Avainsana: boheemi

Kärsimätön rakkaus

On 2.3.2016

Kärsivällisyys ei ole tosiaankaan tämän boheeminörtin vahvuuksien joukossa. Hosumalla pitää mennä paikasta toiseen, suunta on just sinne minne nokka osoittaa, no masterplan näkyvissä. Uskokaa tai älkää mutta se on rasittavaa, kuluttavaa, yksinäistä ja turhauttavaa elää näin. On suoraan sanottuna paskamaista olla aina se vetojuhta kaikessa.

Tapasin ihanan kaverin ja taas lähti mopo käsistä. Boheeminörtti teki just niin kuin ravut yleensä, ihastuu heti, rakastui eilen ja nyt on kahden vaiheilla. Vastakaikua on, sitä en kiellä mutta kun se toinen ei ole rapu eikä boheemi niin hän haluaakin ensiksi tutustua paremmin ja muodostaa paremman kuvan meistä ennen heittäytymistä syville vesille. Viisas nainen, ei voi muuta sanoa, mutta kun taas oma kärsivällisyyden puuttuminen tekee tästä niin vaikeata, niin turhauttavaa, niin pelottavaa.

Kerroin tälle kaverille että odotan vaikka tappiin asti ja niin aion tehdäkin. Se että olen kärsimätön ei tarkoita sitä että en ymmärtäisi miksi hän haluaa edetä hitaasti. Se tarkoittaa vain ja ainoastaan että minä kärsin, huudan tuskastuneena maailmalle, painostan, olen päällekäyvä jne. Pelkäänkin että minun kärsimättömyyteni luo meidän välille kuilun jonka yli ei voi siltoja rakentaa.

Voi että, just nyt antaisin oikean jalkani jos saisin vähän kärsivällisyyttä. Haluaisin olla niin kuin normaalit ihastuneet / rakastuneet ihmiset. Haluaisin pienin elein näyttää miltä minusta tuntuu ja haluaisin ilman kiirettä ottaa vastaan niitä pieniä eleitä mitä kaveri lähettää. Mutta kun en ole! Onneksi nyt on kyseessä sellainen ns kaukosuhde jossa kaveri ei pääse näkemään miten ravaan kämpillä ilman päämäärää, noidun ja kiroilen. Kahvia huuhtoutuu litrakaupalla kurkusta alas ja mietin miten saisin hänet itselleni. Jos kaverini näkisi tämän niin hän varmaan kauhistuisi.

Päämääränä rakkaus. Eikö kuulostakin hyvältä? Mutta se päämäärä ei ole se juju, se on se matka alkupisteestä siihen päämäärään. Kaikki mitä matkalla sattuu ja tapahtuu muokkaavat sen lopullisen päämäärän, myös boheeminörtin kärsivällisyyden puute. Riittääkö ne muut tapahtumat matkan varrella tasapainottamaan lopullisen rakkauden kärsimättömyydestä huolimatta? Saavutammeko koskaan sitä lopullista päämäärää vai siirtyykö se aina eteenpäin kun saavutamme jonkun osatavoitteen? Voiko kärsimätön rakkaus koskaan voittaa?

Hyvää huomenta, Suomi

Viestitellään

By marcexone

On 9.1.2016

In Rakkaus, Unelmat

Surkuhupaisaa että tällainen boheeminörtti on ihan lukossa juuri nyt. Syy on yksinkertaisesti se että nörtti on nörtin tavoin ujo. Nörtti ei välttämättä osaa kertoa sen minkä haluaisi hipin tietävän. Ei osaa Hemuli puhua Nuuskamuikkuselle, miksi?

Nuuskis nykäisi maton alta, hän vyöryi elämääni pyörremyrskyn lailla. Hemuli ei ymmärtänyt suojautua. En valita, tämä on pitkästä aikaa ihan mukavaa kun saa odotella viestejä kauniilta tytöltä, mutta en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi minulle aina käy niin että paahdan tuhatta ja sataa kohti tuntematonta ja vielä elään siinä uskossa että se toinen lähestyy samaa vauhtia. No joku päivä Nuuskis varmaan painaa tallan pohjaan ja tulee vuosisadan kolari, tunteiden räjähdys, toivotaan että vältytään henkilövahingoilta.

Ihastuminen on ihanaa, se tunne että elää ja että joku on kiinnostunut minun, siis pienen boheeminörtin, asioista on mahtava. Kiitos, Nuuskamuikkunen että herätit minut henkiin.

Viestein on vaikeaa välittää sitä tunnelatausta jota tuntee. Helpompaa olisi jos saisi fyysisesti olla läsnä (enkä nyt tarkoita peiton alla, Jukalle tiedoksi), hipaista toista, halata, nuuhkia toisen tuoksua, pitää kädestä ja upota ihaniin silmiin. Samalla tarjoaisi toiselle läheisyyttä, lämpöä, turvallisuutta ja rakkautta. Se on sitä tosielämän rakkautta, se että antaa toiselle jotain mitä hän tarvitsee.

Hemuli, eli boheeminörtti ja virtuaalitaiteilija, on vähän väsynyt mutta onnellinen. Hemulilla on jotain mitä odottaa.

Vuosi 2016

By marcexone

On 8.1.2016

In Yleinen

Uusi vuosi, uudet kujeet. Ajatus ei vain nyt kulje. Ei tahdo löytyä aihetta tekstiin, ei blogiin eikä biiseihin. On sellainen tunne että minun bullshitgeneraattorini on lakannut toimimasta.

Tulkoon tästä vuodesta parempi vuosi. Haaveena on että löytyisi joku jonka kanssa taistella arjen taistelut, juoda kahvia, maata vierekkäin sängyllä ja olla vain. Ai kuinka kivaa se olisi tulla töistä kotiin ja saada lämmin halaus heti kun astuu ovesta sisään. Pieniä yksityiskohtia, eikö? Niitä vain ei arvosta ennen kun ne otetaan sinulta pois. Nämä tärkeät eleet ja teot ei rekisteröidy mihinkään, tai niin luulit, mutta kun ne jää pois niin koko rekisteri kaatuu niskaasi. Kaipaat halausta, kaipaat aamukahviseuraa, kaipaat pientä peppuhipaisua, kaipaat kaiken sen mikä teki suhteesta sen mikä se oli.

Ihminen ei ole luotu elämään yksin, ei ainakaan minun maailmassani. Jotkut harvinaiset yksilöt eivät kuitenkaan elämän aikana ehdi löytää sitä suurta rakkautta, juuri sitä kenen kanssa elää läpi elämän. Seukataan tovi ja erotaan taas, välillä tuntuu siltä että ihmiset eivät välitä enää, annetaan periksi, ei taistella sen oman suhteen vuoksi yhtään. Minä kuulun myös niihin, valitettavasti. Miksi se on mennyt tähän? Miksi maailma on tehnyt meistä tuhlareita? Miksi tuhlaamme ja tuhoamme rakkautta?

Ihastuin pieneen tosielämän Nuuskamuikkuseen. Ihanat silmät, kaunis hymy ja nuoruuden viehätys. Huomaan että ajattelen häntä lähes koko ajan, mietin millainen hän on, onko hän minulle taistelun arvoinen? Vastaus on Canada, en tiedä vielä, on vielä niin alkuvaiheessa tutustuminen, mutta hyvältä näyttää (enkä nyt tarkoita vain ulkonäöllisesti). Eri asia on sitten sopiiko hippikaunotar ja verbaaliboheemi yhteen. I sure hope so :love:

Nyt alkaa valmistautuminen illan rientoihin. Please, do not call me at work….

Hyvää viikonloppua murut (tämä koska mussukat-sana aiheutti facessa keskustelun mitä tarkoitan sanalla).

Parisuhdeproblematiikka

By marcexone

On 6.10.2015

In Rakkaus

Parisuhteessa on hyvät ja huonot puolet. Se lisää kodin viihtyvyyttä silloin kun asiat ovat mallillaan mutta se myös pilaa kunnon mökötyksen silloin kun asiat menevät huonosti. Kaikki eivät yksinkertaisesti mahdu parisuhteeseen. Ovat joko liian itsenäisiä tai sitten ovat niin erikoisia että kukaan ei jaksa katsoa niitä. Onko näin että jotkut meistä on luotu elämään yksin?

Joskus kun istuu yksin kotona, kalojen uintia katsellen, niin tulee ikävä parisuhdetta. Toisaalta kun lähtee iltamyöhään lenkille puhdistamaan ajatuksia ja palailee kahden maissa yöllä, on kiitollinen siitä että ei ole aiheuttanut kenellekään huolta. Asiaa vaikeuttaa tietysti se että itse en ole valmis luopumaan vapaudestani, mutta en myöskään haluaisi luopua kodin lämmöstä, hellyydestä, rakkaudesta (siis hypoteettisesti koska minähän olen sinkku) enkä mistään muustakaan mikä liittyy parisuhteeseen. Kun siihen vielä lisää taiteellinen boheemisielu niin avot.

Parisuhde vaatii myös järjestystä, sana joka ei kuulu boheemitaiteilijan sanastoon. Parisuhde vaatii suunnittelua, budjetointia, työnjakoa ja kaikkea sitä mitä minä vihaan. On se kumma että voin tarkasti laskea ja suunnitella milloin ostan canvaspohjia, milloin värejä ja muita taiteiluun liittyvää mutta jos joku joskus saa minut kiinni siitä että suunnittelisin miten saan ensi kuun laskut maksettua niin lupaan hänelle ISON PALKKION. Ja älkää edes puhuko tiskaamisesta ja siivoamisesta, eihän niissä ole järkeä, se lika tulee kuitenkin uudestaan, vai?…. 😉

Unohdin ostaa kahvia kaupasta, ei muuta kuin uudestaan sinne, tai joo, menenkin R-kioskille juomaan kupin kahvia niin ei tarvitse ostaa kotiin. Paluumatkalla kävelin sitten taas kaupan ohi, ostamatta kahvia, pöllö mikä pöllö. Joudun varmaan vielä menemään uudestaan kauppaan, suklaatkin ovat loppu, ja nyt huom. Jos olisin parisuhteessa voisin syödä emännän suklaat…..

Railakasta parisuhteilua teille jotka sitä harrastavat, minä joudun kauppaan taas…

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi