Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Avainsana: ydinpommi

Kaivetaan monttua

Tänään leikimme ajatuksella että hyvinvointi työpaikalla on kaivettu maahaan. Työnantaja antaa työntekijälle sopivan lapio jolla voi tämän hyvinvoinnin kaivaa esiin. On se sitten ihme ja kumma kun näyttäisi olevan niin että hyvinvointi on kahdenkymmenen metrin syvyydessä mutta lapiolla ei pääse kun kymmenen metriä.

Ajatus tästä ajatusleikistä lähti oikeastaan Indyn kommentista Facebookissa. Se sai muhia muutaman tunnin mutta nyt alkoi näppis laulamaan. Ryhdytään kaivuutöihin.

Kiinassa ahkerat duunarit kaivavat nopeasti sen minkä lapio kestää, eli kymmenen metriä. Kun lapio hajoaa niin ryhtyvät kynsin hampain jyrsimään multaa ja hiekkaa jotta pääsisivät syvemmälle. Aikanaan saavuttavat kohteen mutta, sormia särkee ja hampaat ovat entisiä. Hyvinvoinnista ei enää voi puhua.

Hyppäämme Amerikkaan ja keskelle autiomaata. Oppenheimerin johtama pommiryhmä on jo pitkään pohtinut miten hyvinvointia saavutetaan. Syntyy idea, kaivetaan kunnes lapio hajoaa ja lasketaan sitten monttuun ydinräjähde ja räjäytetään tiemme hyvinvointiin. Ainoa ongelma oli se että räjähde oli liian iso ja hyvinvointi höyrystyi sen saman sileän tien. Ei loistanut niiden tulevaisuus, ei.

Euroopassa saksalainen työryhmä keksi kaivaa vähän läpimitaltaan pienemmän montun jos se lapio sitten kestäisi vähän syvempää kaivuuta. Pääsevätkin just ja just kahteenkymmeneen metriin mutta monttu on läpimitaltaan niin kapea että hieman tukevammat saksalaiset eivät mahdu läpi. Ei hyvinvointia.

Pohjoismaissa ja tarkemmin Ruotsissa eräässä ministeriössä (sv. ministerium) päätettiin takavarikoida kaikkien työntekijöiden lapiot kunnes ministerin asettama työryhmä on keksinyt miten saavutetaan hyvinvointi. Työryhmän raportti valmistuu aikaisintaan vuonna 2023 ja siihen asti ei ole hyvinvointia työpaikalla.

Suomalaisen viraston virkamies miettii hetken kun hänelle annetaan lapio. Tämä virkamies ei ole virkauran aikana koskaan vielä saavuttanut hyvinvointia koska aina kun se on ollut niin lähellä niin on taas muutoksen tuulet puhaltaneet. Hän kuitenkin ottaa lapion vastaan nöyrästi ja menee kaivuupaikalle missä hän istahtaa maahan. Heti kun silmä välttää virkamies varastaa lapion ja poistuu toisen työnantajan palvelukseen. Suomalainen virasto tekee asiasta rikosilmoituksen ja virkamies saa sakot. Lapiota ei saada takaisin häneltä.

Nyt luulisi että kaikilla on asiat yhtä huonosti mutta siinä olemme väärässä. Virkamies joka varasti ja piilotti lapion on mennyt sellaisen työnantajan palvelukseen joka on kaivanut hyvinvoinnin vain kahden metrin syvyyteen. Vaikkakin virkamies sai pienen sakon niin pystyy hän kaivamaan sitä hyvinvointia vielä viisi vuotta samalla lapiolla. Sen lisäksi hän saa uuden lapion joka vuosi uudelta työnantajalta. Virkamies voittaa kisan.

Kuten aina kun kirjoittelen tänne niin vastuu on sillä joka lukee tekstini. Jos et osaa nauraa tälle niin älä lue, ups, luitkin jo. Osoittamatta ja syyttämättä ketään jään miettimään, minne helvetti laitoin lapioni….

 

Ydinonnettomuus

Kaikki alkoi siitä kun yhdellä foorumilla verrattiin parisuhteen problematiikkaa ydinonnettomuuteen. Joku kertoi että ydinlaskeuman vaikutukset ovat pitkäkestoisia, joku vastasi kertomalla miten neutronivirtaus on olosuhderiippuvainen ja joku sanoi että tästä lähtien hän opiskelee kvanttifysiikkaa. No, vertauskuviahan ne vain oli mutta…

Keksin sitten verrata parisuhdetta tulipaloon. Palon fysiikka on suhteellisen helppo, tarvitaan palava aine, riittävä lämpö, happea ja häiriintymätön ketjureaktio. Samoin rakkauden fysiikka on helppo, tarvitaan rakkautta, lämpöä, intohimo ja häiriintymätön ketjureaktio. Poista joku näistä niin parisuhde kaatuu, helppoa eikö?

Miten sitten vaalitaan tätä parisuhdetta, miten tuodaan sitä lämpöä siihen, miten saadaan intohimo riittämään? Onko olemassa joku kaava mikä kertoo meille montako kertaa viikossa pitää olla intohimoinen, paljonko pitää jakaa sitä lämpöä, miten pitää rakastaa? Eipä ole, olemme yhtä hukassa kun Oppenheimer ja kumppanit aikoinaan Manhattan-projektin kimpussa. Tiedämme teoriassa miten homma toimii mutta emme ole päässeet käytännössä kokeilemaan eri sekoitussuhteita. Emme pysty arvioimaan miten paljon esimerkiksi kontaminaatio suhteessa vaikuttaa. Pahinta on että kontaminaation määrän vaikutus suhteeseen ei ole vakio. Ei siis voida luoda matemaattista kaavaa joka kertoo meille miten paljon suhde saa kontaminoitua ennen kun se hajoaa.

Uuden suhteen alkutaival voidaan verrata kaksivaiheiseen ydinpommiin eli vetypommiin. Tarvitaan primääri detonaatio, eli ensivaihe, missä fissio tuottaa lämpöä ja painetta jotta se sekundäärinen vaihe saadaan laukaistua. Lisäksi tarvitaan siihen uutta ainetta jotta saadaan ketjureaktio käyntiin. Ei siis riitä ihastus pitkälle, sillä saadaan aikaan vain fissiovaihe, sen jälkeen tarvitaan rakkautta ja lämpöä sekä painetta jotta fuusiovaihe toteutuu. Muuten suhteesta tulee vain niin sanottu likainen pommi.

Ydinreaktorissa ketjureaktiota hallitaan jäähdytysveden Booripitoisuudella, säätösauvoilla ja muilla konsteilla. Rakkaudessa ulkoiset olosuhteet, kavereiden mielipiteet ja yleinen ajatusmaailma hallitsevat ketjureaktion. On se ihmeellistä miten fysiikka voidaan ottaa apuvälineeksi kun keskustellaan rakkaudesta.

Jos yllä mainitussa tekstissä on virheitä, lähinnä fysiikan puolella, niin älkää välittäkö siitä. Tämä ei ole kvanttifysiikan tenttikirjoitus, tämä ei ole palon fysiikan oppitunti. Tämä on puhtaasti yhden blogaajan ajatusmaailma.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi