Linnut laulaa, mopot pörisee, naapuri kuuntelee suomalaista punkrokkia, kesän äänet…

Arkiöisin on joskus niin hiljaista että sen kuulee, The sound of silence. Silloin otan kahvikuppini ja menen parvekkeelle kuuntelemaan hiljaisuutta. Se rauhoittaa mieltä ja ihan hetkeksi saa unohtaa kaikki ne kurjat ja arkiset huolet. Joskus pihalla pyörii Kalle Kanin, citypupu jolle voi jutella. Se ei säiky vaan kuuntelee hiljaa mitä sille sepittää. Se on ehkä maailman paras kuuntelija.

Nyt kun on viikonloppu niin äänet lisääntyy. Juhlijat nauraa kun kulkevat ohi kohti paikallista pubia. Musiikin määrä suurenee, laatu ei välttämättä parane etenkin kun naapurustossa löytyy myös kämppä jossa karaokelaitteet. Harvoin kuulee kinastelua, mutta sitäkin on. Kaikki nämä äänet kuuluvat kesään, talvella nämä äänet häviävät.

Kuuntelen klassista musiikkia tietokoneelta. Sekoitus Bachia, Mozartia ja Wagneria soi hiljaa taustalla. Huomaan hyräileväni samalla kun kirjoittelen. Huomaan ajattelevani että mikäköhän on klassinen musiikki 200 vuoden kuluttua. Palvotaanko silloin ABBAa, Pelle Miljoonaa, Apulantaa vai (please God, no) Lauri Tähkää klassisen musiikin jumalina? Milloin Elviksen musiikki saavuttaa klassisen musiikin arvon? Hmmm…

Siirryn parvekkeelle kuuntelemaan kesää