Coffee and a cigarrette
A smile and a kiss on your lips
Tears in your eyes
A nervous smile
And three words to you
Listening to romantic music
A kiss and a hug for my love
Tears in my eyes
A nervous smile
And three words to you
THE WORDS THAT MADE MY LIFE
THE ONLY WORDS I REALLY KNOW
WORDS THAT MEAN EVERYTHING TO ME
THREE WORDS TO YOU
I LOVE YOU
I feel your body next to mine
A gentle kiss on your lips
Tears in our eyes
A nervous smile
And three words to our love
Kysyn aika lailla usein itseltäni miksi teen asioita mitä teen. Ihme ja kumma, vastaus ei ole läheskään joka kerta sama. Riippuen mielialasta ja globaalisten tapahtumien seurauksista voi vastaukseni olla kaikki Kanadasta lähtien. Mutta miksi sitten päivästä toiseen kamppailen tekstien kanssa, kiukuttelen koskettimien herkkyyttä syntikassa, kiroan sivellintä alimpaan helvettiin tai miksi edes kysyn?
Harrastuksia pitää olla tasapainottamaan arkea. Ei ihminen muuten jaksa. Ja nämä minun taiteelliset harrastukset ovat minulle yhtä lailla huumetta kun juoksijalle on lenkille lähtö. Endorfiinit vapautuu ja tulee hyvä olo. Valitettavasti myös tässä huumeiden käytössä esiintyy krapula, jos en saa soittaa, kirjoittaa tai maalata niin voin huonosti. Olen siis taidenarkki!
Mitä etäisä sitten kirjoittaa? No tietty tätä blogia mitä nyt luet, novelleja (ei julkaisukelpoisia), laulun sanoja / käännöksiä (ei niistäkään ole moni julkaisukelpoinen) ja haaveena joskus saada valmiiksi kirjan missä on etäisän kootut jutut, niin facebookista, blogista kun myös vanhoista chatpalvelimista. Osa niistä jutuista on säästynyt vuosien varrella tikulla (onneksi/epäonneksi) ja olen nyt pitkin talvea editoinut ne uuteen muotoon. Saa nähdä ilmestyykö etäisän muistelmat koskaan.
Mutta vieläkään en tiedä miksi tykkään kirjoittaa! Onko olemassa joku kirjoitusgeeni? Ja miksi juuri minä olen saanut tämän geenimanipuloidun dna-pätkän? Miksi sitä ei annettu esimerkiksi siskolleni (olisin vaihtanut sen hänen kieligeeniin heti)? Miksi juuri minä?
Kirjoitin hiljattain pitkän viestin ihan ajatuksella yhdelle rakkaalle ihmiselle. Huomasin kun sitä kirjoittelin omalla omenapuhelimella että se viesti ei ollut oikeastaan hänelle, se oli perustelumuistio itselleni siitä päätöksestä minkä juuri sinä hetkenä tein. En silti haluaisi että viestiä ei olisi koskaan toimitettu perille koska oli vastaanottajalla myös vähän sanottavaa siinä jutussa mutta kuitenkin… Eli onko perimmäinen syy siihen että kirjoittelen se että silloin paremmin pystyn perustelemaan itselleni mitä juuri nyt teen? Mene ja tiedä, nyt ainakin kaadan kahvia kuppiin ja rupean valmistautumaan töihin…
Hey, let’s be careful out there, (sgt Phil Esterhaus, Hill Street Blues)
Niin alkoi teksti jonka kirjoitin aikoinaan. Tänään löysin sen tekstin uudestaan kätköistä. Eipä juuri hymyilyttänyt kun sen luin läpi. Parhaat tekstit syntyvät silloin kun on ahdistunut, kun on tarve purkaa omia patoutumia tekstin kautta. Tästä syystä ette koskaan kuule minusta kun olen hyvällä päällä. Nyt on menossa sellainen semi-vaihe, ei oikein riitä ahdistus hulluun luovuuteen mutta olisi kuitenkin pikku pakko kirjoittaa jotain. Vääntämällä väännetty teksti siis tilauksessa…
Close your eyes and save me from drowning…
Voi kuinka ihanaa olisi hukkua sun syviin silmiin, unohtaa muun maailman ja olla vain kanssasi. Toiveajattelua kenties, mutta unelmat on unelmoitava jotta selviää.
Touch my hand and keep me close to you….
Oi kuinka ihanaa olisi jos saisin tuntea sun hellän kosketuksen ja olla ikuisesti lähelläsi, ilman paineita, ilman lupauksia, olla vain.
And I will love you, more and more…
Se on kyllä totta sekin. Usein rakastaa saamatta vastarakkautta ja se tunne vain syvenee ja syvenee kunnes kupla puhkeaa ja tekstiä ilmestyy paperille.
Each and every day.
Kyllä, joka ikinen päivä, ihan joka ikinen.
Joskus vähän epäilyttää oma luovuus. Joskus tuntuu siltä kun olisin ihan hukassa kaiken taiteilun keskellä. Joskus tuntuu siltä että joku viisivuotias kirjoittaa paremmin ja maalaa PALJON paremmin. Toisaalta, jos ne tekeleet jäävät pöytälaatikkoon niin who cares…
Hullua alkanutta viikkoa, mussukat
Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi