Kävin taas sellaisen kahvipöytäkeskustelun, tai ainakin minä olin kahvipöydän ääressä (tuliko yllärinä), ja aiheeksi nousi, kuinka ollakaan, kauneus. Ihminen ei ole nähtävästi koskaan tyytyväinen itseensä. Joillekin on selluliitit ongelma, toiselle rumat hampaat, joku on sitä mieltä että tissit ovat liian pienet, toiset taas vatvoo liian isoja tissejä. Yksikään näistä ei ole tyytyväinen omaan ulkonäköön.

Mutta miten tämä liittyy kauneuteen? Ja mikä on se varsinainen kauneus? No, lyödään tähän kohtaa etäisän teoria ja määritelmä.

Kauneus on osin ulkonäkö, tunnelma ja ryhti (enkä nyt tarkoita fyysistä ryhtiä). Esimerkiksi luontokuvissa kuvan luoma tunnelma on iso osa sen kuvan kauneutta. Kun ihminen ihastuu on kohde hänen mielestä kaunis, paljoltikin siitä syystä että tunteilla ja tunnelmalla on siinä niin suuri vaikutus. Listaa voisi jatkaa loputtomiin…

Hyvännäköinen ja kaunis ei ole minun määritelmässä sama asia. Hyvännäköinen typykkä joka ei kanna ulkonäköään ei ole kaunis, hän on vain hyvännäköinen. Typykkä joka ei ehkä ole niin hyvännäköinen, esim liian pienet tissit, mutta joka on tyytyväinen omaan ulkonäköön ja kantaa sitä ylpeästi on usein kaunis. Silmistä heijastuva omahyväksyntä on monasti ratkaisevassa roolissa kun kauneudesta puhutaan. Rumakin voi olla kaunis, jos hän vain suhtautuu omaan ulkonäköön oikealla asenteella.

Miksi kirjoitin tämän? No siksi että en itse osaa kantaa omaa ulkonäköä silleen että olisin kaunis/komea. Myös siksi että olen omassa tuttavapiirissä huomannut samoja taipumuksia. Mutta myös siksi koska kaikki kaunis on hyväksi, oli se sitten missä muodossa tahansa.

Olkaamme kauniisti, mussukat