Coffee and a cigarrette
A smile and a kiss on your lips
Tears in your eyes
A nervous smile
And three words to you
Listening to romantic music
A kiss and a hug for my love
Tears in my eyes
A nervous smile
And three words to you
THE WORDS THAT MADE MY LIFE
THE ONLY WORDS I REALLY KNOW
WORDS THAT MEAN EVERYTHING TO ME
THREE WORDS TO YOU
I LOVE YOU
I feel your body next to mine
A gentle kiss on your lips
Tears in our eyes
A nervous smile
And three words to our love
En oikein tiedä mistä nyt aloittaisin tämän kirjoituksen. On niin monta asiaa mitä voi ympätä tämän otsikon alle. Ehkä sittenkin aloitan ihan alusta…
Kun ensi kerran hymyilit minulle sulin ihan täydellisesti. Maailman liike pysähtyi ja ympärilleni muodostui eristetty äänetön tila. Voi että minä olin onnellinen. Osaan vieläkin palata siihen hetkeen, ihan vain sulkemalla silmäni ja hiljaa mielessäni kuiskaamalla nimesi. Kai sekin on jonkin arvoista?
Katosit hetkeksi elämästäni, siihenkin löytyy syy. Tulit kuitenkin takaisin ja hymyilit yhtä kauniisti ellei kauniimmin. Taas meni korvat lukkoon ja maailma pysähtyi.
Välillä minua ihmetyttää miksi jaksat minulle hymyillä? Miten jaksat aina olla niin suloinen minua kohtaan? Miksi tällainen vanha kärttyisä etä/lähi-isä saa sinun huomion? Mitä sinä oikein näet minussa? Miten jaksat pitää minusta joka ikinen päivä?
Nyt avaan hiljaa makuuhuoneen oven ja katselen sinua kun nukut. Pieni hymy siellä pilkistää peitonkulman takaa. Sekaiset vaaleat hiukset kehystävät levollisia kasvoja. Sydämeni meinaa pysähtyä, silmät kostuu pakostakin. Suljen nopeasti oven jotta et herää, annan sinun nukkua, olet sen ansainnut, rakas tyttäreni…
Ja uusi päivä edessä. Eilen minulle hymyiltiin ja olin otettu siitä (vaikkakin oli pieni pilke silmäkulmassa hymytytöllä). Tänään minulle ei olla (vielä) hymyilty joten pikkasen huonompi päivä. Ja sitten se on se joulu joka tekee tuloaan….
Kaveria on elämä kohdellut kaltoin viime aikoina. Elämän perusasiat ovat mullistuneet ja varmaan myllerrys pääkopassa on tasoa mega tai sitä suurempi. Muistan kun itse olin samassa tilanteessa muutama vuosi sitten ja miten se aika muutti minua kohti nykyistä persoonaa. Silloin sain tukea kavereilta ympäri suomea ja siitä olen heille ikuisesti velkaa. Toivon vain että kaverilla on sama onni onnettomuudessa. Voimia!
Perheetön joulu, on se kyllä ankeeta. Vai onko se jouluni sittenkään perheetön? Minähän saan olla työperheeni kanssa vastaamassa omalta osaltani kansalaisten turvallisuudesta. Kai sekin lasketaan? Emme jaa joululahjoja, juomme kahvia, vittuilemme toisillemme mutta yhtä kaikki olemme toisaalta kuin perhe, perhe jossa jokaisella on omat huolet ja murheet, perhe joka vetää yhtä köyttä (jo ihan ohjeistuksen mukaan), perhe jossa jokainen tuo oman pienen osan suureen yhteisöön.
Miksi näin synkkiä ajatuksia aamutuimaan? No koska en tykkää tästä jouluhässäkästä. Joulu pitäisi mielestäni olla ei-kaupallinen perheiden ja sukujen yhteinen rauhoittumisaika. On ihan turhaa puhua jostain joulurauhasta kun joutuu pää kolmantena jalkana juosta paikasta A paikkaan B. Jouluna pitäisi jokaiselle suoda oikeus rauhaan ja turvallisuuteen niin kotona kuin muuallakin. Utopistinen ajatus mutta niin minä sen ajattelen.
Nyt aion kuitenkin tehdä jotain mitä en olisi vielä viime viikolla uskonut tekeväni, toivotan kaikille ystäville ja tämän kirjoituksen lukeville oikein hyvää joulun odotusta ja oikein rauhallisia pyhiä. Toivottavasti elämä hymyilee edes pienen hetken teille, ihan niin kuin se ihana tyttönen hymyili minulle eilen.
Olkaahan kiltisti, mussukat ja tontut ja muut ihanat olennot.
So it is Christmas….
Uusi vuosi, uudet kujeet. Ajatus ei vain nyt kulje. Ei tahdo löytyä aihetta tekstiin, ei blogiin eikä biiseihin. On sellainen tunne että minun bullshitgeneraattorini on lakannut toimimasta.
Tulkoon tästä vuodesta parempi vuosi. Haaveena on että löytyisi joku jonka kanssa taistella arjen taistelut, juoda kahvia, maata vierekkäin sängyllä ja olla vain. Ai kuinka kivaa se olisi tulla töistä kotiin ja saada lämmin halaus heti kun astuu ovesta sisään. Pieniä yksityiskohtia, eikö? Niitä vain ei arvosta ennen kun ne otetaan sinulta pois. Nämä tärkeät eleet ja teot ei rekisteröidy mihinkään, tai niin luulit, mutta kun ne jää pois niin koko rekisteri kaatuu niskaasi. Kaipaat halausta, kaipaat aamukahviseuraa, kaipaat pientä peppuhipaisua, kaipaat kaiken sen mikä teki suhteesta sen mikä se oli.
Ihminen ei ole luotu elämään yksin, ei ainakaan minun maailmassani. Jotkut harvinaiset yksilöt eivät kuitenkaan elämän aikana ehdi löytää sitä suurta rakkautta, juuri sitä kenen kanssa elää läpi elämän. Seukataan tovi ja erotaan taas, välillä tuntuu siltä että ihmiset eivät välitä enää, annetaan periksi, ei taistella sen oman suhteen vuoksi yhtään. Minä kuulun myös niihin, valitettavasti. Miksi se on mennyt tähän? Miksi maailma on tehnyt meistä tuhlareita? Miksi tuhlaamme ja tuhoamme rakkautta?
Ihastuin pieneen tosielämän Nuuskamuikkuseen. Ihanat silmät, kaunis hymy ja nuoruuden viehätys. Huomaan että ajattelen häntä lähes koko ajan, mietin millainen hän on, onko hän minulle taistelun arvoinen? Vastaus on Canada, en tiedä vielä, on vielä niin alkuvaiheessa tutustuminen, mutta hyvältä näyttää (enkä nyt tarkoita vain ulkonäöllisesti). Eri asia on sitten sopiiko hippikaunotar ja verbaaliboheemi yhteen. I sure hope so :love:
Nyt alkaa valmistautuminen illan rientoihin. Please, do not call me at work….
Hyvää viikonloppua murut (tämä koska mussukat-sana aiheutti facessa keskustelun mitä tarkoitan sanalla).
Jouluaiheisen kukkajutun vein juuri hetken mielijohteesta nätille tytölle jolla on erittäin nätti hymy. Älä kysy mikä hänen nimensä on sillä en tiedä, minulle hän on kahvimyyjä.
Joku voi pitää minua hulluna, tai vähintään mielenvikaisena, kun näin tein. Useimmat teistä pitää tekoni järjettömänä, so what. Olen mies, ei mun teot tarvitse olla järkeviä. Sitä paitsi tyttö sai hyvän mielen, minulle hän soi kauniin hymyn joka pelasti päiväni, eli kaikki voitti.
Ihmisten pitäisi useimmin tehdä tällaisia seikkailuretkiä. Irroittaa sokan ja heittäytyä täysillä järjettömyyteen. Tietäisitte miten kivaa se on sitten palata järjelliseen elämään. Nämä pienet jutut ovat kullan arvoisia minulle, ne saavat minut hyvälle tuulelle ja jos joku tyttönen ilahtuu siitä niin se on vain plussaa.
Vaikkakin en tykkää joulusta, etenkin tänä vuonna, niin tämän päivän uro(s)teko palautti hitusen kadoksissa olleen joulumielen. Ei tämä tunne varmaankaan kauan säily mutta jos nyt edes tämän kirjoituksen ajan.
Rauhallista Joulua kaikille ja muistakaa hymyillä, jonain päivänä se ehkä palkitaan.
Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi