Surkuhupaisaa että tällainen boheeminörtti on ihan lukossa juuri nyt. Syy on yksinkertaisesti se että nörtti on nörtin tavoin ujo. Nörtti ei välttämättä osaa kertoa sen minkä haluaisi hipin tietävän. Ei osaa Hemuli puhua Nuuskamuikkuselle, miksi?
Nuuskis nykäisi maton alta, hän vyöryi elämääni pyörremyrskyn lailla. Hemuli ei ymmärtänyt suojautua. En valita, tämä on pitkästä aikaa ihan mukavaa kun saa odotella viestejä kauniilta tytöltä, mutta en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi minulle aina käy niin että paahdan tuhatta ja sataa kohti tuntematonta ja vielä elään siinä uskossa että se toinen lähestyy samaa vauhtia. No joku päivä Nuuskis varmaan painaa tallan pohjaan ja tulee vuosisadan kolari, tunteiden räjähdys, toivotaan että vältytään henkilövahingoilta.
Ihastuminen on ihanaa, se tunne että elää ja että joku on kiinnostunut minun, siis pienen boheeminörtin, asioista on mahtava. Kiitos, Nuuskamuikkunen että herätit minut henkiin.
Viestein on vaikeaa välittää sitä tunnelatausta jota tuntee. Helpompaa olisi jos saisi fyysisesti olla läsnä (enkä nyt tarkoita peiton alla, Jukalle tiedoksi), hipaista toista, halata, nuuhkia toisen tuoksua, pitää kädestä ja upota ihaniin silmiin. Samalla tarjoaisi toiselle läheisyyttä, lämpöä, turvallisuutta ja rakkautta. Se on sitä tosielämän rakkautta, se että antaa toiselle jotain mitä hän tarvitsee.
Hemuli, eli boheeminörtti ja virtuaalitaiteilija, on vähän väsynyt mutta onnellinen. Hemulilla on jotain mitä odottaa.