Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Avainsana: kaunokainen

Kuka olet?

Seurasin somessa keskustelua ensivaikutelmasta samalla kun whatsupissa kävin keskustelua suhteesta toiseen ihmiseen. Huomasin ilokseni (tai surukseni) että täällä päässä oli kaksi toisistaan hyvin poikkeavaa persoonaa. Rääväsuu seksiaddikti toisella laitteella ja hieman sarkastinen mutta ihqu mörkö toisella laitteella. Miksiköhän näin, sama äijähän niitä viestejä naputtelee? Miksi ihanan blondin kanssa keskustelen syviä mutta uhkean tumman kaunottaren kanssa heitän alapääläppää?

Roolimme vaihtuu eri tilanteissa. Olemme siis porukkasidonnainen laji. Minullakin on monta roolia, olen se ystävällinen mörkö, asiallinen virkamies, puutteessa elävä seksiaddikti, lohduttava isä, kaikki roolit ovat riippuvaisia ajasta, seurasta ja paikasta. Kaikki nämä roolit ovat kuitenkin minä, hieman eri näkökulmasta jokainen.

Eräs tuttu kaunotar on perheellinen. Hänen puoliso näkee hänessä vaimoroolin, lapset näkevät äitiroolin, minä näen misuroolin. Silti hän on se yksi ja sama kaunotar. Herää kysymys, mikä on se rooli minkä hän itse huomaa parhaiten? Entä mikä on se rooli missä hän viihtyy?

Entäs kuka sinä olet? Mikä on sinun roolisi? Oletko vaimo, aviomies, häntäheikki, lapsi vai joku muu? Oletko edes koskaan miettinyt montako roolia sinulla on?

Tämän kirjoituksen kirjoittamisen ajaksi otin käyttöön blogroolini, kyselevän sarkastinen juippi. Seuraavaksi tulen käyttämään tiskaajan roolia, se ehkä kaikista rooleista se epämiellyttävin. No, se siitä….

Vuosi 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet. Ajatus ei vain nyt kulje. Ei tahdo löytyä aihetta tekstiin, ei blogiin eikä biiseihin. On sellainen tunne että minun bullshitgeneraattorini on lakannut toimimasta.

Tulkoon tästä vuodesta parempi vuosi. Haaveena on että löytyisi joku jonka kanssa taistella arjen taistelut, juoda kahvia, maata vierekkäin sängyllä ja olla vain. Ai kuinka kivaa se olisi tulla töistä kotiin ja saada lämmin halaus heti kun astuu ovesta sisään. Pieniä yksityiskohtia, eikö? Niitä vain ei arvosta ennen kun ne otetaan sinulta pois. Nämä tärkeät eleet ja teot ei rekisteröidy mihinkään, tai niin luulit, mutta kun ne jää pois niin koko rekisteri kaatuu niskaasi. Kaipaat halausta, kaipaat aamukahviseuraa, kaipaat pientä peppuhipaisua, kaipaat kaiken sen mikä teki suhteesta sen mikä se oli.

Ihminen ei ole luotu elämään yksin, ei ainakaan minun maailmassani. Jotkut harvinaiset yksilöt eivät kuitenkaan elämän aikana ehdi löytää sitä suurta rakkautta, juuri sitä kenen kanssa elää läpi elämän. Seukataan tovi ja erotaan taas, välillä tuntuu siltä että ihmiset eivät välitä enää, annetaan periksi, ei taistella sen oman suhteen vuoksi yhtään. Minä kuulun myös niihin, valitettavasti. Miksi se on mennyt tähän? Miksi maailma on tehnyt meistä tuhlareita? Miksi tuhlaamme ja tuhoamme rakkautta?

Ihastuin pieneen tosielämän Nuuskamuikkuseen. Ihanat silmät, kaunis hymy ja nuoruuden viehätys. Huomaan että ajattelen häntä lähes koko ajan, mietin millainen hän on, onko hän minulle taistelun arvoinen? Vastaus on Canada, en tiedä vielä, on vielä niin alkuvaiheessa tutustuminen, mutta hyvältä näyttää (enkä nyt tarkoita vain ulkonäöllisesti). Eri asia on sitten sopiiko hippikaunotar ja verbaaliboheemi yhteen. I sure hope so :love:

 

Nyt alkaa valmistautuminen illan rientoihin. Please, do not call me at work….

 

Hyvää viikonloppua murut (tämä koska mussukat-sana aiheutti facessa keskustelun mitä tarkoitan sanalla).

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi