Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Kuukausi: heinäkuu 2015

Sounds of summer, not silence

Linnut laulaa, mopot pörisee, naapuri kuuntelee suomalaista punkrokkia, kesän äänet…

Arkiöisin on joskus niin hiljaista että sen kuulee, The sound of silence. Silloin otan kahvikuppini ja menen parvekkeelle kuuntelemaan hiljaisuutta. Se rauhoittaa mieltä ja ihan hetkeksi saa unohtaa kaikki ne kurjat ja arkiset huolet. Joskus pihalla pyörii Kalle Kanin, citypupu jolle voi jutella. Se ei säiky vaan kuuntelee hiljaa mitä sille sepittää. Se on ehkä maailman paras kuuntelija.

Nyt kun on viikonloppu niin äänet lisääntyy. Juhlijat nauraa kun kulkevat ohi kohti paikallista pubia. Musiikin määrä suurenee, laatu ei välttämättä parane etenkin kun naapurustossa löytyy myös kämppä jossa karaokelaitteet. Harvoin kuulee kinastelua, mutta sitäkin on. Kaikki nämä äänet kuuluvat kesään, talvella nämä äänet häviävät.

Kuuntelen klassista musiikkia tietokoneelta. Sekoitus Bachia, Mozartia ja Wagneria soi hiljaa taustalla. Huomaan hyräileväni samalla kun kirjoittelen. Huomaan ajattelevani että mikäköhän on klassinen musiikki 200 vuoden kuluttua. Palvotaanko silloin ABBAa, Pelle Miljoonaa, Apulantaa vai (please God, no) Lauri Tähkää klassisen musiikin jumalina? Milloin Elviksen musiikki saavuttaa klassisen musiikin arvon? Hmmm…

Siirryn parvekkeelle kuuntelemaan kesää

 

 

Kun maailma ei riitä…

Hyvät ideat syntyy aina silloin kun siihen ei olisi aikaa. Juuri ennen nukkumaanmenoa, aikaisen herätyksen takia jopa ennen puoltayötä, alkaa ajatus tekstistä pyöriä päässä. Hetken pyörittyä joutuu nousemaan, käynnistämään koneen ja kirjoittamaan. Arvaa väsyttääkö töissä aamulla!

Miksi maailma ei riitä? Miksi ihminen ei ole tyytyväinen siihen mitä hänellä on? Miksi tavoittelemme kuuta taivaalta vaikka meillä on jo pilvet hallussa? Kun kuuntelee ihmisiä kaupungilla niin ne valittaa että on kiire, on tylsää, on sitä ja on tätä. Mitä? Useimmilla on kuitenkin koti, työ, perhe, harrastus ja kaveripiiri, mitä muuta tarvitaan jotta ihminen on tyytyväinen. Itse olen tyytyväinen kun saan maalata hiukan, kirjoitella hiukan, syödä hyvin ja käpertyä omaan sänkyyn illalla. Mitä minulta puuttuu? Minulla on lapset joita palvon ja kaipaan, läheiset joita ajattelen harva se päivä. Silti huomaan ajattelevani kuten ne kaupunkilaiset, kun ei oo sitä eikä tätä…

Minulla on unelma, sanoi tohtori King aikoinaan, niin on minullakin ihan kuten kaikilla on. Unelmia saa olla, ja niitä pitää olla, pitää vain muistaa että unelmat eivät saa olla utopiaa, tai saa ne olla utopiaakin mutta silloin pitää myös muistaa että ei saa valittaa jos ei ne käy toteen. Tottakai minäkin unelmoin siitä että joskus löytäisin sen oikean rakkauden, sen ihmisen joka hyväksyy minut niin kuin olen, jonkun jota rakastaa ja joka rakastaa minua. Se että se nyt ei vielä ole tullut eteen ei saa olla syy siihen että olen tyytymätön maailmaan, että olen pahalla päällä koska mikään ei riitä.

Jos mikään ei riitä, onko silloin syy itsessä vai maailmassa? Onko kasvatus mennyt pieleen? Onko koulu opettanut väärin? Eikö olekin helppoa syyttää muita? Mitä jos katselisi itseään peiliin, miettisi miten hyvin oikeastaan kaikki on ja olisi edes hetken tyytyväinen elämäänsä. Sen jälkeen voisi hiukan miettiä omaa brändiä, tavaramerkkiä jonka luo omalla käytöksellä ja omilla ajatuksilla. Sen jälkeen voisi miettiä onko omassa tekemisessä vikaa vai omassa ulkoisessa habituksessa. Annanko oikean kuvan itsestäni vai vedänkö roolia?

Palaan kysymykseen jos mikään ei riitä hetkeksi. Ajatellaan että ihmisellä on hyvä koulutus, sitä vastaava työ, oma koti, ihmisiä lähipiirissä jotka välittävät, ruokaa pöydällä ja ehkä jopa vähän säästöjä. Mitä tämä ihminen voi enää vaatia lisää jotta olisi tyytyväinen? Miksi niin moni on tyytymätön siihen mitä ovat elämässä saavuttaneet? Miksi ne ovat sitten lähteneet sille radalle jos se ei tyydytä? Se mitä teet ja kuka olet on monimutkainen juttu ja vain sinä voit kertoa meille miksi olet se minkä olet. Jos et tiedä miksi olet lähtenyt tiettyä rataa kulkemaan on hyvin todennäköistä että et myöskään ole tyytyväinen siihen rataan. Onko silloin paikallaan vaihtaa rataa eikä vain puskea Pendoliinon lailla eteenpäin? Onko silloin aika muokata omaa tavaramerkkiä?

Huomenna aion olla tyytyväinen elämääni, aion nauttia siitä että minulla on työ, koti ja kaverit. Toivottavasti moni muukin nauttii siitä.

 

Hyvää yötä kaikille toivottelee nyt tyytyväisempi virtuaalitaiteilija

Erilaisuus

Olemme kaikki erilaisia, se on elämän suola. Joskus se suola vain eksyy väärään paikkaan ja kirvelee. Voiko erilaiset ihmiset viihtyä toistensa seurassa? Voiko rakkaus voittaa erilaisuudet? Voiko erilaisuus olla se asia joka yhdistää?

Olen tunteellinen ihminen, siinä olen erilainen moniin verrattuna. Kun tunnen jotain niin tunnen sen täydellä teholla, järki sumenee, kaikki on vain just sitä tiettyä tunnetta. Se on hankala tilanne etenkin jos tunteet kohdistuu johonkin joka heijastaa sen tunteen pois. Turhaudun, muutun surulliseksi, sulkeutuneeksi. Niin kuin siitä olisi yhtään mitään hyötyä.

Tunteelliset vaiheet ovat nekin erilaisia. En voi etukäteen tietää miten kauan jokin tunne kestää. Se luo myös omat vaikeudet sosiaalisessa elämässä. Tiettyyn pisteeseen jaksan peitellä tunteitani mutta kun sitten romahtaa niin meteli on sen mukainen. Tämä erilaisuus on sekä kiehtovaa mutta niin rasittavaa…

Luulin että rakkaus voittaa kaiken, erilaisuutta se ei kuitenkaan päihittänyt. Nyt eletään tunteellista alamäkeä. Suruprosessi alkakoot. Ehkä, toivottavasti, tämä vaihe on suhteellisen lyhyt.

On aika mennä nukkumaan. Huomenna taas on the road. Ei vain yhtään innosta mennä mihinkään.

Good night, Finland.

Päätin että….

… en enää koskaan haikaile menetetyn suhteen perään, voi kuinka väärässä taas olin.

Suhde naisystävään on jo pitkään ollut katkolla, kumpikaan vain ei halunnut olla se joka sen ääneen sanoo. Suhteemme ei kehittynyt ja pienet säröt kasvoivat kuiluiksi. Ei auttanut enää siltojen rakentelu eikä patojen asettelu, suhde kuoli omaan mahdottomuuteen. Paljon jäi vielä kokematta ja sanomatta, paljon olisin vielä halunut hänen kanssa tehdä, ei vain ollut tarkoitettu niin.

Surettaa, itkettää, vituttaa ja heikottaa. Mikään ei saa minua näin huonolle tuulelle kuin epäonnistunut suhde, tai ei se epäonnistunut ollut, se ei vain kestänyt.

Onneksi lapset ovat täällä, pakottamassa minua toimimaan, muuten varmaan tuijottaisin nyyhkyleffoja vuorokauden ympäri ja laiminlöisin elämän täysin. Kuopasta on pakko nousta, lapio ja tikkaat vain uupuvat, pahus!

No, jotain hyvää tässä päivässä on, talokauppojen päivä on lyöty lukkoon. Nyt pitää vain saada itsensä paikalle, jotenkin se varmaan onnistuu, jos ei niin avot….

Sade ripottelee pihalla, taivas on yhtä harmaa kuin mieleni, no joku päivä se aurinko varmaan taas paistaa.

 

Trust your feelings, Luke….

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi