Luovuuden paluu

Olen lähes koko talven kärsinyt luovuuden puutteesta, mistä syystä liekään, puhumattakaan toisista puutetiloista mitkä ovat enemmän tai vähemmän kroonisia. Mitään en kyennyt tekemään, kaikki minkä aloitin meni mönkään. Onneksi en ole luovuuden ammattilainen.

Yks kaks yllättäin sitten luovuus palautui ja sanallinen arkkuni aukesi. Sain rustattua sanoja paperille (ihan niin kuin laulussakin sanotaan), ei se kyllä elämää muuttanut suuntaan eikä toiseen mutta minulla oli hetkeni jolloin kaikki tuntui suhteellisen hyvältä.

Pyörittelin kynää äsken kädessäni, yritin piirtää jotain, ei ottanut tuulta purjeisiin. Huomasin toki että käteni kirjoitti sanoja paperille, sanoja joista ehkä vielä kehittyy tarina (jos luovuutta riittää). Tarinoille ehkä kehittyy rytmi ja rytmille melodia, prosessi on vielä kesken mutta jotain ajatusta on jo. Luomisen tuska kesti liian pitkään, se kesti lähes seitsemän vuotta.

Maistiainen projekista:

That night, when you touched me
A dream came true.
All I ever wanted
All I ever feared
All I ever needed
I got seven years of pain

 

Avainsanat: , , , ,

Miksi kirjoitan blogia? Miksi kirjailija kirjoittaa kirjaa?

Kysyn aika lailla usein itseltäni miksi teen asioita mitä teen. Ihme ja kumma, vastaus ei ole läheskään joka kerta sama. Riippuen mielialasta ja globaalisten tapahtumien seurauksista voi vastaukseni olla kaikki Kanadasta lähtien. Mutta miksi sitten päivästä toiseen kamppailen tekstien kanssa, kiukuttelen koskettimien herkkyyttä syntikassa, kiroan sivellintä alimpaan helvettiin tai miksi edes kysyn?

Harrastuksia pitää olla tasapainottamaan arkea. Ei ihminen muuten jaksa. Ja nämä minun taiteelliset harrastukset ovat minulle yhtä lailla huumetta kun juoksijalle on lenkille lähtö. Endorfiinit vapautuu ja tulee hyvä olo. Valitettavasti myös tässä huumeiden käytössä esiintyy krapula, jos en saa soittaa, kirjoittaa tai maalata niin voin huonosti. Olen siis taidenarkki!

Mitä etäisä sitten kirjoittaa? No tietty tätä blogia mitä nyt luet, novelleja (ei julkaisukelpoisia), laulun sanoja / käännöksiä (ei niistäkään ole moni julkaisukelpoinen) ja haaveena joskus saada valmiiksi kirjan missä on etäisän kootut jutut, niin facebookista, blogista kun myös vanhoista chatpalvelimista. Osa niistä jutuista on säästynyt vuosien varrella tikulla (onneksi/epäonneksi) ja olen nyt pitkin talvea editoinut ne uuteen muotoon. Saa nähdä ilmestyykö etäisän muistelmat koskaan.

Mutta vieläkään en tiedä miksi tykkään kirjoittaa! Onko olemassa joku kirjoitusgeeni? Ja miksi juuri minä olen saanut tämän geenimanipuloidun dna-pätkän? Miksi sitä ei annettu esimerkiksi siskolleni (olisin vaihtanut sen hänen kieligeeniin heti)? Miksi juuri minä?

Kirjoitin hiljattain pitkän viestin ihan ajatuksella yhdelle rakkaalle ihmiselle. Huomasin kun sitä kirjoittelin omalla omenapuhelimella että se viesti ei ollut oikeastaan hänelle, se oli perustelumuistio itselleni siitä päätöksestä minkä juuri sinä hetkenä tein. En silti haluaisi että viestiä ei olisi koskaan toimitettu perille koska oli vastaanottajalla myös vähän sanottavaa siinä jutussa mutta kuitenkin… Eli onko perimmäinen syy siihen että kirjoittelen se että silloin paremmin pystyn perustelemaan itselleni mitä juuri nyt teen? Mene ja tiedä, nyt ainakin kaadan kahvia kuppiin ja rupean valmistautumaan töihin…

 

Hey, let’s be careful out there, (sgt Phil Esterhaus, Hill Street Blues)

Avainsanat: , , , , , ,

Each and every day

Niin alkoi teksti jonka kirjoitin aikoinaan. Tänään löysin sen tekstin uudestaan kätköistä. Eipä juuri hymyilyttänyt kun sen luin läpi. Parhaat tekstit syntyvät silloin kun on ahdistunut, kun on tarve purkaa omia patoutumia tekstin kautta. Tästä syystä ette koskaan kuule minusta kun olen hyvällä päällä. Nyt on menossa sellainen semi-vaihe, ei oikein riitä ahdistus hulluun luovuuteen mutta olisi kuitenkin pikku pakko kirjoittaa jotain. Vääntämällä väännetty teksti siis tilauksessa…

Close your eyes and save me from drowning…

Voi kuinka ihanaa olisi hukkua sun syviin silmiin, unohtaa muun maailman ja olla vain kanssasi. Toiveajattelua kenties, mutta unelmat on unelmoitava jotta selviää.

Touch my hand and keep me close to you….

Oi kuinka ihanaa olisi jos saisin tuntea sun hellän kosketuksen ja olla ikuisesti lähelläsi, ilman paineita, ilman lupauksia, olla vain.

And I will love you, more and more…

Se on kyllä totta sekin. Usein rakastaa saamatta vastarakkautta ja se tunne vain syvenee ja syvenee kunnes kupla puhkeaa ja tekstiä ilmestyy paperille.

Each and every day.

Kyllä, joka ikinen päivä, ihan joka ikinen.

Joskus vähän epäilyttää oma luovuus. Joskus tuntuu siltä kun olisin ihan hukassa kaiken taiteilun keskellä. Joskus tuntuu siltä että joku viisivuotias kirjoittaa paremmin ja maalaa PALJON paremmin. Toisaalta, jos ne tekeleet jäävät pöytälaatikkoon niin who cares…

 

Hullua alkanutta viikkoa, mussukat

Avainsanat: , , , , , ,

Kaunokaiselle…

En oikein tiedä mistä nyt aloittaisin tämän kirjoituksen. On niin monta asiaa mitä voi ympätä tämän otsikon alle. Ehkä sittenkin aloitan ihan alusta…

Kun ensi kerran hymyilit minulle sulin ihan täydellisesti. Maailman liike pysähtyi ja ympärilleni muodostui eristetty äänetön tila. Voi että minä olin onnellinen. Osaan vieläkin palata siihen hetkeen, ihan vain sulkemalla silmäni ja hiljaa mielessäni kuiskaamalla nimesi. Kai sekin on jonkin arvoista?

Katosit hetkeksi elämästäni, siihenkin löytyy syy. Tulit kuitenkin takaisin ja hymyilit yhtä kauniisti ellei kauniimmin. Taas meni korvat lukkoon ja maailma pysähtyi.

Välillä minua ihmetyttää miksi jaksat minulle hymyillä? Miten jaksat aina olla niin suloinen minua kohtaan? Miksi tällainen vanha kärttyisä etä/lähi-isä saa sinun huomion? Mitä sinä oikein näet minussa? Miten jaksat pitää minusta joka ikinen päivä?

Nyt avaan hiljaa makuuhuoneen oven ja katselen sinua kun nukut. Pieni hymy siellä pilkistää peitonkulman takaa. Sekaiset vaaleat hiukset kehystävät levollisia kasvoja. Sydämeni meinaa pysähtyä, silmät kostuu pakostakin. Suljen nopeasti oven jotta et herää, annan sinun nukkua, olet sen ansainnut, rakas tyttäreni…

 

 

Avainsanat: , , ,

Kenen kanssa puhua?

Tänään pitkästä aikaa oli sellainen fiilis että olisi ollut kiva istua jonkun kanssa kahvikupin ääreen ja vain jutella. Joku sellainen joka osaa olla hiljaa osan aikaa ja sitten potkia persauksille niin että tuntuu. Niitä luottokavereita ei vain ole niin monta, ja tässä ihan kulmilla niitä on todella harvassa. Enkä minä edes kenelle tahansa avaudu.

Osaan kyllä itsekin ratkoa nämä ns ongelmat, ja useimmat niistä on jo ratkottukin, mutta joskus olisi tarve perustella ne päätökset niin itselle että jollekin toiselle. Tarve olisi puida asiat ja vaihtoehdot läpi jos vaikka olisin jonkun vaihtoehdon missannut (vaikka en kyllä niin tee). Ja olisihan se myös mukavaa jos olisi silloin tällöin joku juttukaveri.

Voin minä tietty soitella niille luottokavereille mutta ei se ole sama asia. Kyllä kahvin tuoksu ja kasvotusten jutustelu on se mitä vaaditaan. Sitä paitsi on erittäin vaikeata potkia persauksille puhelimitse.

Öitä, mussukat

Avainsanat: , ,

Tyytymätön hätäkeskuspäivystäjä

Mediassa ruoskitaan kunnolla hätäkeskuslaitosta.  On kirjoituksia miten sairauspoissaolot ovat tapissa ja henkilöstö väsyy. Puhutaan huonosta johtamisesta ja töiden huonosta järjestelystä ja sitten vielä haukutaan keskusten sijoittelua, päivystäjien koulutuspaikasta puhumattakaan. Herttileijaa sentään! Missä hiekkalaatikossa olette? Ihminen tekee valintoja, jos ei asuinpaikalla ole virkapaikkoja on hänellä kaksi mahdollisuutta, joko muuttaa tai hakeutuu toiselle alalle. Kukaan ei pakota kumpaankaan ja joskus on olemassa myös se kolmas vaihtoehto eli pendlaus. Jos yksikään näistä ei sovi yksittäiselle virkahenkilölle niin eihän silloin sijoittelussa ole se vika, vika on haluttomuudessa tehdä asioita oikein.

Sairauspoissaolot lisääntyy, kas kummaa. Kun lehtien sivuilla riepoteltu Vaasan hätäkeskus ui syvissä vesissä niin ups olikin influenssakausi menossa. Siihen kun vielä lisää ne piiiiitkällä saikulla olevat, joille on sijaiset, niin päästään mahtilukuihin. Verrataan vaikka joulukuu 2017 tilastoon jossa noin 70 virkahengen puljussa oli 63 sairauspäivää, ja tässäkin on ne muutamat pitkällä saikulla olevat mukana, niin ei kyllä saada myyvää lööppiä aikaiseksi.

Vuorotyö kuulema rasittaa, kyllä se niin on mutta. Jos joku ryhtyy tähän hommaan niin hän tietää että kyseessä on vuorotyö. Hän ei voi olettaa että juuri hän saa tehdä juuri ne vuorot mitä itse pitää hyvinä. Se joka maksaa palkan määrää myös työt. Ymmärrän että tilapäisesti voidaan sopia työajasta esim sosiaalisin perustein, kuntoutuksen ajaksi tai lieventämään taakkaa eläkeiän lähestyessä. Mitä en ymmärrä on parikymppiset nuoret jotka eivät ”jaksa” valvoa töissä mutta baarissa menee aina tappiin asti. Järjestelmän hyödyntäjät pitää saada kuriin, valitettavasti keinot ovat aika lailla rajalliset.

Työoloistakin puhuttu. No itkemällä ei ainakaan työolot parane. Missä muualla saatte sisähommasta peruspalkkaa noin 2300€? Siihen päälle vielä vähintään 5% henkilökohtaista suorituslisää. Lisämausteena ilta-, yö- ja pyhälisät sekä aattokorvaukset ja lauantailisät? Meillä on viikkoliikuntaan mahdollisuus, oma punttisali duunipaikalla, ilmainen pääsy uimaan, sulista pelaamaan jne. Terveydenhuolto on käytännössä ilmainen häken virkamiehelle ja sitten saadaan vielä tyhyrahoja. Joten missä välissä työolot ovat huonot? Puhutaan huonosta työvuorojärjestelmästä, mutta en ole vielä nähnyt yhdelläkään valittajalla omaa ehdotusta miten tämä pitäisi tehdä. Kyllä mullekin sopisi kierto vapaapäivä, tilipäivä, lomapäivä mutta kun se nyt ei ole mahdollinen.

Tämä ei ole puolustuspuhe, eikä edes arvostelu. Rupesi vain vituttamaan kun huudetaan ja haukutaan ajattelematta mitä oikeasti saa. Missä muualla yllä mainitut edut saa 1,5v koulutuksella?

Onko meitä sitten riittävästi alalla? Onko meillä tarpeeksi virkoja? Nämä ovat poliittisia päätöksiä, joku muu päättää siitä saako puheluita olla jonossa vai ei, me joudumme vain elämään sen päätöksen kanssa.

Ja kuten aina niin jos et pidä tekstistäni on se täysin sun oma asia, tämäkin teksti oli vain minun mielipide.

 

Häppi Njuu Jeeer

 

Avainsanat: , , , , ,

Väsynyt sinkku…

on turhautunut, ihan snadisti kiukkuinen, surullinen mutta ennen kaikkea väsynyt. Ei vain fyysisesti mutta myös henkisesti. Pitkä syksy ilman valopilkkuja, vesisadetta ja loskaa…

Mutta mitä väsynyt sinkku oikeasti kaipaa? Kaipaako hän toista siihen parisänkyyn? Kaipaako hän pusuttelukaverin? Vai onko se jotain aivan muuta mitä hän kaipaa?

Muista sinkuista en tiedä mutta itse olen tottunut seksittömään elämään, eikä se edes pahemmin haittaa. Mutta jotain arjesta puuttuu! Puuttuu se paras kaveri jolle iskeä silmää viekkaasti aina sillon tällöin, puuttuu myös se parempi puoli kenelle voi kääntyä kun haluaa vain puhua. Puuttuu se ihana, hyvälle tuoksuva rutistettava muru ja puuttuu se henkilö mikä saa auringon loistamaan joka ikinen päivä.

Mistä sen löytää, sen ihanan kullan jonka kanssa jakaa ilot ja surut? Missä hän on se kaunokainen jota etsin? Onko häntä edes olemassa?

Väsynyt sinkku tuijottaa seinää ja vaipuu ajatuksiin, Ai kun olisi kivaa jos saisi nämäkin ajatukset jakaa jonkun kanssa.

Kaikesta huolimatta, mitään mukisematta.

Rauhallista joulun odotusta, mussukat

Ja pitkästä aikaa loppufraasiksi elokuvasta tuttu lause:

Trust me, I know what I’m doing….

Avainsanat: , , , , , , ,

Talven romantiikkaa?

Onkohan talvi ja pakkaset tulossa kun somessa puhutaan romantiikasta? Ja mitä se romantiikka sitten on? Onko se sitä vai tätä tai jopa tota? Kuka määrittelee mikä on romantiikkaa ja mikä on vonkaaminen?

Ihan oikeesti, miten määritellään romantiikkaa? Mitä siihen pakkaukseen kuuluu? Milloin mies/nainen on romanttinen? Ja onko tässä myös ns naisen romantiikka eri kun miehen? Ja onko suhde sama kun euroissa, eli naisen tarvii olla vain 80% romanttinen? Se kyllä kieltämättä selittäisi joitakin asioita….

Miten olla romanttinen? Onko pakko tuoda kukkia? Pitääkö niiden olla ruusuja? Maksaako mies aina laskun? Avaako mies neidille oven? Kertokaa niin että tiedän!

Mikä on romanttisin hetkesi? Voiko mikään enää päihittää sitä? Kunhan kysyn, ei oo pakko vastata….

 

Viikonloppuja, mussukat

 

 

Avainsanat: , , , , ,

Mieltymys, usko tai jotain sinne päin…

Juniori kysyi tässä hiljattain minulta mitä uskonto tarkoittaa. Kun asiaa käsiteltiin tuli seuraava kysymys, voiko ihmisellä olla kaksi tai useampi uskonto? Nyt oli jo etä/lähi-isä pinteessä ja sitten tuli se viimeinen pommi, onko pakko uskoa?

Asia vaivaa minua koska en osaa vastata juniorin kysymyksiin. Usko, mieltymykset ja sen sellaiset ovat niin henkilökohtaisia että miten voin edes vastata. Onko minulla oikeutta siirtää omia uskomuksia ja mieltymyksiä juniorille? Onko minun  käsitys moraalista sana kun juniorilla? Loppujen lopuksi kyse on siitä mihin jokainen yksilö itse uskoo?

Jumala, Jehova, Allah, Buddah, Ra, Seth jne. Jumalten nimiä kaikki. Onko ne oikeasti olemassa? Onko ne vain nimityksiä ihmisten uskomuksille ja mieltymyksille? Voiko niiden olemassaoloa todistaa?

Minua ei vaivaa se että jokainen saa uskoa omalla tavalla, itse asiassa pidän tästä monimuotoisuudesta, mutta minua vaivaa suunnattomasti se että yritetään tuupata omaa uskoa toisille. Usko on henkilökohtaista, et voi sitä siirtää toiselle koska silloin se toinen ei enää ole oma itsensä. Ja nyt ei ole kyse pelkästään uskosta, koskee yhtä lailla muita mieltymyksiä kuten liikuntaa,  ravintotottumukset, juomiset, tupakointi yms. Ihmisellä on oikeus itse tehdä valintoja ilman saarnoja, tehovalistusta jne.

En katso pahalla jos joku haluaa syödä vain kasviksia. En katso pahalla jos joku haluaa viettää elämänsä punttisalilla ja lenkillä. Toivon kuitenkin että ihmiset hyväksyisi myös minun valinnat, liha, kahvi ja sohva eikä yrittäisi muuttaa minua.

No, olenko taas onnistunut? Vielä puuttuu se mussukatosio mutta jo nyt luulen että joku mutisee jossain. Hyvä! Sehän tässä oli tarkoitus…

 

Viihtyisää sunnuntaita, murut

Avainsanat: , , , ,

Ajattelematon pöhkö

olen minä, taas sain sen todistettua. Hetken mielijohteesta teen elämän vaikeaksi niin itselleni kun muillekin. Miksi ihminen ei koskaan opi? Pitääkö tämän olla näin helvetin vaikea? Yritä nyt sitten esittää fiksua ja filmaattista…

Joskus on ihan hyvä että on impulsiivinen mutta olen taas viime aikoina huomannut että impulsiivisuudesta on myös haittaa. Joku sellainen väliporras aivojen ja muun kehon välillä olisi ihan paikallaan, sellainen tila missä pääkoppa kysyisi tietokoneen käyttöjärjestelmän tavoin ”Oletko varma?” Ongelmatiheys harvenee välittömästi kun saan tällaisen palikan käyttöön.

Impulsiivisin terveisin

 

Pöhkö

Avainsanat: , , , , ,

Suomen (ja somen) turhin julkkis

Matkani tähtiin on nyt loppusuoralla, kuvaukset on purkissa ja tulosta odotamme. Loppujuhla ja Oscar-gaala seuraavana vuorossa.

Ja turhin julkkis pystin saa 112-sarjasta Etäisä taustaroolistaan…

Mutta miksi etäisä (joka nyt on kuitenkin lähi-isä) lähti tähän mukaan? Mikä saa ujon ja sulkeutuneen boheeminörtin suostumaan tällaiseen? Moni on udellut mutta harva tietää syyn, edes etäisä itse ei tiedä koko totuutta.

Projekti on ollut kovin mielenkiintoinen, uusia asioita on opittu, uusia tuttavuuksia tehty, naurettu, itketty (ei julkisesti mutta) ja tietty vain oltu. Tavallaan se on ollut rankkaa, kuvaukset on tehty pääkaupunkiseudulla eikä etäisä kyllä kovin paljon tykkää hotellielämästä. Taas toisaalta olen voinnut moikata vanhoja työkavereita, nähnyt kauniita naisia jne. Mutta olen ollut poissa kotoa, poissa lasten läheisyydestä, poissa omasta rauhasta. Mutta se on julkisuuden hinta.

Tiistaina minusta tulee valtakunnan turhin julkkis, sori Tuksu mutta valtikka siirtyy minulle nyt. Subilla kello 21 alkaa uudet jaksot 112 sarjasta. Olen boikotoinut sarjaa tähän asti ja luultavasti jatkan boikottia. En siedä katsoa itseäni telkusta, toivottavasti sinä siedät.

Mutta ei mitään huonoa ilman jotain pientä hyvää, voin tiistain jälkeen myydä nimmareita à 5€ kipale. Minustahan tulee miljonääri alta aikayksikön. Siitäkin huolimatta että kuulakärkikynien hautauspalvelu ei toiminut. Eli jos näet minut kylillä varaa valmiiksi kynä, paperia ja viisi euroa jos haluat nimmarin 😂

 

Ja jotta tämä nyt ei olisi pelkkä vitsi niin huomioikaa että nyt on haku menossa Pelastusopistoon. Sinustakin voi tulla hätäkeskuspäivystäjä ja sitä kautta yksi meistä. Onnea hakuun.

 

Ja kamera käy….

Avainsanat: , , , , , ,

Ilon ja surun päivä…

Elämässä on joskus hyviä päiviä, joskus huonoja päiviä ja joskus jopa hyvin huonoja päiviä. Huomisesta en vielä tiedä muuta kun että se tulee olemaan ambivalenttinen, ilon ja surun sekoitus jonka mittasuhteet voivat paisua mihin sfääreihin tahansa.

Kolleega jättää meidät, kääääk! Kaveri siirtyy urallaan eteenpäin, jippii!!!! Huomenna juhlimme molempia, koska kolleega on kaveri on kolleega.

Tykkään kun kavereilla menee hyvin ja osaan jopa iloita sen puolesta. En tykkää kun iso osa työmme tietotaidosta siirtyy muualle, mutta minkäs minä sille voin. En voi väkisin kaveria pitää täällä, vaikka kuinka mieli tekisi. En voi lähteä mukaankaan kun ei sitä noin vain lähdetä siirtämään yksinhuoltajan huushollia, enkä tiedä huolisiko edes kukaan tällaista vanhaa ja sarkastista virkamiestä mihinkään. Mutta kaverille toivotan kaikkea hyvää.

Kolleegaa voisin munista hirttää jos hänellä ne olisi, jättää nyt meidät tänne ja siirtyä toisiin hommiin, se on niin ei ei. Nyt ei kelpaa selittelyt paremmasta työstä ja oman elämän hallinnasta, kyse on kuitenkin minun ja muiden riippuvuudesta sinun ammattitaidosta. Kehtaatkin lähteä. Kuka nyt on äänessä mun lisäksi kun ollaan kokouksissa?

Kuitenkin, hyvää matkaa ystäväni, muistathan joskus viestillä….

Avainsanat: , , , ,

Eksynyt

Saapuu ilta hiljaa hiipien,

Maailma hiljenee ympärilläni.

Vaivun syviin ajatuksiin,

Kuulen äänet takaa aikojen.

En voi unohtaa,

En tuskaa torjua.

Huutaisin yön pimeyteen,

Ääntä tuottaa pysty en.

Eksyin yksinäisyyteen.

 

Aamu kun sarastaa taas,

Maailma henkiin herää.

Ajatuksen päästäni pudistaa,

Huudon mielestäni suljen.

En halua muistaa,

En tuskaa tuntea.

Huutoni maailmalla kaikuu,

Ääneni kantaa taas,

Syvälle yksinäisyyteen.

 

Taas saapuu ilta tuskineen,

Ympärilläni hiljaisuus.

Vaivun syviin ajatuksiin,

Huuto jälleen voimistuu.

En voi unohtaa,

En tuskaa torjua.

Huutaisin  jos voisin,

Ääntäni käyttäisin taas.

Eksynyt oon, 

Yksinäisyyteen

Avainsanat: , , , , , , ,

Ei tänään, päätä särkee…

Migreeni, se usein diagnostisoimatta jäävä neurologinen sairaus, on silkkaa helvettiä. Toispuolinen jomotus vie ihmiseltä kyvyn toimia ja olla normaalisti. Kun ei sitten jaksa mitään niin alkaa vituttaa mikä sitten näkyy pääkipuna, oravanpyörä on valmis.

Onneksi on tähänkin kehitetty täsmälääkkeitä jotka auttavat katkaisemaan sen kipukierteen. Ainoa huono puoli on että ne väsyttävät hirmuisesti, eli hommat jää hoitamatta kuitenkin. No ehkä etäisäkin jossain kohtaa pääsee takaisin rytmiin.

Elävä legenda on että kun ei halua seksiä niin väitetään että päätä särkee. No viimeiset päivät ovat kyllä olleet niin kivuliaita että ei olisi tullut mieleenkään harrastaa seksiä, mikäli siihen olisi edes ollut mahdollisuutta. ”Joo,joo, rakastan. Papilliotit painaa ja päätä särkee, nukutaan nyt.” 

Mutta käytetäänkö samaa tekosyytä kaikissa seksuaalisuhteissa vai onko tämä nimenomaan heteroseksuaalisten tekosyy? Mitä sanoo esimerkiksi panseksuaalinen siipalleen kun ei tee mieli?

Jotta välttyisi päänsäryn aiheuttamasta seksittömyydestä pitäisi varmaan olla polyamorinen. Toisaalta sekään ei auta jos itsellä päätä särkee. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, ja tänäänkin jää voitto lunastamatta kun päätä särkee…

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi