Kärsivällisyys ei ole tosiaankaan tämän boheeminörtin vahvuuksien joukossa. Hosumalla pitää mennä paikasta toiseen, suunta on just sinne minne nokka osoittaa, no masterplan näkyvissä. Uskokaa tai älkää mutta se on rasittavaa, kuluttavaa, yksinäistä ja turhauttavaa elää näin. On suoraan sanottuna paskamaista olla aina se vetojuhta kaikessa.
Tapasin ihanan kaverin ja taas lähti mopo käsistä. Boheeminörtti teki just niin kuin ravut yleensä, ihastuu heti, rakastui eilen ja nyt on kahden vaiheilla. Vastakaikua on, sitä en kiellä mutta kun se toinen ei ole rapu eikä boheemi niin hän haluaakin ensiksi tutustua paremmin ja muodostaa paremman kuvan meistä ennen heittäytymistä syville vesille. Viisas nainen, ei voi muuta sanoa, mutta kun taas oma kärsivällisyyden puuttuminen tekee tästä niin vaikeata, niin turhauttavaa, niin pelottavaa.
Kerroin tälle kaverille että odotan vaikka tappiin asti ja niin aion tehdäkin. Se että olen kärsimätön ei tarkoita sitä että en ymmärtäisi miksi hän haluaa edetä hitaasti. Se tarkoittaa vain ja ainoastaan että minä kärsin, huudan tuskastuneena maailmalle, painostan, olen päällekäyvä jne. Pelkäänkin että minun kärsimättömyyteni luo meidän välille kuilun jonka yli ei voi siltoja rakentaa.
Voi että, just nyt antaisin oikean jalkani jos saisin vähän kärsivällisyyttä. Haluaisin olla niin kuin normaalit ihastuneet / rakastuneet ihmiset. Haluaisin pienin elein näyttää miltä minusta tuntuu ja haluaisin ilman kiirettä ottaa vastaan niitä pieniä eleitä mitä kaveri lähettää. Mutta kun en ole! Onneksi nyt on kyseessä sellainen ns kaukosuhde jossa kaveri ei pääse näkemään miten ravaan kämpillä ilman päämäärää, noidun ja kiroilen. Kahvia huuhtoutuu litrakaupalla kurkusta alas ja mietin miten saisin hänet itselleni. Jos kaverini näkisi tämän niin hän varmaan kauhistuisi.
Päämääränä rakkaus. Eikö kuulostakin hyvältä? Mutta se päämäärä ei ole se juju, se on se matka alkupisteestä siihen päämäärään. Kaikki mitä matkalla sattuu ja tapahtuu muokkaavat sen lopullisen päämäärän, myös boheeminörtin kärsivällisyyden puute. Riittääkö ne muut tapahtumat matkan varrella tasapainottamaan lopullisen rakkauden kärsimättömyydestä huolimatta? Saavutammeko koskaan sitä lopullista päämäärää vai siirtyykö se aina eteenpäin kun saavutamme jonkun osatavoitteen? Voiko kärsimätön rakkaus koskaan voittaa?
Hyvää huomenta, Suomi