Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Kategoria: Yleinen Page 3 of 6

Etäisästä lähi-isäksi…

Ja niin siinä kävi. Poikani muutti minun luo asumaan ja nyt treenataan yhdessä yhteiseloa. Muutos on suuri, kaikkea pitää ajatella, ei riitä enää että miettii omaa unentarvetta. Paljon on vielä opittavaa. Silti olen nyt onnellisempi, ehjempi, rauhallisempi kuin viikko sitten. Palanen mun elämää on palautunut minulle ja olen siitä ikuisesti onnellinen.

Voisin olla katkera kadonneista vuosista mutta en ole, lapseni ansaitsevat parempaa. Nyt eletään uutta aikaa, uusin kujein ja uusilla säännöillä. Ehkä joku päivä on koko katras kasassa taas, vain aika voi sen näyttää.

Tänään olen oppinut Pokémon Gon maailmasta paljonkin. Huomenna varmaan joku muu appi joka on nuorten miesten suosiossa. No ei oppi ojaan kaada. Nyt nukkumaan että jaksaa taas huomenna.

 

Öitä, mussukat

Yksinäisyyden torjunta…

Yksin joukossa vai yksinäinen joukossa? Mitä on yksinäisyys ja miten reagoimme siihen?

Ajatus syntyi kun kaveri kirjoitti kolumnin yksinäisyydestä, siitä kiitokset hänelle. Rupesin miettimään miten koemme yksinäisyyttä ja miten yritämme peitellä ja torjua yksinäisyyttä.

Kun olemme yksinäisiä, emme välttämättä ole silloin yksin, yritämme monasti peitellä yksinäisyytemme. Jostain syystä emme halua että ystävämme tai tuttavamme huomaavat että pelkäämme ja kärsimme. Se miten peitämme tunteemme on yksilöllistä, joku vitsailee, joku on hiljainen jne.

Mutta miksi teemme näin? Miksi yritämme niin kovasti peitellä tunteemme kun tiedämme että usein se peittely on niin läpinäkyvää että emme saa huijattua ketään? Miksi yritämme viimeiseen asti piilotella ja peitellä totuutta? Eihän tässä ole mitään järkeä.

Entä jos yrittäisimme torjua yksinäisyyttä? Entä jos antaisimme elämälle mahdollisuuden? Entä jos edes kerran näyttäisimme tunteemme ja yrittäisimme torjua tuskan? Onko tämä jo liikaa vaadittua? Onko tämä edes mahdollista?

Itse olen yksinäisyyden peittelyssä maisteritasoa, tarkoittaen että kuvittelen ihan oikeasti että onnistun huijaamaan läheisiä. Osaan myös olla yksinäinen ihan isossakin joukossa. Saavutukset peittelyn saralla ovat lähinnä naurettavia. Kenellekään ei ole varmaan jäännyt epäselväksi miten yksinäisestä ihmisestä oikeasti on kyse. Kuitenkin nämä samat ihmiset ovat antaneet minun jatkaa näytelmää, miksi? Eivätkö uskalla kertoa että paljastuin vai tunnistaako ne itsensä minussa niin hyvin että suosiolla jättävät minut rauhaan? Oli miten oli, peittely jatkuu.

Mutta miksi emme torju yksinäisyyttä? Miksi emme ratkaise pulmaa? Miksi kärsimme päivästä toiseen tuskasta jota yritämme peitellä? Puuttuuko meiltä usko tai rohkeus? Vai onko peittely viennyt ne viimeisetkin voimat ja emme kerta kaikkiaan enää jaksa taistella ja torjua? Arvaukseni on ihan yhtä hyvä kuin sinunkin.

Peittelyyn, egon korostamiseen ja yksinäisyyden torjumiseen tarvittava voima on suunnaton. Ainakin minä tarvitsen kaiken sen voiman jotta pysyn edes jotenkin toimintakuntoisena. Joskus se on niin pienestä kiinni mutta silti niin valtavasta voimasta että on helpompi olla yksinäinen joukossa.

Hyvää yötä, mussukat

Hintavertailu

Olen kesästä asti kärsinyt vaivoista hartiaseudulla jotka ovat sitten eskaloituneet oikeaan yläraajaan. On kuvattu ja tutkittu mutta mitään ei oikeastaan näy. Nyt tuli ehdotus että tehtäisiin vielä MRI (magneettikuvaus) kaularangan osalta mutta koska se tutkimus ei kuulu työterveyssoppariin niin joutuisin a) itse maksamaan tai b) odottamaan kunnalliselle puolelle pääsyä.

Koska jo osaan odottaa pitkiä jonoja julkisella puolella niin tein netissä hintavertailun kyseisen tutkimuksen osalta. Omalla aurinkoisella paikkakunnallani on kolme yksityistä palveluntarjoajaa, googlaamalla ne löytyy en rupea mainostamaan. Hinnoissa on otettu huomioon KELAn tarjoama ruhtinaallinen 73€ korvaus. Halvin hinta oli 250€ ja kallein 599€ eli yli tuplasti kalliimpi. Mitä? Sama tutkimus, samat laitteet (tietääkseni magneettikuvaus tehdään magneettikuvaus-laitteella), luultavasti samantasoinen henkilöstö myös. Miten helkkarissa voi sitten olla näin isoja eroja hinnoissa? Kyllä nyt taas jossain kohtaa kusetetaan yksittäistä kipeätä ihmistä ja oikeen kovalla paineella.

No nyt sitten joku viisas sanoo että on olemassa vakuutuksia mitkä korvaa, juu on mutta…. Jos menet sinne kalliimpaan paikkaan ja haet korvausta omasta vakuutuksesta niin se tietää että pidemmän päälle myös vakuutusmaksut nousevat, eli itse maksat kuitenkin. Toinen viisas sanoo että jää odottamaan julkista sektoria, no niin varmaan teenkin, mutta silti minua ihmetyttää miten näin suuria eroja voi hinnoissa olla.

Ei mulla muuta….

Aiheeton kirjoitus…

Olosuhteista johtuen on minulla ollut ruhtinaallisesti aikaa selata kaiken maailman somejuttuja ja videoklippejä tämän viikonlopun aikana ja tietysti myös aikaa muodostaa oma mielipiteeni asioista. Joskus, eikä niin harvoin, alan miettimään että mitä tätä ihmiskuntaa oikein vaivaa kun kaikesta pitää aina valittaa.

Tuttava linkitti somessa jälkiviisatklipin missä puitiin virkamiehen voimankäyttöä. Rupesi oikein itkettämään kun kuunteli näiden viisaiden kommentit. Varmaan se virkamies halusi ampua kuolettavan laukauksen, koska niinhän Dirty Harrykin tekee. Voi helvetti soikoon. En todellakaan usko että kukaan selväjärkinen ihminen haluaa toista tappaa, joskus (onneksi harvemmin) siihen on vain pakko. Vai olisiko virkamiehen pitänyt käskyttää tekijää siirtymään sivulle jotta hän voisi ampua jalkaan asettamatta uhria vaaraan? No jälkiviisaat sen varmaan tietävät…

SOTE-uudistus kuohuttaa ja mietityttää. Ihmiset marssii omien oikeuksien puolesta, mutta tietävätkö edes mistä on kyse. Kun somekirjoituksia seuraa tulee mieleen että eivät tiedä. Monet luulevat että kun laajan päivystyksen status kitketään paikallisesta hospitaalista pois niin se on sitten sama kun että päivystystä ei olisi enää ollenkaan. Eihän se niin ole. Jokin tietty erikoisala menetetään, ehkä, mutta kuinka moneen se loppujen lopuksi vaikuttaa? Suurin osa päivystyksen asiakkaista voidaan kuitenkin hoitaa samalla teholla ja palvelulla kuten tähänkin mennessä. En todellakaan usko että tavallinen tallaaja edes huomaa eron, etenkin sellainen joka ei lue somesta kaikkea…

Tarralenkkarit takaisin muotiin! Kun lukee somessa päivitykset ja kommentit niin tulee kieltämättä välillä sellainen tunne että miten nämä ihmiset saavat edes kengät sidottua. Hurahdetaan johonkin tiettyyn asiaan eikä ajatella seurauksia, niin myös tämä kirjoitus joten menen sovittamaan tarralenkkareita. Joskus pitäisi kyllä olla joku tupla-tripla-varmistus näissä päivityksissä että ihmiset ehtisivät miettiä vähän ennen julkaisua. Voisivat siinä odotellessa opetella sitomaan kengännauhoja.

Työssäni tapaan sanoa että juuri kun usko ihmiskuntaan palautuu niin puhelin soi. Kieltämättä olen nyt viikonlopun aikana välttynyt puhelinsoitoista mutta ei ole kyllä usko ihmiskuntaan palautunut. Mutta yksi positiivinen asia tuli tässä mieleen (oho, miten siinä nyt niin kävi) tästä muuten niin perusnegatiivisestä viikonlopusta. Asia on niinkin yksinkertainen kun ystävyys. Jouduin kysymään ystävältä neuvoa yhdessä tunteisiin liittyvässä asiassa. Sain rehellisen vastauksen ja mikä parasta, hän ei udellut sen enempää (vaikkakin varmaan olisi halunnut) mistä on kyse. Ehkä joskus kerron hänelle mitä oli tekeillä, ehkä en, sen aika näyttää. Nyt olen kuitenkin vain ja ainoastaan tyytyväinen että minulla on tällainen ystävä.

Minulla on tuttavia, työkavereita jne mutta vain muutama ystävä. Olen viimeaikoina oppinut arvostamaan niitä tosiystäviä erittäin paljon. Vaalikaa hyvät ihmiset niitä omia ystäviä, vielä tulee se päivä kun tarvitsette niitä.

No niin mussukat (käytän tätä sanaa vieläkin vaikka joku ei siitä tykkää), alkaa sanallinen oksennustauti olla ohi. Yhden asian vielä sanon, ja toivon että oikea henkilö tämän lukee, ja se on suurin piirtein näin; Arvostan meidän ystävyyttä niin korkealle että käännän muut tunteet muualle….

Koska on sunnuntai ja pitäisi saada tuplapalkka tehdystä työstä toivon että tätä blogia luetaan nyt tuplasti enemmän 😀

 

Antoisaa sunnuntaita, mussukat….

Kauneus…

Kävin taas sellaisen kahvipöytäkeskustelun, tai ainakin minä olin kahvipöydän ääressä (tuliko yllärinä), ja aiheeksi nousi, kuinka ollakaan, kauneus. Ihminen ei ole nähtävästi koskaan tyytyväinen itseensä. Joillekin on selluliitit ongelma, toiselle rumat hampaat, joku on sitä mieltä että tissit ovat liian pienet, toiset taas vatvoo liian isoja tissejä. Yksikään näistä ei ole tyytyväinen omaan ulkonäköön.

Mutta miten tämä liittyy kauneuteen? Ja mikä on se varsinainen kauneus? No, lyödään tähän kohtaa etäisän teoria ja määritelmä.

Kauneus on osin ulkonäkö, tunnelma ja ryhti (enkä nyt tarkoita fyysistä ryhtiä). Esimerkiksi luontokuvissa kuvan luoma tunnelma on iso osa sen kuvan kauneutta. Kun ihminen ihastuu on kohde hänen mielestä kaunis, paljoltikin siitä syystä että tunteilla ja tunnelmalla on siinä niin suuri vaikutus. Listaa voisi jatkaa loputtomiin…

Hyvännäköinen ja kaunis ei ole minun määritelmässä sama asia. Hyvännäköinen typykkä joka ei kanna ulkonäköään ei ole kaunis, hän on vain hyvännäköinen. Typykkä joka ei ehkä ole niin hyvännäköinen, esim liian pienet tissit, mutta joka on tyytyväinen omaan ulkonäköön ja kantaa sitä ylpeästi on usein kaunis. Silmistä heijastuva omahyväksyntä on monasti ratkaisevassa roolissa kun kauneudesta puhutaan. Rumakin voi olla kaunis, jos hän vain suhtautuu omaan ulkonäköön oikealla asenteella.

Miksi kirjoitin tämän? No siksi että en itse osaa kantaa omaa ulkonäköä silleen että olisin kaunis/komea. Myös siksi että olen omassa tuttavapiirissä huomannut samoja taipumuksia. Mutta myös siksi koska kaikki kaunis on hyväksi, oli se sitten missä muodossa tahansa.

Olkaamme kauniisti, mussukat

Hyvinvoinnin hinta

Olemme (tai ainakin useimmat meistä) hyvinkin hintatietoisia. Tiedämme maidon hinnan, vertaamme netissä palveluiden hintaa, jahtaamme erikoistarjouksia jne. Mutta tiedämmekö oikeasti minkä hinnan maksamme omasta hyvinvoinnista? Onko meillä hajuakaan siitä mitä oma onnemme (ja epäonnemme) todella maksaa? Paljonko pulitamme siitä että voimme sanoa että voimme hyvin?

Onko olemassa matemaattinen kaava siihen mitä onni ja hyvinvointi saa maksaa? Voiko esimerkiksi terveyttä mitata rahassa? Mikä on se hinta mitä sinä olisit valmis maksamaan omasta onnesta?

Utopistisesti ajateltuna optimaalinen hyvinvointi olisi se että kaikilla on kaikki hyvin. Telkkarista voisit katsoa juuri ne sinua kiinnostavat ohjelmat, kyllä niitä jopa tuotettaisiin, saisit syödä ihan mitä lystäät ja olla just niin kuin haluat. Mutta mikä olisi tällaisen utopistisen maailman hinta? Voisimmeko olla onnellisia ilman niitä vastoinkäymisiä? Osaisimmeko arvostaa elämän suolaa jos sitä saisi tuutin täydeltä koko ajan? Olisiko hiukan tylsää?

Elämä on valintoja. Joka ikinen hetki teemme valintoja. Onko tämä valintojen tekeminen se hinta minkä maksamme hyvinvoinnista? Entä miten se hinta määritellään? Ja saako siitä plussapisteitä?

Voikaa hyvin, oli hinta mikä tahansa

Kruunu vai klaava

Kolikolla on tunnetusti kaksi toisistaan hyvin erottuvaa puolta. Niin on myös usein meidän ihmisten ajatuksilla ja teoilla. Joskus kun sen kolikon viskaa ilmaan niin kadottaa sen vision näistä puolista, näkee vain sen kapean reunan joka edustaa päättämättömyyttä.

Olen toistuvasti heitellyt kolikkoa viime aikoina. Sekosin jo laskuissa miten monta kertaa mikäkin puoli tuli ylöspäin mutta tiedän että suurin osa tuloksista jäi kantille. En osaa päättää, yritän pelata varman päälle, en tiedä mitä oikeasti haluan. Se toinen puoli kolikosta tuo jotain uutta, se toinen taas vie jotain tuttua. Minkä valitsen?

Siinä se kolikko nyt on, kääntelen sitä mielessäni, vertaan sen puolia toisiinsa ja tuskastun. Miksi tämä on tehty näin vaikeaksi?

 

Yöllä töihin, siihen asti kuulemiin…

There’s A Place

Kaikille on olemassa joku mansikkapaikka (sv. smultronställe) missä tuntee itsensä ehjäksi ja turvalliseksi. Näin ne ainakin väittävät. Joku löytää sen mansikkapaikan nopeammin kuin muut, mutta siellä se on, jossakin.

Minä en ole löytänyt sitä paikkaa vieläkään. Joudun vieläkin uneksimaan siitä. Pahinta on että en edes tiedä mitä oikeasti etsin. Minkälainen on se minun mansikkapaikkani?

Pitkään luulin että olin sen löytänyt, oma pieni mansikkapaikkani, mutta olin taas väärässä. Ei se ollut minun maailmani. Luulin että voin paeta nuottien ja sävelmien maailmaan ja löytää sieltä rauhan ja onnen. Ei se ollut niin. Se musiikki oli vain hetken terapiaa, karkumatka omasta elämästä, haaveita vain.

Pysähdyin tänään miettimään miksi minulle on niin vaikeata löytää se tila missä haluan olla. Ja nyt en ajattele vain fyysistä tilaa kuten asuinpaikka yms. Mitä oikeasti haluan elämältä? Mitä haluan tehdä? Kenen kanssa haluan tehdä? Missä haluan tehdä? Miten siis löydän ja rakennan oman mansikkapaikan?

Työympäristö on oiva pakopaikka. Siellä keskitytään työhön ja saa edes hetkeksi unohtaa kaiken maailman mansikkapaikat. Tai ainakin siihen asti kunnes puhelin soi ja huomaat että et ole ainoa jolla on mansikkapaikka täysin hukassa. Miten meidän rotu voi olla näin hukassa?

Missä on se minun mansikkapaikkani, minun oma Eedenin puutarha? Missä on se paikka missä voin olla ja vaikuttaa tuntematta itseäni ylimääräiseksi? Missä on se kartta joka opastaa minua sinne?

Facebook-kaveri laittoi taas sellaisen päivityksen että rupesi omat hiusjuuret jomottaa. Hän väitti ihan pokkana että hengittäminen on ihanaa. No on se tietysti ihanaa että saa ja voi hengittää mutta kun tämä elämä on niin paljon muutakin. Ei se hengittäminen yksistään tuo sitä mansikkapaikkaa kaikille.

Ehkä minäkin joskus löydän sen oman mansikkapaikkani. Ehkä minäkin joskus löydän jonkun kenen kanssa jakaa sitä mansikkapaikkaa. Siihen asti ihmettelen vain…

Lokit, kalat, tissit ja muut rantaelämän jutut

Aurinkoisena päivänä on ihan kivaa käydä rannalla loikoilemassa, juoda mehua ja napostella suolakeksejä. Voin lukea rauhassa sillä aikaa kun lapset temmeltävät vedessä ja juoda lisää mehua…

Mutta….

Rannalla viihtyy myös lokit, ne jahtaavat suolakeksejä, paskantavat minne sattuu ja pitävät helvetinmoista ääntä. Joskus tekisi mieli hävittää ne kaikki, etenkin silloin kun ovat röyhkeitä paskiaisia ja yrittävät varastaa keksejä minun laukusta. PANG!

Vedessä ui myös pieniä kaloja, onneksi ne ovat säikkyjä eivätkä häiritse sen pahemmin. Siellä ne kuitenkin uivat jalkojen välissä, hyi…

Ja sitten ne tissit! Mikään ei vie minulta keskittymiskyvyn samalla tavalla kun tissit. Isot, pienet, riippuvat ja roikkuvat, kiinteät ja pomppivat…. TISSEJÄ! Eniten minua kuitenkin vaivaa se että niitä tungetaan liian pieniin bikineihin, ne pursuaa sieltä rumasti eikä niistä kuitenkaan näy se kauneus mikä niissä asuu. Kun joku jolla on Dolly Partonin rintavarustus yrittää tunkea sen koko komeuden A-kuppiin niin kyllä se on sellainen näky joka oikeasti oksettaa. Siinä kyllä menee lukemisen ilo pitkäksi aikaa.

Mutta oli siellä rannalla ihan pikkulintujakin, nättejä sellaisia jotka eivät varastaneet keksejä. Oli siellä varmaan myös kaloja jotka eivät uineet jaloissa ja oli siellä myös oikean kokoisissa bikineissä viihtyviä tissejä, pisteet siitä. Lukeminen jäi kuitenkin tänään väliin….

 

Aurinkoista iltaa kaikille…

 

 

FourtyFour

Jaahas, tänään kello 12:05 hypähtää viisari taas kerran eteenpäin. Ja mitä olen saannut aikaiseksi näinä vuosina? Tiivistettynä kolme ihanaa lasta…

Erilaisia polkuja on tullut koluttua, nähty maailmaa eri näkökulmista. Rakastuttu, rakastettu (joskus myös rakasteltu), innostuttu, masennuttu, ilottu, suruttu, itketty, naurettu. Joskus on ollut vaikeampaa, joskus (harvemmin) helpompaa olla, päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois.

Polun varrella olen tutustunut erilaisiin ihmisiin, hyviin ja pahoihin. Jotkut niistä ovat jo edesmenneet mutta säilyvät muistoissani, jotkut niistä ovat elinikäisiä ystäviä (enkä rupea nyt niitä luettelemaan, tiedätte kyllä itsekin). Muutamat ovat omalla toiminnalla aiheuttaneet tippumisen kelkasta, toiset eivät taas kestäneet minun tekemisiä, mutta siellä ne vielä ovat, osana mun menneisyyttä.

Summa summarum, olen kuka olen. Nelkytäneljä vuotta on maailma muokannut tätä mieltä. Olette kaikki osasyyllisiä siihen mikä minusta tuli. Osittain kiitän ja osittain pahoittelen mutta nyt kuitenkin juon aamukahvit niin kauan kun olen vielä nuori ja komea. Puoliltapäivin sekin muuttuu…

Ja päivän mietelause kuuluu;

Life’s a bitch and then you die….

 

 

Musiikkisunnuntai 😀

Mietin tässä musiikkia ja sen vaikutusta ihmiseen. Tekstini voi sisältää rivouksia joten olkaa varovaisia…

Ajatus syntyi kun näin facessa kuvan miksi Rick Astley olisi hyvä pressa, Never gonna give you up jne… Tulin silloin ajatelleeksi hyvää ystävää joka hyräilee itsekseen joka ilta Fuck the police… Palomiehet huom, teille kauhujen musiikki on varmaan Banglesin Eternal Flame… Suomalaisen vartijan, eli stevarin, kappaleessa lauletaan mee pois portiltain… Juttuja on vaikka kuinka monta, itse lauloin aikoinaan För fet för ett fuck nyt lauluni on Are you lonesome tonight? Lauantaisin voin myös hyräillä Strangers in the night, uupumaan on vielä jäännyt Den glider in

Kukapa ei haluaisi laulaa rakkaimmalle jonkun kauniin laulun, valitettavan usein se on parisuhteessa se vanha kunnon Vippaa mulle viitonen. No onhan se parempi kun Painu pois Jack, sä tänne et tulla saa…

Ehkä on parempi että jatkan klassisen parissa jotta ei tule tällaisia päivityksiä…

 

Lomalla on hyvää olla ja kuunnella musiikkia Varrella virran…

Taiteilijan arki

Aurinko porottaa, kahvia on mukissa, ajatukset ei vain pysy raiteilla. Koneella pyörii taustat uuteen biisiin mutta melodia ei synny. Olen turhautunut, kiukuttelen…

Sama ongelma on myös kuvataiteen puolella. Luonnoksia on vaikka mihin mutta lopputulos on vielä hämärän peitossa. Luovuus on poissa. Värit ei stemmaa, mikään ei stemmaa…

Yritän kovasti löytää sen luovuuden uudestaan, ehkä yritän liikaa. Luovuushan ei synny pakottamalla. Ehkä yksi syy on siinä että pidän hiljaisista pimeistä illoista, nautin talvesta. Nyt on valoisaa, lämmin, luonto herää ja luonnon äänet. Kaikki tämä häiritsee keskittymistäni, vie luovuuden minulta, tai en mä tiedä…

Komian Tähären Theme on purkissa, sellainen pikarojekti mutta ajaa asiansa. Enää viimeinen miksaus ja voi polttaa cdn. Epäilen vain että kun alan siihen niin löydän siitä niin paljon ”huonoja kohtia” että heitän sen roskiin. Onneksi masteri pysyy ohjelmassa tallessa…

Tällainen on taiteilijan arki, täynnä tuskaa….

 

 

Kevättä rinnassa

Ei välttämättä tarkoita että olisi ihastunut, rakastunut tai muuten vain hömpsähtänyt. Tänään se tarkoittaa tukkoisuutta, niistämistä, väsymystä ja muita allergiasta johtuvia juttuja. On tässä keväässä myös hyviä puolia, aamukahvi parvekkeella, linnunlaulua, naapureiden laulu ei ole välttämättä yhtä kaunista mutta kevään merkki sekin, valoisuus ja monia muita juttuja.

Vappu avaa kevään ja kesän. Työväki juhlii, paitsi minä joka joutuu olemaan töissä, ja ihmiset riemuitsee, jotkut jopa putkareissun arvoisesti. Valkolakkia voi sitten puhdistaa eritteistä, mudasta ja alkoholista seuraavat 364 päivää jotta se olisi fit for fight ensi vuonna vappuna. Paistaako läpi se että olen hieman katkera, en siitä lakista ja lyyrasta mutta siitä että joillekin annetaan mahdollisuus juhlia työväen juhlassa silloin kun muut tekevät töitä. No kun ne sitten valittelee minulle kadonneista kännyköistä, hakatuista avosiipoista, hulluista portsareista, tyhmistä huoltomiehistä niin hymyilen itsekseni ja toivotan oikein hyvää vappua…

Synkkä ja myrskyinen yö

Näin ystävämme Ressu aloittaa ikuisuusprojektinsa aina. Ei vain Ressukaan koskaan saa kirjaansa valmiiksi.

Olen käynnistänyt projektin, kerään vanhoja juttuja mitä olen raapustanut milloin millekin foorumille, useimmat niistä kylläkin pöytälaatikkoon, ja ajattelin tehdä niistä jonkinmoisen kokoelman. En vain tiedä miten se onnistuu koska tarinat ovat niin erilaisia, ilman yhteistä teemaa. Osa tarinoista ovat teinipojat haaveet, osa aikuisen klopin mietteitä. Aihepiirit kattavat kaiken yliluonnollisesta oikusta rakkauden ydinturvallisuuteen, voi olla vaikeata kasata tämä.

Miksi sitten haluan tehdä tämän? Mitä minua kiehtoo tässä? No, ei juuri mikään, tuli vain ajatus että tekisin tämän. Valitsisin ne parhaimmat tarinat, jos vain pystyn päättämään mitkä ne ovat, ja kirjoittaisin ne puhtaaksi, kuitenkin niin että se alkuperäinen rytmi ja idea säilyy (jos on säästämisen arvoinen). Projekti alkakoot…

Oli synkkä ja myrskyinen yö….

 

Page 3 of 6

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi