Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Etäisän puheenvuoro

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Ajatushautomosta, päivää…

Olen nyt 45 vuotta hautonut ajatuksia, sarkasmeja, ideologisia mietteitä ja kauniita naisia. Mutta tähän se onkin sitten tyssännyt. Vaivainen blogi johon nämä ajatukset on kerätty. Ei tällä tahdilla tehdä tiliä.

Aloitin projektin keväällä, yritän kerätä ajatuksia, sarkasmeja ja muuta tekstiä kirjan muotoon. Etäisän muistelmat on vielä kuitenkin niin raakile että en tiedä saanko sen koskaan valmiiksi. No siinä kuitenkin syy miksi ajatushautomo nimeltä Etäisän puheenvuoro on ollut hiljaa nyt vähän aikaa.

Kesä ja kärpäset! Olisi nyt edes lite bara aurinkoa ja nättejä tyttöjä, mutta ei. Vettä tulee taivaalta ja lomakin on kohta lusittu. Ei oo etäisällä helppoa, ei.

Muista medioista sen verran että syyskuussa 2017 MTV Media aloittaa uuden tuotantokauden 112-sarjasta. Uusina mukana on mm merivartiosto ja etäisä. Parasta viihdettä syysiltoihin.

Juhannuksena piti kuulema alastomia naisia juosta ruispellolla. En valitettavasti löytänyt yhtään ruispeltoa joten…

May the force be with you

 

Itse siirryn pimeälle puolelle juomaan kaffia

Deittimarkkinoiden kunkku?

Ja taas tultiin tähän. Nyt otetaan hyviä vinkkejä vastaan, miten kirjoittaa sellainen deitti-ilmoitus että varmasti nappaa? Siis ilman että valehtelee ummet ja lammet jne, jne… Etenkin kun en ole huippu-urheilija, varakas, komea, ystävällinen… Aaaargh! Että voi olla epämukava tämäkin mukavuusvyöhyke.

Kokeillaan tässä kaksi eri ilmoitusta, kumpikohan toimii paremmin;

Hei, arvon naiset. Täällä teitä huutelee jo aikuiseen ikään tullut omillaan toimeen tuleva virkamies. Lähtisitkö kanssani vaikka lenkille joku päivä? Päiväni kuluvat työn ja kodin ohessa liikunnan ja kirjallisuuden parissa ja joskus jopa taiteilen vähän. Vakavaa suhdetta etsien liikkeellä. Ps. alkoholia kulutan sopivan vähän ds

 

No niin, muijat. 45v valtion viraston perusduunari hakee seuraa. Varallisuutta ei ole ja rahat aina finaalissa. Liikuntaa harrastan kun autoon ei oo varaa mutta mieluiten loikoilen sohvalla nettiä selaillen. Olutta joisin jos olisi varaa mutta kun rahaa menee niin paljon niihin muihin juttuihin. Lomalle et saa minua houkuteltu, se on liian kallista. Mitään perussuhdetta ei varmaan kannata miettiä, seksiä kerran tai kaksi viikossa riittää. Varakkaat akat etusijalla.

 

Veikkaan että kummallakaan ilmoituksella ei tule osumia Tinderissä tai muuallakaan.

 

Frank pappa sen sanoi: Kosketelkaa toisianne…

 

Kaivetaan monttua

Tänään leikimme ajatuksella että hyvinvointi työpaikalla on kaivettu maahaan. Työnantaja antaa työntekijälle sopivan lapio jolla voi tämän hyvinvoinnin kaivaa esiin. On se sitten ihme ja kumma kun näyttäisi olevan niin että hyvinvointi on kahdenkymmenen metrin syvyydessä mutta lapiolla ei pääse kun kymmenen metriä.

Ajatus tästä ajatusleikistä lähti oikeastaan Indyn kommentista Facebookissa. Se sai muhia muutaman tunnin mutta nyt alkoi näppis laulamaan. Ryhdytään kaivuutöihin.

Kiinassa ahkerat duunarit kaivavat nopeasti sen minkä lapio kestää, eli kymmenen metriä. Kun lapio hajoaa niin ryhtyvät kynsin hampain jyrsimään multaa ja hiekkaa jotta pääsisivät syvemmälle. Aikanaan saavuttavat kohteen mutta, sormia särkee ja hampaat ovat entisiä. Hyvinvoinnista ei enää voi puhua.

Hyppäämme Amerikkaan ja keskelle autiomaata. Oppenheimerin johtama pommiryhmä on jo pitkään pohtinut miten hyvinvointia saavutetaan. Syntyy idea, kaivetaan kunnes lapio hajoaa ja lasketaan sitten monttuun ydinräjähde ja räjäytetään tiemme hyvinvointiin. Ainoa ongelma oli se että räjähde oli liian iso ja hyvinvointi höyrystyi sen saman sileän tien. Ei loistanut niiden tulevaisuus, ei.

Euroopassa saksalainen työryhmä keksi kaivaa vähän läpimitaltaan pienemmän montun jos se lapio sitten kestäisi vähän syvempää kaivuuta. Pääsevätkin just ja just kahteenkymmeneen metriin mutta monttu on läpimitaltaan niin kapea että hieman tukevammat saksalaiset eivät mahdu läpi. Ei hyvinvointia.

Pohjoismaissa ja tarkemmin Ruotsissa eräässä ministeriössä (sv. ministerium) päätettiin takavarikoida kaikkien työntekijöiden lapiot kunnes ministerin asettama työryhmä on keksinyt miten saavutetaan hyvinvointi. Työryhmän raportti valmistuu aikaisintaan vuonna 2023 ja siihen asti ei ole hyvinvointia työpaikalla.

Suomalaisen viraston virkamies miettii hetken kun hänelle annetaan lapio. Tämä virkamies ei ole virkauran aikana koskaan vielä saavuttanut hyvinvointia koska aina kun se on ollut niin lähellä niin on taas muutoksen tuulet puhaltaneet. Hän kuitenkin ottaa lapion vastaan nöyrästi ja menee kaivuupaikalle missä hän istahtaa maahan. Heti kun silmä välttää virkamies varastaa lapion ja poistuu toisen työnantajan palvelukseen. Suomalainen virasto tekee asiasta rikosilmoituksen ja virkamies saa sakot. Lapiota ei saada takaisin häneltä.

Nyt luulisi että kaikilla on asiat yhtä huonosti mutta siinä olemme väärässä. Virkamies joka varasti ja piilotti lapion on mennyt sellaisen työnantajan palvelukseen joka on kaivanut hyvinvoinnin vain kahden metrin syvyyteen. Vaikkakin virkamies sai pienen sakon niin pystyy hän kaivamaan sitä hyvinvointia vielä viisi vuotta samalla lapiolla. Sen lisäksi hän saa uuden lapion joka vuosi uudelta työnantajalta. Virkamies voittaa kisan.

Kuten aina kun kirjoittelen tänne niin vastuu on sillä joka lukee tekstini. Jos et osaa nauraa tälle niin älä lue, ups, luitkin jo. Osoittamatta ja syyttämättä ketään jään miettimään, minne helvetti laitoin lapioni….

 

Feissarimokat ja muut hilpeydet…

Eksyin taas internetin kiehtovaan maailmaan. Ja jo noin kolmen klikkauksen jälkeen olin vakuuttunut siitä että olen erittäin järkevä ja ajatteleva ihminen. Onko tämä meidän kansakunta todellakin näin yksinkertainen?

Parhaimmistoon kuului ehdottomasti kaikki keskustelut mitkä liittyivät seksiin ja seksuaalisuuteen. Pienimunaiset ja lattearintaiset teinit nokittelivat sillä kenen hiukset olivat vaaleammat. Vessasta on myös tarttunut hiv ja muut seksin kautta leviävät taudit ainakin puolelle meidän väestöstä jos näihin palstoihin on uskomista. Ja loput väestöstä sitten paskoo housuun kun ovat olleet anaaliyhdynnässä kerran.

Mikä saa ihmisen kirjoittamaan näille palstoille ja oikein mainostamaan omaa tietämättömyyttä? Onko meillä niin kova halu olla esillä ja äänessä että emme enää välitä siitä mitä toiset ovat meistä mieltä, kunhan ovat jotain mieltä? Vaivaako meitä joku julkkispornovaihe missä jokainen tulee olla esillä Matti Nykäseen ja Tuksun lailla?

Sunnuntai menee rattoisasti kun näitä tyhmyyksiä lueskelee ja kirjoittelee. Ei muuta kun oikein mukavaa sunnuntaita.

Yön hämärässä…

…mietin…

…mietin…

Työhyvinvointi, mitä se on? Voiko edes voida hyvin työpaikalla? Onko omalla siviilihyvinvoinnilla miten suuri vaikutus työhyvinvointiin?

Moni työpaikka ottaa nykyään työhyvinvoinnin vakavasti. Se edistää monella tavalla työpaikan tuottavuutta ja tehokkuutta. Työhyvinvointi maksaa, siitä ei sovi kiistellä, joten johtajien ongelmaksi jää miten paljon se saa maksaa. Olisikin kiva kun olisi joku kaava mikä kertoo että jos olette esimerkiksi Maija Meikäläiseen nyt sijoittaneet työhyvinvointirahaa 1567,94€ vuodessa kolmen vuoden ajan mutta Maija ei suostu työhyvinvointiin niin ei muuta kun paremman työhyvinvointikoefissientin omaava Matti töihin ja Maija pois. Ai että työpaikat olisivat iloisia ja työhyvinvoivia.

Missä menee se raja että normaali Tyky/Tyhy riittää luomaan työhyvinvointia? Milloin tulee eteen se tilanne jossa pitää ottaa järeät aseet ja keinot käyttöön? Entäs milloin tulee se vaihe että joku kertoo johtajan kuluttaneen kaikki mahdollisuudet työhyvinvoinnin parantamiseen?

Työhyvinvointi on myös muuta kun rahaa. Työntekijälle kuuluu antaa työrauha, kunnolliset edellytykset työn tekemiseen, fiksu ja toimiva työsuunnittelu ja ennen kaikkea mahdollisuus kehittyä ja olla luova. Valitettavasti myös nämä asiat maksavat ja kun nykytrendi on että kaikelle pitää olla hintalappu, mieluiten miinusmerkkinen, niin ollaan pattitilanteessa. Ideoita olisi mutta kun ne maksaa. Työhyvinvointi on myös se että jokainen työpaikalla puhaltaa samansuuntaisesti samaan hiileen. Johtoportaan tulee tukea työporrasta ja työportaan on voitava luottaa siihen että ne saa sitä tukea. Jos tämä ketju rupeaa ontumaan on edessä kivinen ja hankala polku jotta saadaan asia korjaantumaan. Pahimmassa tapauksessa luottamuspulan ja kommunikaatiokatkoksen aikaansaaman ontumisen korjaamiseen menee vuosia, eli euroja paljon kuluu taas….

Mutta miksi teoriassa niin helppo juttu on käytännössä niin hiton vaikea toteuttaa? No, yksilöt ovat se ongelma. Kun kaikki eivät koe työhyvinvoinnin hyvät ja huonot puolet samalla tavalla. Joillekin riittää että firma tarjoaa kahvimaidot, toiselle ei riitä vaikka kuu tuotaisiin taivaalta (en kyllä tiedä mitä minä sillä kuulla tekisin, mutta). Tasapainon löytäminen ei ole niitä maailman yksinkertaisimpia asioita, siihen kun ei löydy mitään järkevää kaavaa.

Kuten aina, nämä yllä mainitut asiat ovat mietteitä, joskus jopa faktoja. Se miten lukija (tarkoittaen Sinua) tämän tekstin tulkitsee on hänen oma asiansa. Pyrin siihen että kenenkään ei tarvitse ottaa nokkiinsa, mutta on taklattavalla myös se oma vastuu joten pää pystyyn ja kroppaa likoon.

Kiitos ja anteeksi

 

Kuka olet?

Seurasin somessa keskustelua ensivaikutelmasta samalla kun whatsupissa kävin keskustelua suhteesta toiseen ihmiseen. Huomasin ilokseni (tai surukseni) että täällä päässä oli kaksi toisistaan hyvin poikkeavaa persoonaa. Rääväsuu seksiaddikti toisella laitteella ja hieman sarkastinen mutta ihqu mörkö toisella laitteella. Miksiköhän näin, sama äijähän niitä viestejä naputtelee? Miksi ihanan blondin kanssa keskustelen syviä mutta uhkean tumman kaunottaren kanssa heitän alapääläppää?

Roolimme vaihtuu eri tilanteissa. Olemme siis porukkasidonnainen laji. Minullakin on monta roolia, olen se ystävällinen mörkö, asiallinen virkamies, puutteessa elävä seksiaddikti, lohduttava isä, kaikki roolit ovat riippuvaisia ajasta, seurasta ja paikasta. Kaikki nämä roolit ovat kuitenkin minä, hieman eri näkökulmasta jokainen.

Eräs tuttu kaunotar on perheellinen. Hänen puoliso näkee hänessä vaimoroolin, lapset näkevät äitiroolin, minä näen misuroolin. Silti hän on se yksi ja sama kaunotar. Herää kysymys, mikä on se rooli minkä hän itse huomaa parhaiten? Entä mikä on se rooli missä hän viihtyy?

Entäs kuka sinä olet? Mikä on sinun roolisi? Oletko vaimo, aviomies, häntäheikki, lapsi vai joku muu? Oletko edes koskaan miettinyt montako roolia sinulla on?

Tämän kirjoituksen kirjoittamisen ajaksi otin käyttöön blogroolini, kyselevän sarkastinen juippi. Seuraavaksi tulen käyttämään tiskaajan roolia, se ehkä kaikista rooleista se epämiellyttävin. No, se siitä….

Esimies vai takanainen

Eilen kävi keskustelu facessa haaleana kun haukuttiin pomoja ja mietittiin esimiehisyyttä. Itsekin rupesin sitten miettimään että mikä saa jonkun järjestön, viraston tai yrityksen valitsemaan henkilöstönsä jonkun kaavan mukaan. Voiko siihen vaikuttaa jollain tasolla? Onko valitsijamies/nainen tai nimittäjä yksinvaltias tässä?

No, ensimmäinen askel on tietysti että hakija on muodollisesti pätevä, enkä nyt tarkoita tässä sitä ulkomuotoa paitsi tietysti jos haetaan mallin paikkaa tai vastaavaa työtä. Hyvällä säkällä tässä karsiutuu jo osa niistä eitoivotuista henkilöistä. Sitten seuraa tekninen vertailu eli katsotaan ne taustat, todistukset, työura yms. Vieläkin ollaan aika tasapuolisia kaikki mutta sitten. Haastattelut. Tässä astuu kehiin ihmisen mieltymykset. Haastattelija(t) odottavat henkilöltä tiettyä reaktiota tietyissä tilanteissa. Mutta jos hakija ei reagoikaan niin? Saako hakija tästä ”miinusta” koska haastattelija ei osannut odottaa sitä?

Työnantajalla on oikeus valita se joka hänen mielestä on sopivin työhön, tietysti lain puitteissa mutta silti. Eli se valinta on kuitenkin jonkun henkilön/joidenkin henkilöiden henkilökohtainen mielipide. Tällöin on hyvinkin mahdollista että haetaan ominaisuuksia joita itse pitää vahvana ja se tiimi muodostetaan tietyn malliseksi. No sillä pomolla on sitten joukkue joka on samalla aaltopituudella hänen kanssa, vai onko?

Antaako tämä yllä kuvaamani ketju takanaiselle oikeuden haukka esimiestä tai päinvastoin? Onko se esinainen niin paljon mulkumpi kun se takamies että saa nimittää huoraksi? Entä saako haukkua milloinkaan ketään vai pitäisikö ennemmin luoda rakentavan kritiikin työyhteisö? No se voi joskus olla yksittäisen duunarin helpompaa vain haukkua kun se että esittäisi hyviä ideoita, etenkin jos ne on ristiriidassa yhteisön johdon vision kanssa.

Olen huono esimies, minulta puuttuu esimiehisyys, kärsivällisyys ja usko ihmiskuntaan. Olen kuitenkin vielä huonompi takanainen, suu käy koko ajan (tai kynä) ja olen ensimmäisten joukossa haukkumassa järjestelmää, johtoporrasta, yhteiskuntaa ja kanssaihmisiä. Yritän oppia ja yritän luoda pohjaa paremmalle yhteistyölle mutta se tie on kivinen, karu ja karsean pitkä. Ehkä minäkin vielä joku päivä saan mahdollisuuden olla esimiehenä sellaisessa paikassa missä minun visioni on sama minun esimiehen vision kanssa, aika saa näyttää.

 

On se niin väärin…

Grillimakkara on hyvää, eiks jo? Hiiltä grillaamiseen saa kaupasta mutta se maksaa. Intiassa palaa hiilikaivos, se syttyi jo vuonna 1916 ja arviolta palaa vielä noin 3800 vuotta. Siellä voi intialaiset grillata makkaraa ihan ilmaiseksi, on se niin väärin.

Mitä muuta löytyy sellaista joka on väärin? No jotkut eivät tarvitse tehdä töitä öisin. Jotkut saavat tulla ja mennä liukuvan työajan mukaan etc etc. Tällainen köyhä virkamies joutuu noudattamaan tarkkoja aikoja, on se niin väärin!

Olisin mielelläni kovapalkkainen virka-aikaa tekevä virkamies mutta silloin olisi pakko lukea lisää yliopistossa eikä se vielä takaa että saan viran. Sekin on väärin!

Mutta jotta kaikki ei olisi väärin niin pääsen vapaalle aamulla kun muut menevät töihin, ja nyt kaikki muut sanovat että on se niin väärin!

 

Vääryyden tiellä ollaan ja sekin on väärin

 

 

Heittäkää luu….

…minulle, kiitos. Ai miksikö? No, minä kerron…

 

Koirat ulisevat kun niillä on paha olo, niin tekee ihminenkin (minä myös). Koirat tykkää lihasta. niin minäkin, ja niin edelleen.

Koiran elämä on oikeastaan aika rauhallista. Nukkumista, ruoka tulee kuppiin ajallaan, leikkimistä, oleskelua. Ainoa huono puoli koiran elämässä on oikeastaan se että joutuu menemään ulos kuselle. Jos olet koira niin söpöt tytöt rapsuttavat sinua (eipä ole rapsuttajia näkynyt tämän ihmisen maailmassa). Koirana voit tehdä vähän mitä lystäät ja sitten katsella viattomilla ruskeilla silmillä isäntäväkeä ja samalla tuottaa anteeksipyytävää ininää, toimii joka kerta mutta vain jos olet koira. Ai kun saisin olla koira…

Ajattele nyt, tällainen olisi koiran päivä:

0700 Nyt herätetään emäntä, on pakko päästä kuselle

0715 Missä mun ruoka, kauhea nälkä!

0730 Joko mennään ulos?

0830 Et muuten pyyhi mun tassuja!

0831 Etkö voisi olla hiljaa, yritän nukkua!

1200 Kuselle!

1210 NARTTU! Tunnen tuoksun tänne asti! Hei, haloo, väärä suunta!

1300 Nyt mennään kotiin! Narttu pääsi karkuun!

1310 Etkä muuten pyyhi mun tassuja!

1311 Jos kaataisin vesikupin niin…

1312 RAPSUTA!

1315 Ja ei kun nukkumaan, herätä ruoka-aikaan

1600 RUOKAAAAAAA!!!!

1610 Ulos, ulos, ulos. NARTTUJA kulmakunnilla!

1700 Jaha, jos löhöäisi sohvalla…

2100 Joko mennään nukkumaan? Ja missä viipyy rapsutus?

 

Että näin. Joskus toivoisin että olisin syntynyt koirana.

 

Hurlum hei….

Ja uusi päivä edessä. Eilen minulle hymyiltiin ja olin otettu siitä (vaikkakin oli pieni pilke silmäkulmassa hymytytöllä). Tänään minulle ei olla (vielä) hymyilty joten pikkasen huonompi päivä. Ja sitten se on se joulu joka tekee tuloaan….

Kaveria on elämä kohdellut kaltoin viime aikoina. Elämän perusasiat ovat mullistuneet ja varmaan myllerrys pääkopassa on tasoa mega tai sitä suurempi. Muistan kun itse olin samassa tilanteessa muutama vuosi sitten ja miten se aika muutti minua kohti nykyistä persoonaa. Silloin sain tukea kavereilta ympäri suomea ja siitä olen heille ikuisesti velkaa. Toivon vain että kaverilla on sama onni onnettomuudessa. Voimia!

Perheetön joulu, on se kyllä ankeeta. Vai onko se jouluni sittenkään perheetön? Minähän saan olla työperheeni kanssa vastaamassa omalta osaltani kansalaisten turvallisuudesta. Kai sekin lasketaan? Emme jaa joululahjoja, juomme kahvia, vittuilemme toisillemme mutta yhtä kaikki olemme toisaalta kuin perhe, perhe jossa jokaisella on omat huolet ja murheet, perhe joka vetää yhtä köyttä (jo ihan ohjeistuksen mukaan), perhe jossa jokainen tuo oman pienen osan suureen yhteisöön.

Miksi näin synkkiä ajatuksia aamutuimaan? No koska en tykkää tästä jouluhässäkästä. Joulu pitäisi mielestäni olla ei-kaupallinen perheiden ja sukujen yhteinen rauhoittumisaika. On ihan turhaa puhua jostain joulurauhasta kun joutuu pää kolmantena jalkana juosta paikasta A paikkaan B. Jouluna pitäisi jokaiselle suoda oikeus rauhaan ja turvallisuuteen niin kotona kuin muuallakin. Utopistinen ajatus mutta niin minä sen ajattelen.

Nyt aion kuitenkin tehdä jotain mitä en olisi vielä viime viikolla uskonut tekeväni, toivotan kaikille ystäville ja tämän kirjoituksen lukeville oikein hyvää joulun odotusta ja oikein rauhallisia pyhiä. Toivottavasti elämä hymyilee edes pienen hetken teille, ihan niin kuin se ihana tyttönen hymyili minulle eilen.

Olkaahan kiltisti, mussukat ja tontut ja muut ihanat olennot.

 

So it is Christmas….

Latinaa…

Blogiteksteistä Ajattelen käytin vapaasti hyväkseni lausetta; Ajattelen, siis olen olemassa. Tämä lentävä lause on alunperin latinaa ja muodossa Cogito, ergo sum. Rupesin sitten googlaamaan lentäviä lauseita ja huomasin että yllättävän moni niistä on yleisesti käytössä, niin oikeudessa kuin Asterix-sarjakuvassa, ja että niitä voi myös hyvin helposti käyttää väärin tai tahallisesti lausua väärin.

Kaikki tietää uhkapelurin lauseen Alea iacta est, arpa on heitetty. Koska minä väärinkäytän niin sanoja kuin kahviakin, joka on diureetti (nesteenpoistaja), kirjoitan tämän lauseen muotoon Urea iacta est, virtsa on heitetty. Tämäkin, kuten niin moni mun kirjoitus, on puhtaasti pro hac vice, tätä tapausta varten, tai sitten selkeästi mea culpe, minun vikani. Silti aion tämän julkaista.

Usein kirjoitan asioista joista ei ole mitään tietoa, ihan mututuntumalla. Virheitä tulee mutta errare humanum est, erehtyminen on inhimillistä, niin bloggailussa kuin elämässäkin. Siihen ei auta mikään. Nimeni on myös latinalaista alkuperää eli nomen est omen, enkä sillekään voi yhtään mitään. Valitan.

Kuiitenkin aion pysyä per se (juu, se lausutaan kans niin, ei siis perse) joka tarkoittaa vain omana itsenään. Ei haittaa pieni o sancta simplicitas (pyhä yksinkertaisuus) eikä edes lumbago non definita (noidannuoli). Huudan vain Julius Ceasarin tavoin veni, vidi, vici (tulin, näin, voitin) tai sitten se minun elämäni paremmin kuvaava veni, vidi, vittu!

Ja vielä lopuksi mainita siitä että kaikki lukemanne on teidän vapaasti tulkittavissa. Näin ollen kirjoittajaa ei voida pitää minkäänlaisessa vastuussa teidän tulkinnasta. Koska olette ilmeisesti lukeneet koko tekstin ja päässeet tähän kohtaan otan vapauden toivottaa teille hyvää päivänjatkoa.

Etäisä

Onnellinen…

Onko ihminen koskaan todella onnellinen? Onko ihmisellä oikeutta onnellisuuteen? Onnellisuus on yliarvostettu, saa olla tyytyväinen jos edes joskus on iloinen (Gunvald Larsson Beck-sarjassa).

Mikä tekee ihmisestä onnellisen? Onko siihenkin olemassa joku kaava tai salainen resepti? Riittääkö peruselämä siihen vai vaaditaanko jotain lisukkeita? Voiko kaikki saavuttaa onnellisuuden?

Terveys on monen mielestä onnellisuuden perusta (ihan vain omia havaintoja, ei minkäänlaista tieteellistä pohjaa). Mutta terveys itsessään on monen osa-alueen summa. Terveys on WHOn määritelmän mukaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin summa, ei pelkästään se että ei ole sairas. Näin ollen jos terveys on onnellisuuden perusta niin yllä olevat osat ovat sitten vaikuttamassa onneen. Nyt herää kysymys onko kenelläkään niin hyvin asiat että yllä mainitut toteutuu vai ollaanko vajaaterveitä ja varttionnellisia koko ajan?

Tänään ainakin olen iloinen (ja nyt suurin osa mussukoista kuvittelee että olen kipeä koska väitän tähän aikaan aamusta olevani iloinen) mutta onneen on vielä pitkä matka. On turvallinen olo mutta vielä jokin puuttuu jotta voin saavuttaa optimaalisen terveyden ja sen kautta onnellisuuden.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille

Lycka är jävligt överskattat. Man får vara nöjd om man är litet glad ibland (Gunvald Larsson)

Ajattelen….

Ajattelen, olen siis olemassa. En ajattele, olenko olematon? Ajattelen että en ajattele, olenko siis olemattomasti olemassa?

Elämän huippuhetket ovat lyhyitä endorfiineilla varustettuja ajanjaksoja. Kaikki muu on tasapaksuista taistelua. Kolme hetkeä elämässäni ovat olleet ylitse muiden, silloin kun olen saanut pitää ensimmäistä kertaa lapseni sylissä. Nämä lyhyet hetket ovat niin suuressa arvossa että ne paikkaa ne huonot tasapaksut hetket mennen tullen.

Mutta miksi loppujen lopuksi olen täällä? Mikä on mun missio? Miksi Jumala (tai joku muu yliluonnollinen voima) päätti että juuri Minä istun sunnuntaiaamuna ja mietin miksi olen olemassa? Onko olemassaolollani joku syvälle haudattu tarkoitus? Onko olemassa joku masterplan? Miksi?

Kuten aina, silloin kun rupean kirjoittamaan ilman käsikirjoitusta (hmmm, miten voi kirjoittaa käsikirjoitusta jos tarvitsee käsikirjoitusta kirjoittamiseen?) ajatukset pomppivat ja senat menee sakaisin. Niin kävi myös nyt. Ajattelen huippuhetkiä ja jostain ilmestyy  toisia, ei niin julkaisukelpoisia ajatuksia, mieleeni. Silti se päällimmäinen kysymys on miksi?

Hoidossa oleva koira istuu vierelläni ja haluaisi mennä lenkille, kun hän tietää että lenkin jälkeen saa lihapullia. Ne ovat ilmeisesti hänen huippuhetket. Kai se on lähdettävä, juon vain kahvini ja kirjoitan muutaman jutun…

Rauhallista aamua mussukoille ja muistakaa ajatella

Ihmisarvo ja sen arvostus

Facessa törmää aina silloin tällöin testeihin jotka saavat miettimään. Yksi testi kertoi minulle että kunhan tiedän oman arvoni en voi olla arvoton. Mutta jos mielestäni minulla ei ole arvoa niin silloinhan olen kuitenkin arvoton. Asia vaivaa minua, mietin jatkuvasti mikä minun arvoni oikeasti on, vai olenko arvoton?

Arvostus syntyy arvomaailmasta mutta onko minulla sellaista? Mistä saan tietää oman arvomaailman arvot? Kuka selventäisi ne minulle? On kuin olisin hukassa omassa maailmassa.

Entäs kuka arvostaa minua ja miksi? Arvostaako jokainen kohtaamani ihminen minua samalla tavalla? Ja villakoiran ydin on arvostanko minä sitä että minua ja minun arvoja arvostetaan?

Yritysmaailmassa on in tehdä strategiaa ja liittää siihen yrityksen arvoja. Voila, työ on tehty, arvot on asetettu mutta valvotaanko että ne toteutuu? Usein strategiat ja arvot on niin ympäripyöreitä että ei kukaan koskaan saa selville onko toteutunut vai ei. En väitä että näin aina olisi mutta silti. Jos minä nyt tekisin strategian omasta elämästä niin tavoitteena olisi saavuttaa sellainen tila että olisin ihmisiksi, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Arvomaailmasta en edes puhu koska strategia on tärkeämpi.

Mutta vielä minua hiertää se fakta että en oikein tiedä minkä arvoinen olen? No ainakin olen juuri nyt ansainnut kupin kahvia…

Page 3 of 9

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi