevat lehdet oksiltaan, luopuvat kaikesta vanhasta jotta jaksaisivat taas yhden kylmän ja karun jakson.

Voisinpa minäkin karistaa lehdet oksiltani. Voisinpa minäkin luopua kaikesta vanhasta ja valmistautua uuteen kauteen ilman mitään vanhaa painolastia. Voisinpa minä joskus loistaa väreillä ja suoda toiselle mielihyvää. Voisinpa minä…

 

Each and every day

When you get ready to walk away

I fall down on my knees and I start to pray

It’s not much to get upset about

I just want you to stay

’cause I love you

More and more

Each and every day

 

Emotions are knocking me down

I’m just another stranger in a odd small town

The only one I ever really knew was you

And now you packed your bags and boxes

And I will miss you

Each and every day

 

The phone rings and rings all day

I don’t wanna answer, got nothing to say

I don’t wanna talk about anything right now

Just wanna hold you in my arms today

’cause I love you

More and more

Each and every day

Monivalintakysymys

On asia joka pitäisi lailla kieltää. Ei ole reilua antaa valinnan tekijälle monta vaihtoehtoa joista yksikään ei ole täydellinen. Se ei vaan ole reilua.

Edessäni on taas elämään liittyvä monivalintakysymys ja pähkäilen pääni puhki mikä näistä vaihtoehdoista on se järkevin. Tein sitten miten päin tahansa niin valintani vaikuttaa taas moniin ihmisiin jotka eivät saaneet valita. Voin kuvitella että jälkeenpäin ne kyllä valittaa. Tiedän että päätökseni tulee aiheuttamaan tuskaa ja vihaa toisissa ja toisaalta iloa ja onnea toisissa. Enää minun tulee päättää ketkä saavat mitäkin, ja myös päättää mitä itse saan tai jään ilman.

Olisikin sellainen helppo kysymys, esim jatkatko kahvinjuontia? Ei olisi mitään hätää, päätös olisi jo tehty, mutta kun ei ole. Päätös on myös sellainen että en oikeastaan voi keneltäkään kysyä neuvoa koska päätökseni vaikuttaa niin moneen ihmiseen. On siis pähkäiltävä yksin, ylhäisessä yksinäisyydessä, seuranaan vain omat mietteet. Olisikin sellainen helppo tie ulos tästä, sellainen mikä ei satuttaisi ketään, sellainen jonka voi olkapäitä kohottaen tehdä. Olisin edes niin vahva että tekisin päätöksen, sillä viivästyminen aiheuttaa taas lisää paineita, lisää hankaluuksia, kaikkea muuta paitsi hyvää mieltä.

Ehkä seuraan kuitenkin Obi-Wan Kenobin ohjetta, Trust your feelings ja jatkan eteenpäin muiden tuskasta, vihasta ja ilosta huolimatta. Tai sitten ei, se jää nähtäväksi.

May the force be with you….

Miksi?

Olen kysynyt tämänkin kysymyksen monta kertaa itseltäni, kunnollista vastausta en ole vielä kuullut. Yleisin vastaus on lyhyesti siksi… Aaaaargh!

Usko ihmisiin ja ihmiskuntaan ei varmaan enää palaudu. Kukaan ei enää usko mihinkään. Paitsi tietysti itseensä ja omaan hyvyyteen. On se kumma että kun yrittää olla hyvä ystävä ja auttaa hädässä olevaa niin heti ollaan leimaamassa häntäheikiksi joka vaan haluaa edistää omaa panokalenteria. Sitten vielä kysytään miksi?!? Hei, pöllöt, yritän auttaa ja tukea, en kaataa ja panna. Onko niin vaikeata hyväksyä se tosiasia että minä en lähtökohtaisesti ajattele itseäni, kuten olen saanut huomata? Onko niin saakeli mahdotonta hyväksyä ajatusta että on olemassa joku joka ihan oikeasti välittää? Miksi, kysyn vuorostani? Mikä tässä on niin vaikeata?

Sateista kesäpäivää, mussukat

Same beach, different bitches…

Tulipa taas käytyä rannalla. Ja vieläkin siellä on nämä bitchit jotka ei ymmärrä. Miksi niitä D-kupin tissejä pitää yrittää survoa C-bikiniin? Hyi helvetti että on välillä ällöttävän näköistä. Ja sitten ne nuoret (ja ei niin nuoret) miehet. Kaksi numeroa liian pienet speedot eivät ole muotia, ei myöskään se että shortsit roikkuu ja paljastaa yli puolet persvaosta kun tulette vedestä. Jessus mitä kaikkea siellä näkee…

Muuten oli ihan kivaa rannalla….

Rauhallista iltaa, mussukat….

Three words

Coffee and a cigarrette

A smile and a kiss on your lips

Tears in your eyes

A nervous smile

And three words to you

 

Listening to romantic music

A kiss and a hug for my love

Tears in my eyes

A nervous smile

And three words to you

 

THE WORDS THAT MADE MY LIFE

THE ONLY WORDS I REALLY KNOW

WORDS THAT MEAN EVERYTHING TO ME

THREE WORDS TO YOU

I LOVE YOU

 

I feel your body next to mine

A gentle kiss on your lips

Tears in our eyes

A nervous smile

And three words to our love

Kun elämän rytmi muuttuu…

Kaikki tiedämme sen että elämässä pitää olla tietty rytmi. Me kaikki otamme sen myös itsestäänselvyytenä että se rytmi on lähes vakio. Useimmat meistä ei ota huomioon sen että joskus se rytmi saattaa muuttua, pahimmassa tapauksessa kadota täysin.

Ei etäisäkään kuvitellut että rytmi voi muuttua. Eihän nyt nuorelle miehelle niin käy. Mutta niin vain kävi, ja nyt on siihen totuttava. Tapoja jotka ovat olleet mulle pyhiä jo vuosia joutuvat uudelleenarvioinnin kohteeksi. Kahvin (tuo ihana suupielien voiteluaine) määrä on saatava alas. Liikuntaa on lisättävä, hyi kauhistus, ja muutenkin elämäntapoja arvioitava uudestaan. Kaikki tämä sen takia että rytmi muuttui.

Heräsin sängystäni tänään ilman muljahtelua, hikisyyttä ei ollut. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei ollut aamulla huimausta, pahaa oloa tai muutakaan. Moderni lääketiede on kyllä hyvällä mallilla. Luultavasti joudun loppuelämäni ajan aina silloin tällöin turvautumaan rytmin kemialliseen hallintaan, mutta se on loppujen lopuksi pieni hinta siitä että saa elämän rytmin pysymään edes joten kuten hallinnassa.

Kun polttaa kynttilää molemmista päistä (ja hiukan keskeltä myös) näillä helteillä ja kuvittelee että on vielä teini niin lopputulos on mikä on, keho antaa periksi. Olkaa, mussukat (ja taas joku raivostuu tästäkin sanasta) etäisää viisaampia ja ottakaa varoitusmerkit tosissaan, pääsette paljon helpommin takaisin rytmiin.

Aurinkoista ja rytmikästä kesäpäivää, murut

Rakkauden illuusio

”Älä hätäile, kyllä sinä vielä löydät sen oikean rakkauden”

Siis mitä? Onko meille jokaiselle olemassa se yksi ainoa oikea rakas? Onko nämä muut ketä olen rakastanut sitten ollut pelkkä illuusio rakkaudesta? Ja jos on vain yksi tosirakkaus niin saako hän sitten vähemmän rakkautta aikanaan koska olen jo kuluttanut osan rakkaudestani illuusioihin? Ja mistä minä tiedän onko just hän se oikea vai pelkkä illuusio?

Entä se rakkaus, siis SE rakkaus, miten se eroaa siitä rakkaudesta mitä illuusiot ovat nauttineet? Miten kukaan edes huomaa eron? Onko ne vaaleanpunaiset pilvet erilailla sävytetty jos kyseessä on SE rakkaus? Vai onko tämäkin illuusio?

Jos jokaiselle on se joku tuolla jossain niin miksi me sitten edes rakastutaan illuusioon? Miksi tunnepankki ei ole geneettisillä koodilla varustettu jotta voisimme rakastaa vain sitä oikeaa? Miksi on edes mahdollista rakastaa illuusiota? Ja kauhistukseni lisääntyy kun mietin että onko se minulle oikea rakkaus sama henkilö jolle minä olen se oikea rakkaus?

Onko olemassa edes rakkautta vai onko sekin illuusio?

 

Aurinkoista rakkauden etsintää, mussukat

Vappu, Valborg, Wappu, Wappen…

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämä jo kauan sitten vakiintunut juhla on nykyään ehkä lähinnä ylioppilaiden juhla. Se on kuitenkin myös työväen juhla, vaikkakin tänä päivänä se ei tarkoita sitä että kaikki paikat on kiinni, ja kevään karnevaali. Perinteisiin kuuluu kuten moni tietää sima, tippaleipä ja munkit. Mutta miksi juuri toukokuu alku?

Jotta ymmärtäisimme karnevaalin ajoituksen on meidän matkustettava ajassa taaksepäin. Siirrymme aikaan jolloin Keltit ja Germaanit olivat voimissaan. He jakoivat vuoden kahdeksan osaan ja aika joka oli kevätpäivänseisauksen ja kesäpäivänseisauksen puolessavälissä, eli nykyinen toukokuun alku, oli heille kevään juhlan aika. Kelttiläisen uskomuksen mukaan tämä Beltane-juhla edisti karjan hedelmällisyyttä ja silloin karjalaumat ajettiin joka vuosi kokkojen läpi.

Myös Suomessa on poltettu kokkoja kevään merkiksi ja samoista syistä. Vanhan kansan helavalkeat sytytettiin kun karja ajettiin laitumelle keväällä. Karjan piti ajaa kokon läpi jotta sairaudet estettäisiin. Kun homma oli pulkassa juotiin simaa ja tanssittiin. Nykyään enää harva polttaa vappukokkoja mutta niitä esiintyy vieläkin etenkin ruotsinkielisillä paikkakunnilla.

Mutta miksi päivää kutsutaan vapuksi?

Saksassa vietettiin noitien ja taikuuden yötä, sapatin loppumista noitien keskuudessa. Tämä Wahlpurgisnacht on omalta osaltaan vaikuttanut nimeen. Myös 700-luvulla toiminut abbedissa Valburg on vaikuttanut nimeen, eli hänen nimipäiväähän vietämme vappuna. Valburg oli alunperin englantilainen joka lähetettiin baijeriin luostariin ja viimein hänestä jopa tehtiin pyhimys, eli oikeasti vietämme pyhän Valburgin päivää vappuna.

Perinteet muuttuu ajan myötä ja siksi on joskus ihan hauskaa raapaista vähän pintaa alkuperistä. Kuka tietää miksi vappua vietetään  vuonna 2170, emme edes tiedä vietetäänkö sitä enää.

Kaikesta huolimatta

Hauskaa vappua

Luovuuden paluu

Olen lähes koko talven kärsinyt luovuuden puutteesta, mistä syystä liekään, puhumattakaan toisista puutetiloista mitkä ovat enemmän tai vähemmän kroonisia. Mitään en kyennyt tekemään, kaikki minkä aloitin meni mönkään. Onneksi en ole luovuuden ammattilainen.

Yks kaks yllättäin sitten luovuus palautui ja sanallinen arkkuni aukesi. Sain rustattua sanoja paperille (ihan niin kuin laulussakin sanotaan), ei se kyllä elämää muuttanut suuntaan eikä toiseen mutta minulla oli hetkeni jolloin kaikki tuntui suhteellisen hyvältä.

Pyörittelin kynää äsken kädessäni, yritin piirtää jotain, ei ottanut tuulta purjeisiin. Huomasin toki että käteni kirjoitti sanoja paperille, sanoja joista ehkä vielä kehittyy tarina (jos luovuutta riittää). Tarinoille ehkä kehittyy rytmi ja rytmille melodia, prosessi on vielä kesken mutta jotain ajatusta on jo. Luomisen tuska kesti liian pitkään, se kesti lähes seitsemän vuotta.

Maistiainen projekista:

That night, when you touched me
A dream came true.
All I ever wanted
All I ever feared
All I ever needed
I got seven years of pain

 

Miksi kirjoitan blogia? Miksi kirjailija kirjoittaa kirjaa?

Kysyn aika lailla usein itseltäni miksi teen asioita mitä teen. Ihme ja kumma, vastaus ei ole läheskään joka kerta sama. Riippuen mielialasta ja globaalisten tapahtumien seurauksista voi vastaukseni olla kaikki Kanadasta lähtien. Mutta miksi sitten päivästä toiseen kamppailen tekstien kanssa, kiukuttelen koskettimien herkkyyttä syntikassa, kiroan sivellintä alimpaan helvettiin tai miksi edes kysyn?

Harrastuksia pitää olla tasapainottamaan arkea. Ei ihminen muuten jaksa. Ja nämä minun taiteelliset harrastukset ovat minulle yhtä lailla huumetta kun juoksijalle on lenkille lähtö. Endorfiinit vapautuu ja tulee hyvä olo. Valitettavasti myös tässä huumeiden käytössä esiintyy krapula, jos en saa soittaa, kirjoittaa tai maalata niin voin huonosti. Olen siis taidenarkki!

Mitä etäisä sitten kirjoittaa? No tietty tätä blogia mitä nyt luet, novelleja (ei julkaisukelpoisia), laulun sanoja / käännöksiä (ei niistäkään ole moni julkaisukelpoinen) ja haaveena joskus saada valmiiksi kirjan missä on etäisän kootut jutut, niin facebookista, blogista kun myös vanhoista chatpalvelimista. Osa niistä jutuista on säästynyt vuosien varrella tikulla (onneksi/epäonneksi) ja olen nyt pitkin talvea editoinut ne uuteen muotoon. Saa nähdä ilmestyykö etäisän muistelmat koskaan.

Mutta vieläkään en tiedä miksi tykkään kirjoittaa! Onko olemassa joku kirjoitusgeeni? Ja miksi juuri minä olen saanut tämän geenimanipuloidun dna-pätkän? Miksi sitä ei annettu esimerkiksi siskolleni (olisin vaihtanut sen hänen kieligeeniin heti)? Miksi juuri minä?

Kirjoitin hiljattain pitkän viestin ihan ajatuksella yhdelle rakkaalle ihmiselle. Huomasin kun sitä kirjoittelin omalla omenapuhelimella että se viesti ei ollut oikeastaan hänelle, se oli perustelumuistio itselleni siitä päätöksestä minkä juuri sinä hetkenä tein. En silti haluaisi että viestiä ei olisi koskaan toimitettu perille koska oli vastaanottajalla myös vähän sanottavaa siinä jutussa mutta kuitenkin… Eli onko perimmäinen syy siihen että kirjoittelen se että silloin paremmin pystyn perustelemaan itselleni mitä juuri nyt teen? Mene ja tiedä, nyt ainakin kaadan kahvia kuppiin ja rupean valmistautumaan töihin…

 

Hey, let’s be careful out there, (sgt Phil Esterhaus, Hill Street Blues)

Each and every day

Niin alkoi teksti jonka kirjoitin aikoinaan. Tänään löysin sen tekstin uudestaan kätköistä. Eipä juuri hymyilyttänyt kun sen luin läpi. Parhaat tekstit syntyvät silloin kun on ahdistunut, kun on tarve purkaa omia patoutumia tekstin kautta. Tästä syystä ette koskaan kuule minusta kun olen hyvällä päällä. Nyt on menossa sellainen semi-vaihe, ei oikein riitä ahdistus hulluun luovuuteen mutta olisi kuitenkin pikku pakko kirjoittaa jotain. Vääntämällä väännetty teksti siis tilauksessa…

Close your eyes and save me from drowning…

Voi kuinka ihanaa olisi hukkua sun syviin silmiin, unohtaa muun maailman ja olla vain kanssasi. Toiveajattelua kenties, mutta unelmat on unelmoitava jotta selviää.

Touch my hand and keep me close to you….

Oi kuinka ihanaa olisi jos saisin tuntea sun hellän kosketuksen ja olla ikuisesti lähelläsi, ilman paineita, ilman lupauksia, olla vain.

And I will love you, more and more…

Se on kyllä totta sekin. Usein rakastaa saamatta vastarakkautta ja se tunne vain syvenee ja syvenee kunnes kupla puhkeaa ja tekstiä ilmestyy paperille.

Each and every day.

Kyllä, joka ikinen päivä, ihan joka ikinen.

Joskus vähän epäilyttää oma luovuus. Joskus tuntuu siltä kun olisin ihan hukassa kaiken taiteilun keskellä. Joskus tuntuu siltä että joku viisivuotias kirjoittaa paremmin ja maalaa PALJON paremmin. Toisaalta, jos ne tekeleet jäävät pöytälaatikkoon niin who cares…

 

Hullua alkanutta viikkoa, mussukat

Page 1 of 9

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén