Ajattelen, olen siis olemassa. En ajattele, olenko olematon? Ajattelen että en ajattele, olenko siis olemattomasti olemassa?

Elämän huippuhetket ovat lyhyitä endorfiineilla varustettuja ajanjaksoja. Kaikki muu on tasapaksuista taistelua. Kolme hetkeä elämässäni ovat olleet ylitse muiden, silloin kun olen saanut pitää ensimmäistä kertaa lapseni sylissä. Nämä lyhyet hetket ovat niin suuressa arvossa että ne paikkaa ne huonot tasapaksut hetket mennen tullen.

Mutta miksi loppujen lopuksi olen täällä? Mikä on mun missio? Miksi Jumala (tai joku muu yliluonnollinen voima) päätti että juuri Minä istun sunnuntaiaamuna ja mietin miksi olen olemassa? Onko olemassaolollani joku syvälle haudattu tarkoitus? Onko olemassa joku masterplan? Miksi?

Kuten aina, silloin kun rupean kirjoittamaan ilman käsikirjoitusta (hmmm, miten voi kirjoittaa käsikirjoitusta jos tarvitsee käsikirjoitusta kirjoittamiseen?) ajatukset pomppivat ja senat menee sakaisin. Niin kävi myös nyt. Ajattelen huippuhetkiä ja jostain ilmestyy  toisia, ei niin julkaisukelpoisia ajatuksia, mieleeni. Silti se päällimmäinen kysymys on miksi?

Hoidossa oleva koira istuu vierelläni ja haluaisi mennä lenkille, kun hän tietää että lenkin jälkeen saa lihapullia. Ne ovat ilmeisesti hänen huippuhetket. Kai se on lähdettävä, juon vain kahvini ja kirjoitan muutaman jutun…

Rauhallista aamua mussukoille ja muistakaa ajatella