Etäisän puheenvuoro - Sivu 7 9:stä - Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Pelko

On 18.11.2015

Me ihmiset olemme siitä ihmeellisiä että meillä on kaikilla joku pelko. Ei niin kuin eläimillä että ne pelkää kaikki saman lajin edustajat jotain tiettyä, esimerkiksi ahven pelkää haukea, meillä kaikilla on omat pelkomme. Joku pelkää poliisia, joku hammaslääkäriä. Joku toinen pelkää työttömyyttä, rahattomuutta, epäonnistumista jne. Useimmat meistä pelkää kuolemaa, minua pelottaa elämä.

Minua pelottaa olla oma itseni, olla se boheemi joka maalailee ja kirjoittelee. Minua pelottaa olla se harmaan massan valopilkku. Pelkään että joudun silmätikuksi, naurun alaiseksi, nimittelyn kohteeksi. Eniten minua pelottaa se että voisin jopa pitää siitä että olisin ns normaali ihminen, että minulla olisi normaalit suhteet, normaali seksielämä, perusperhe koirineen, että kaikki olisi standardien mukaista, ei sellainen sovi minulle.

Näin joulun alla media tulvii taas kaikkia mainoksia. Mainokset ovat suunnattuja niille joilla on perhe ja koira. Tällaiselle boheemisinkulle ei löydy niistä lohtua. Taas pelkoni on siinä, onko minun muututtava sellaiseksi perheelliseksi koti-isäksi jotta sovin tähän julmaan maailmaan? Onko minun luovuttava omasta identiteetistä jotta tunnen oloni turvalliseksi?

Kun katselee ihmisiä maailmalla näkee monen monta eri tallustajaa. Viime viikolla näin ihmisen joka keräsi tupakantumppeja kadulta, ilmeisesti rahat oli täysin finaalissa tai sitten häntä ei vain kiinnostanut. Samalla kävelyreissulla näin sitten hienon ladyn, jolla oli ainakin 10 sentin korkkarit ja yritti epätoivoisesti saada oma Jaguari parkkiruutuun. Jäin nyt jälkikäteen miettimään, mitäköhän ne henkilöt pelkää?

Nuorena kloppina harrastin palokuntatouhua eikä minua pelottanut yhtään. Koskaan ei tiennyt kun keikka tuli mitä on vastassa mutta en ajatellut sitä pelon kannalta. Luotin kavereihin että he tekevät hommansa ja että pääsemme kaikki kotiin keikan jälkeen, ilman vammoja, ilman henkisiä traumoja, just that simple. Tein uraa ensihoidon puolella, mentiin samalla tempolla ja fiiliksellä, ei meidän tarvitse pelätä. Ihan sama oliko keikkaosoite vanhainkoti vai narkkiluola, luotin siihen että kyllä järjestelmä pelaa. Eikö olekin nurinkurista, psykoosissa oleva huumeidenkäyttäjä ei saa minua pelon puolelle mutta tuttu ja turvallinen oma koti kylläkin?

Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö pimeätä, avaria paikkoja, hämähäkkejä, koiria vai jotain ihan muuta? Tiedostatko mitä pelkäät? Miten aiot käsitellä pelkosi?

Rakkaus vol 2

By marcexone

On 15.11.2015

In Rakkaus, Unelmat

Paikallisessa soittoravintolassa näin naisihmisen, sellaisen ihanan millä oli ihan selvästi kauneus puolellaan. Katseemme kohtasivat ja tunsin jotain, en vielä tiedä mitä, jotain sanoin kuvaamatonta, fyysinen vetovoima, jokin siinä naisessa vetosi minuun. Kotiin päästyäni mietin pitkään miksi en ottanut tilaisuudesta kopin. Miksi jäin siihen tunteeseen että jokin meni nyt huti. Olisinko voinnut olla hänelle SE?

Tovin jouduin miettimään ennen kuin vastaus minulle selkisi, en voinnut vastata hänen katseeseen koska sydämeni on jo varattu. Se kenelle se on varattu on tässä kohtaa aivan samaa, hän ei mitä luultavammin edes tiedosta sitä (parempi ehkä näin), mutta silti asia on näin. En voinnut rakastua päätä pahkaa koska olen jo rakastunut, tai ei, rakastan toista, niin hyvässä kuin pahassa, se että onko rakkauteni edes millään tavalla suosiossa tai paremminkin edes lähellä vastakaikua on aivan toinen asia.

Me voimme rakastaa monella eri tavalla. Kaikki me vanhemmat tiedämme sen, rakastamme lapsiamme tietyllä tavalla, rakastamme niiden toista vanhempaa myös tavalla, ei aina silleen tietyllä tavalla mutta silti. Rakastamme ystäviämme, perhettämme ja muita samassa jamassa olevia mutta rakastamme kaikkia eri tavalla. Se on se rakkauden suuruus.

Jotkut sanoo että tiedät milloin se oma kumppani tulee eteen, sen vain tietää. Välttämättä se ei tarkoita sitä että tämä kumppanuus kestäisi arjen mutta tiedät milloin hän on siinä sinun edessäsi. Minä tiedän, olen nähnyt hänet monasti, en tiedä onko hän nähnyt minua siinä valossa enkä aio ottaa asiasta selvää. Se on puhtaasti hänen asiansa, minä tiedän että hän on se minulle ja voin vain toivoa että olisin myös se hänelle, en tiedä.

Poistuin paikallisesta juottolasta haikein mielin. Kaikki oli pedattu sille että en olisi ollut yksin tänään. Silti jotenkin olen ylpeä siitä että kykenin poistumaan aiheuttamatta sen kummempaa meidän kesken. Se jäin katsekontaktin tasolle, hyvä niin (vaikkakin fyysinen minä väittää jotain muuta). Voin siis keskittyä rakastamaan hiljaa sitä minun sielunkumppania.

Hyvää yötä, mussukat

Harmaa talous

By marcexone

On 14.11.2015

In Yleinen

Elän harmaassa taloudessa, lattialla harmaasävyinen vinyylipäällyste, harmaat jalkalistat, ulkona harmaata ja sadetta sekä päälläni harmaa collagepaita. Harmaa on iskenyt sieluuni.

Onko harmaa sitten niin vaarallinen, vai pitäisikö sanoa paha? Vaihtoehtona tietysti olisi täysin musta tai kirkuvan värikäs mutta olisinko silloin yhtään parempi vs huonompi? Onko värillä mitään väliä, värisokea ei mitään häviä, tyylitteli aikoinaan Hausmylly biisissä Se Mustamies. Onko harmaa harmonian ja tasaisuuden väri?

Pariisista tulvii maailmalle synkkiä tummia kuvia. Niissä näkyy muutama valopilkku, kirkkaita värejä jotka ovat suuressa kontrastissa ympäristön mustaan ja tummaan. Nämä valopilkut ovat pelastuskalustoa kirkkaine valoineen ja huomioväreineen, eivät vain värityksellään kyllä tilannetta saa mitenkään paremmaksi. Onko värillä väliä?

Tykkään harmaista sävyistä. Kun kuvaan ja muokkaan kuvia huomaan että valitsen usein harmaasävyisiä ratkaisuja. Näillä valinnoilla edistän sen että kuva puhuu puolestaan, ei vain ne kuvan värit. Harmaasävyisessä kuvassa esimerkiksi ruusun kauniit muodot tulevat paremmin esiin, värillisenä kaikki vain ihailee sitä ihanaa tummaa punertavaa väritystä, harmaa on siis hyvä väri. Harmaa myös korostaa muut värit ja sopii lähes paikkaan kun paikkaan, paitsi talouteen missä sitä yritetään kitkeä. Jos harmaa olisi niin surkea väri niin miksi sitten pidetään elefantteja, virtahepoja ja snautsereitä kauniina, valitakseni vain muutama esimerkki? Kun halutaan tehdä harmaasta hyvää puhutaan hopeasta, mutta sehän on kuitenkin vain harmaata metallia, siinä missä titaani, platina ja plutoniumikin. Jos harmaa on niin huono niin miksi sitten moni haluaa harmaan auton, harmaat keittiön koneet, harmaan puhelimen (minulla on kultainen mutta olenkin vähän outo) jne. Sen takia että harmaa on oikeesti kaunista.

Harmaan talouteen (eli enemmän tai vähemmän laittomaan talouteen) en paneudu vaikka niin luulitkin kun luit otsikon 😄

Yksin

By marcexone

On 27.10.2015

In Yleinen

Mikä tässä mättää? Miksi en voi löytää sellaista ihmistä joka haluaa jakaa elämänsä kanssani? Onko minut tuomittu elämään yksin loppuelämäni?

Joskus vain vituttaa kun mikään ei mee niin kuin haluaa. Tänään on sellainen päivä. Kahvi maistuu pahalle, Sportilla ei oo peliä, potuttaa mennä töihin, you name it. Silti on vain jaksettava, puskettava eteenpäin, sopeuduttava tähän elämään. Miksi, kysyn vain?

Muristen kohti virkapaikkaa hän

Kauneus

By marcexone

On 26.10.2015

In Fiktiota, Unelmat

Kauneus on katsojan silmissä, mitä me siihen enää murehtimaan. On sisäistä kauneutta, ulkoista kauneutta ja oma suosikkini mieletön kauneus.

Mieletön kauneus, mitä se on? Se on jokaisen katsojan oma valinta. Minulle se on tähtitaivas tuikkivine tähtösineen, revontulineen, loistavine taivaankappalein. Se tuoma rauha on mieletön, sen syvyys on mullistava ja sen kauneus on ääretön.

Tänään kello 0420 katselen taivaalle ja uneksin paremmasta maailmasta, maailmasta jossa kaikki on hyvin. Onko sellaista maailmaa olemassa? Löytyykö vastaus sieltä kaukaa tähtien takaa? Onko olemassa kaunista maailmaa?

Haaveilen kaukaisesta planetasta, planetasta joka kiertää usean auringon ympärillä. Planetalla maisema on karu, vedetön ja hiekkainen. Kun liidän avaruusaluksella planetan pinnan yläpuolella huomaan pienen pisteen. Piste loistaa värillisenä karua taustaa vasten. Laskeudun pisteen viereen.

Havaitsemani piste on ruusu vihreine lehtineen ja verenpunaisella kukalla varustettu. Ruusu kamppailee olemassaolostaan tässä hiekkaisessa maailmassa. Vettä ei näy, ilma on kuuma ja kuiva. Ruusu on kuolemassa.

Kuoleman keskellä ruusukin on kaunis. Se rikkoo niin karun maiseman omalla kauneudella. Se on niin väärässä paikassa että se on oikein. Herää kysymys olisiko sama ruusu yhtä kaunis planetalla jossa on kukkaloistoa, väriä ja elämää vai onko juuri tämä mieletön ajatus kauniista kukasta keskellä aavikkoa osa sen kauneutta? Onko tämä sitä mieletöntä kauneutta?

Heitän teille filosoofeille pähkinän. Miettikää mikä on teille kaunista. Miettikää missä ja miten sen olette nähneet. Miettikää oliko se oikeasti kaunista.

Panoraama

By marcexone

On 22.10.2015

In Työ ja kunnia

Maailma muuttuu kun sitä kuvaa panoraamana. Peräkkäiset tapahtumat muuttuvat vierekkäiseksi, muodot taipuvat erilaiseksi ja syvyys häviää. Niin tapahtuu myös joskus työelämässä kun yrittää fokusoida johonkin. Muu yhteisö haihtuu, tapahtumat joita olisi pitänyt huomata sujahtaa ohi huomaamatta, syvyys katoaa. Kun sitten ottaa panoraamalasit pois huomaa että ui niin syvällä että ei ole toivoakaan levätä pohjalla seisten. Huomaa miten turvasatamat ovat menneet matkalla ohi, huomaa olevansa yksin omien päätösten kanssa.

Otan uuden suunnan kohti uutta satamaa, en vielä tiedä onko luotsini pätevä vai haaksirikkoudunko matkalla. Olen kuitenkin jo nostanut ankkurin ja kääntänyt keulan kohti aavaa merta. Se vaikuttaa niin äärettömältä, paljon syvemmältä kuin silloin panoraamalasien kanssa kun nostin ankkurin.

Haikein mielin mutta päättäväisenä katson kompassia, otan suunnaksi uudet seikkailut, hankin uudet panoraamalasit ja seilaan kohti auringonlaskua.

Bon Voyage,

Ensirakkaus

By marcexone

On 10.10.2015

In Rakkaus

Onko totta että ei koskaan unohda ensirakkautta? Vai onko niin että ei koskaan unohda rakkautta? Mikä tekee toisesta rakkaudesta tärkeämmän? Onko se toinen rakkaus jotenkin huonompi?

Sain tytöltä viestin. Hän halusi pyytää anteeksi sitä että jätti minut silloin 80-luvulla. En voinnut antaa anteeksi koska ei ollut mitään anteeksiannettavaa. Rakkaus vain loppui kesken kaiken ja lähdimme kulkemaan eri polkuja pitkin, yhteisestä polusta vain hienot muistot jäi. Hän ei ollut ensirakkauteni, silti muistan hänet suurella lämmöllä, hänellä on paikka minun menneisyydessä, minun sydämessäni.

Muistan toki myös ensirakkauteni, ainakin ne hienot muistot, eikä niitä huonoja nyt oikeastaan ollutkaan. Kaikki oli niin yksinkertaista silloin nuoruudessa. Rakastuttiin, rakastettiin ja jatkettiin matkaa kun rakkaus loppui. Ei me, minä ainakaan, silloin ryvetty itsesäälissä, olltu mustasukkaisia viikkotolkulla, kiusattu ja tultu kiusatuksi. Me vain elettiin meidän omaa elämää.

Rupesin ajattelemaan että onko se rakkaus mikä on se ongelma vai se muu yhteiselämä. Välillä saan sellaisen tunteen että se rakkauden loppuminen ei ole se ”kova juttu”, se on se muun yhteiselämän loppuminen joka aiheuttaa ongelmia. Totutaan toisiimme niin että on vaikeata jatkaa eteenpäin ilman sitä toista, rakasti sitä tai ei. Arki nostaa päätään ja vaivaa mieltämme, rakkaus tai sen puute on oikeastaan täysin syytön, siitä tehdään vain syntipukki. Se rakkaus minkä joskus tunsimme toisiamme kohtaan ei häviä mihinkään, se peittyy vain toisten tunteiden alle, pettymyksen, surullisuuden, pelon etc. Kun sitten joskus nämä toiset tunteet väistyvät niin rakkaus nousee taas ja tuntuu siltä että se ei olekaan koskaan ollut poissa. Näin ollen, kyllä, ensirakkaus ei koskaan kuole.

Parisuhdeproblematiikka

By marcexone

On 6.10.2015

In Rakkaus

Parisuhteessa on hyvät ja huonot puolet. Se lisää kodin viihtyvyyttä silloin kun asiat ovat mallillaan mutta se myös pilaa kunnon mökötyksen silloin kun asiat menevät huonosti. Kaikki eivät yksinkertaisesti mahdu parisuhteeseen. Ovat joko liian itsenäisiä tai sitten ovat niin erikoisia että kukaan ei jaksa katsoa niitä. Onko näin että jotkut meistä on luotu elämään yksin?

Joskus kun istuu yksin kotona, kalojen uintia katsellen, niin tulee ikävä parisuhdetta. Toisaalta kun lähtee iltamyöhään lenkille puhdistamaan ajatuksia ja palailee kahden maissa yöllä, on kiitollinen siitä että ei ole aiheuttanut kenellekään huolta. Asiaa vaikeuttaa tietysti se että itse en ole valmis luopumaan vapaudestani, mutta en myöskään haluaisi luopua kodin lämmöstä, hellyydestä, rakkaudesta (siis hypoteettisesti koska minähän olen sinkku) enkä mistään muustakaan mikä liittyy parisuhteeseen. Kun siihen vielä lisää taiteellinen boheemisielu niin avot.

Parisuhde vaatii myös järjestystä, sana joka ei kuulu boheemitaiteilijan sanastoon. Parisuhde vaatii suunnittelua, budjetointia, työnjakoa ja kaikkea sitä mitä minä vihaan. On se kumma että voin tarkasti laskea ja suunnitella milloin ostan canvaspohjia, milloin värejä ja muita taiteiluun liittyvää mutta jos joku joskus saa minut kiinni siitä että suunnittelisin miten saan ensi kuun laskut maksettua niin lupaan hänelle ISON PALKKION. Ja älkää edes puhuko tiskaamisesta ja siivoamisesta, eihän niissä ole järkeä, se lika tulee kuitenkin uudestaan, vai?…. 😉

Unohdin ostaa kahvia kaupasta, ei muuta kuin uudestaan sinne, tai joo, menenkin R-kioskille juomaan kupin kahvia niin ei tarvitse ostaa kotiin. Paluumatkalla kävelin sitten taas kaupan ohi, ostamatta kahvia, pöllö mikä pöllö. Joudun varmaan vielä menemään uudestaan kauppaan, suklaatkin ovat loppu, ja nyt huom. Jos olisin parisuhteessa voisin syödä emännän suklaat…..

Railakasta parisuhteilua teille jotka sitä harrastavat, minä joudun kauppaan taas…

Filosofian oppitunti

By marcexone

On 22.9.2015

In Yleinen

Jos kaikki on mahdollista niin onko sitten mikään mahdoton?Käänteisesti jos mikään ei ole mahdotonta niin onko silloin kaikki mahdollista? Inspiraatio tähän ajatteluun ilmestyi, kuten arvata saattaa, facebookissa.

Elämäntapakouluttajat kertovat että mikään ei ole mahdotonta. On vain luotettava itseensä, kykyihinsä ja kaikki kyllä järjestyy. Kaikki siis on mahdollista, tai mikään ei ole mahdotonta, niiden mukaan. Jos ne kertoo tämän minulle ja minun kolleegalle, tai vielä pahemmin minun rakkaalle (joka juuri nyt loistaa poissaolollaan elämästäni), ja meidän tavoitteet eivät kohda niin kuinka sitten? Kenelle se mahdollisuus suodaan ja kenelle jää mahdottomuuden osa? Miten joku muu voi määritellä mikä on minulle mahdollista ja mikä ei, tai edes mikä on minulle mahdotonta ja mikä ei? Maailmassa nimeltä Utopia tämä olisi aivan loistavaa, kaikki olisi mahdollista!

Mahdollisuudet riippuvat olosuhteista, niin myös mahdottomuudet. Olosuhteet määrittelevät sen mihin juuri nyt pystyt ja kykenet. On siis utopiaa uskoa sellaiseen väittämään että kaikki on mahdollista. Tarkoittaako tämä silloin että on yhtä utopistista uskoa väittämään että mikään ei ole mahdotonta? Voidaanko vaikuttaa omalla toiminnalla niin paljon olosuhteisiin että loppujen lopuksi mikään ei todellakaan ole mahdotonta? Voidaanko sanoa että voidaan luoda tilanne jossa kaikki on mahdollista? Hmmm…

Onko väittämän Kaikki on mahdollista tarkoitus sama kuin väittämän Mikään ei ole mahdotonta? Tämän pohdinnan jätän ystävälle joka kirjoittaa kolumnia eräässä etelä-suomalaisessa lehdessä. Älkää vain kuvitelko että en itse tätä pohtisi myös.

Siinä sitten tämän aamun jyvä kaikille filosoofeille. Kommenttia saa jättää jos tuntuu siltä että on joku aihe minkä haluatte että pohdin. Pohdinnassa myös tällä hetkellä se että voiko ihminen olla vain joko hyvä ihminen vai paha ihminen.

Rakkaus

By marcexone

On 20.9.2015

In Rakkaus

Se on niin ihana tunne silloin kun se sattuu kohdalle. Rakkaus on myös ikävä tunne silloin kun se on yksipuolinen. Rakkaus on monessa muodossa ilmenevä tunne, rakkautta on lähes mahdotonta selittää.

Voiko toista ihmistä rakastaa vaikka se toinen ihminen ei rakasta? Muuttuuko yksipuolinen rakkaus koskaan joksikin muuksi? Voiko rakastaa toista jos ei rakasta itseään? Ajatuksia jotka vain jostain tuli päähän…

Rakastuminen, ihastuminen ja siihen liittyvä problematiikka on myös tänään mielessä. Ei sen takia että olisin ihastunut, eikä sen takia että olisin rakastunut. Se tuli mieleen sen takia että rakastan. Rakkautta on se että antaa toiselle tilaa, rakkautta on se että hyväksyy toisen sellaisenaan, rakkautta on myös se että osaa muokata omaa olemusta niin että se sopii rakkauden kohteen kanssa yhteen. Rakkaus ei välttämättä tarkoita sitä romanttista paskaa, peiton alla pussailua, yhdessä oloa ja kaikki muut hörhöilyt. Rakkaus on se että voi elää ilman näitä ja silti olla onnellinen.

Romantiikka toisaalta on ihan mukava harrastus. Joskus sitä tarvitsee jotta jaksaa rakastaa. Romantiikka voi esiintyä monessa eri muodossa, pieni ele, hipaisu, pusu, lahja, kukkia, hali, voisin jatkaa loputtomiin. Silti se romanttinen osuus on niin häviävän pieni osuus siitä rakkaudesta.

Rakkaus on myös sitä että ajattelee toista ennen kun ajattelee itseään. Miten hän suhtautuu jos teen näin, entäs näin? Toki pitää myös muistaa että ei voi tehdä vastoin omaa elämänkatsomusta, vastoin omia moraalikäsitettitä yms. Rakkaus on loppujen lopuksi loputon sarja hyviä lehmänkauppoja. Kauppoja jossa molemmat osapuolet yleensä voittavat, eivät toki aina.

Joskus kieltämättä tuntuu siltä että rakastan liikaa. Se että onko se hyvä vai huono asia on sitten aivan toinen tarina.

Rakkaudella

Marre

Aamukahvi

By marcexone

On 20.9.2015

In Yleinen

Olen yöihminen, vihaan aamuja. Ainoastaan aamukahvi on hyvää aamuisin, ja itse asiassa en edes tykkää kahvista minähän laitan siihen maitoa ja sokeria sekaan.

Se olisi taas työpäivä edessä, 12 tuntia työmaalla, 12 tuntia virkamiesmäisyyttä, 12 tuntia menetettyä vapaa-aikaa. Siitä saa toki korvauksen mutta voisin kyllä mielummin olla kotona, juomassa niitä mun sekoitettuja kahveja.

Nyt putosin kärryiltä, mitäköhän minun pitikään kirjoittaa, oli niin hyvä idis mutta se hävisi matkalla kahvinkeittimen ääreen. No, eiköhän se siitä, minulla on 12 tuntia aikaa miettiä miten bloggaan kun saavun kotiin työmaalta, kai mä jotain keksin….

Siihen asti, have fun

Hajatelmia

By marcexone

On 10.9.2015

In Yleinen

Tulotaso on viikon puheenaihe, etenkin sen muutokset. Samoin lomat, sairaslomat yms. Ihmiset haukkuvat ja mesoavat, näin ei voi tehdä. Huomattavaa on että näissä somepostauksissa ei kuitenkaan näy sitten varteenotettavaa vaihtoehtoa leikkauksille.

Kukaan ei kuulema pakota tekemään vuorotyötä. No jos koulutus on tietynlainen niin työ on silloin yleensä myös tietynlainen. Minunkin alalla voi saada vapautuksen vuorotöistä jos siihen on esim. lääketieteellinen peruste, muuten meidän alalla ollan kellon ympäri töissä. Tähän joku viisas sanoisi varmaan että voihan sitä työpaikkaa vaihtaa, voi toki, tämä viisas varmaan kustantaa mun uudelleenkoulutuksen, ansionmenetykset, järjestää minulle työpaikan jne, ei se ole niin helppoa.

Leikkauksia tarvitaan, siitä olen samaa mieltä. Se että onko nämä nykyiset tapetilla olevat leikkaukset ne oikeat onkin sitten aivan toinen asia. Leikkaukset eivät kohtele kaikkia ihmisiä samalla lailla, nyt kivirekeä joutuu vetämään julkishallinnon vuorotyöläiset. Olisivat, jos haluavat että kaikki osallistuu talkoisiin, päättäneet että jokaisen jonkin korvauksen jostakin saavan, palkka, palkkio, eläke, työmarkkinatuki yms, maksavat vuositasolla 5% ylimääräisen veron joka ohjataan lyhentämättömänä tähän kilpailukykyprojektiin. Niin johtajat kun duunarit, rahapussi auki. Samalla voisimme katsoa verovähennyksien vaikutusta, onko siellä joitakin vähennyksiä jotka joutaisi poistoon. Jos puhutaan koko kansan talkoista niin olkoot ne sitten koko kansan talkoot.

Suomi on vapaa maa, ei täällä tarvitse asua jos ei miellytä. Ei tätä kirjoitustakaan tarvitse lukea jos ei miellytä. Niillä mennään mitä on syötetty tietokantaan, purnataan ja kiukkuilaan, mutta harva kuitenkin tekee asialle yhtään mitään, minut mukaanlukien.

Se on siinä

Bloggaus….

By marcexone

On 4.9.2015

In Yleinen

… ihana tekosyy olla puhumatta kaverille!

Aikoinaan perustin blogin jotta saisin, enemmän tai vähemmän, anonyymisti purkaa omia patoutumia, huutaa maailmalle, kirota arkea ja vannoa rakkautta. Blogini, jota nyt ehkä luet, oli henkireikäni, ajatusriihi ja vaikka mitä. Aina en julkaise sitä mitä kirjoitan, on luonnoksia missä kiroan kaikkea mitä tunnen ja tiedän, on tarinoita jotka ovat niin vettyneet kyynelistä että Titanicin lokikirja tuntuisi rutikuivalta niihin verrattuna, on tarinoita missä julistan rakkauttani musiikkiin ja taiteeseen sekä muutamiin ihmisiin, lista on lähes loputon.

Olen kuulema sosiaalinen mutta saaneen olla toista mieltä. Joo, ehkä annan kuvan kovin sosiaalisesta ihmisestä joka kuuntelee ja hymyilee ja juroilee tilanteen mukaan. Kuitenkin olen sulkeutunut, etenkin silloin jos käsitellään minulle arkoja asioita ja niitä kuule on. Ihmisen on kuitenkin joskus saatava purkaa kaiken sen minkä syvälle sisäänsä piiloittelee ja siihen sosiaalinen media on oiva työkalu. Kenenkään ei tarvitse nähdä itkua, raivoa tai juroutta. Kenenkään ei tarvitse kuunnella jos tuntee olonsa vaivautuneeksi mutta minä saan laukoa kaiken sen minkä olen säästänyt juuri tätä tilaisuutta varten. Voin postata facebookiin, instaan, blogiin ja muihin sosiaaliisiin medioihin kaiken sen pahan olon mitä tunnen ja ihmiset voivat pahoitella ja kannustaa ilman että kukaan tarvitsee fyysisesti osoittaa mitään tunteita toiselle, great!

Somesta on tullut muoti-ilmiö. Samoissa tiloissa olevat somettajat lähettelevät twiittejä, whatsupeja, messengerviestejä ja kommentoivat toistensa instapäivityksiä ja surkeita facevitsejä. Kukaan ei jaksa nousta palliltaan ja kävellä muutaman metrin matkaa ja osoittaa tunteensa kaverille, tai ainakin harvoin. Hittolainen että on kätevä ratkaisu tämä some.

Joskus kun oikein on tarvetta puhua jollekin niin mitä teen? Kirjoitan viestin ja toivon että hän ehkä soittaisi! Yhtä hyvin voisin itse soittaa mutta ei, some on saannut minut valtaansa, en soita koska on helpompaa laittaa viestiä, pah! Ennen vanhaa soitettiin kaverille ihan lankapuhelimella, eli oli pakko muistaa kaverin puhelinnumero, ja jos ei kaveri vastannut tai ei ollut kotona niin sitten mentiin kylille katsomaan onko siellä. Nykyään sovitaan somessa että viestitellään ensi viikolla heti jumpan ja joogan ja kauneusunien jälkeen, seuraavalla viikolla sitten pahoitellaan kun ei sovittuna aikana oltukaan paikalla facessa sillä twiitterissä oli niin kiinnostava viestiketju, voi luoja mitä urpoja olemme.

No, tähän tarkoitukseen blogin pitäminen on ihan hyvää. Saan purkaa mielipahani ilman että kenenkään osuu silleen pahasti. Voin yleistää ja ympäripyöreästi luovia sinne sun tänne. Fiksu tapa, eikö? Yksi asia vain jää puuttumaan, se kaikkien tarvitsema inhimillinen kontakti.

Kiitos, anteeksi ja kuulemisiin

Marre

Unelmat…

By marcexone

On 31.8.2015

In Yleinen

…joita meillä on, ovatko ne todellisia vai harhoja joita luomme koska emme ole tyytyväisiä omaan todellisuuteen?

I have a dream, a song to sing… Abban laulu soi jossain takaraivossa. Sen teksti pistää miettimään, auttaako unelmat meitä selviytymään? Entä jos ei kykene unelmoimaan, onko silloin tuhon tuomittu? Entä jos unelmoi liikaa, miten silloin käy? Missä on realistisen ja utopistisen unelman raja? Miten tiedän että voin toteuttaa sen mistä unelmoin? Milloin siirryn sen hienon rajan yli hulluuteen?

Osa unelmistani särkyi tänään. En ollut tarpeeksi hyvä, en ollut sitä mitä haettiin, en ollut sopiva. Jos olisin tiennyt en olisi uneksinut, taas toisaalta, jos olisin tiennyt en olisi saannut uneksia uudesta elämästä, uusista haasteista, uusista ystävistä. Jos olisin tiennyt olisin ollut yhden kokemuksen köyhempi, yhden pettymyksen heikompi, jos vain olisin tiennyt.

Tieto lisää tuskaa, tietämättömyys lisää unelmia. Fantasiamaailmassa olisin köyhä velho joka kulkee kulkurina kylästä toiseen kertoen satuja ja tehden taikoja. Todellisessa maailmassa olen köyhä virkamies joka kulkee toimipaikasta toiseen kertoen satuja ja tehden taikoja, nyt vain alkaa taikatemput olla loppu. Tarvittavia kokemuspisteitä ei näy edessä, into koulunpenkille on nollassa (jopa miinuksen puolella), oma pieni kolo alkaa tuntua harmaalta ja tylsältä, tarvitsen muutosta, muutosta parempaan, iloisempaan huomiseen. Tarvitsen uuden unelman jonka voin elää, tarvitsen uuden hahmon oman fantasia- maailmaani.

Kauniita unia, mussukat

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi