Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Avainsana: Hill Street Blues

Miksi kirjoitan blogia? Miksi kirjailija kirjoittaa kirjaa?

Kysyn aika lailla usein itseltäni miksi teen asioita mitä teen. Ihme ja kumma, vastaus ei ole läheskään joka kerta sama. Riippuen mielialasta ja globaalisten tapahtumien seurauksista voi vastaukseni olla kaikki Kanadasta lähtien. Mutta miksi sitten päivästä toiseen kamppailen tekstien kanssa, kiukuttelen koskettimien herkkyyttä syntikassa, kiroan sivellintä alimpaan helvettiin tai miksi edes kysyn?

Harrastuksia pitää olla tasapainottamaan arkea. Ei ihminen muuten jaksa. Ja nämä minun taiteelliset harrastukset ovat minulle yhtä lailla huumetta kun juoksijalle on lenkille lähtö. Endorfiinit vapautuu ja tulee hyvä olo. Valitettavasti myös tässä huumeiden käytössä esiintyy krapula, jos en saa soittaa, kirjoittaa tai maalata niin voin huonosti. Olen siis taidenarkki!

Mitä etäisä sitten kirjoittaa? No tietty tätä blogia mitä nyt luet, novelleja (ei julkaisukelpoisia), laulun sanoja / käännöksiä (ei niistäkään ole moni julkaisukelpoinen) ja haaveena joskus saada valmiiksi kirjan missä on etäisän kootut jutut, niin facebookista, blogista kun myös vanhoista chatpalvelimista. Osa niistä jutuista on säästynyt vuosien varrella tikulla (onneksi/epäonneksi) ja olen nyt pitkin talvea editoinut ne uuteen muotoon. Saa nähdä ilmestyykö etäisän muistelmat koskaan.

Mutta vieläkään en tiedä miksi tykkään kirjoittaa! Onko olemassa joku kirjoitusgeeni? Ja miksi juuri minä olen saanut tämän geenimanipuloidun dna-pätkän? Miksi sitä ei annettu esimerkiksi siskolleni (olisin vaihtanut sen hänen kieligeeniin heti)? Miksi juuri minä?

Kirjoitin hiljattain pitkän viestin ihan ajatuksella yhdelle rakkaalle ihmiselle. Huomasin kun sitä kirjoittelin omalla omenapuhelimella että se viesti ei ollut oikeastaan hänelle, se oli perustelumuistio itselleni siitä päätöksestä minkä juuri sinä hetkenä tein. En silti haluaisi että viestiä ei olisi koskaan toimitettu perille koska oli vastaanottajalla myös vähän sanottavaa siinä jutussa mutta kuitenkin… Eli onko perimmäinen syy siihen että kirjoittelen se että silloin paremmin pystyn perustelemaan itselleni mitä juuri nyt teen? Mene ja tiedä, nyt ainakin kaadan kahvia kuppiin ja rupean valmistautumaan töihin…

 

Hey, let’s be careful out there, (sgt Phil Esterhaus, Hill Street Blues)

Aamukahvia

juodessa on aikaa miettiä mitä oikeastaan haluaa elämältä. Onko ura se tärkein vai perhe ja ystävät? Olen vuosien saatossa miettinyt näitä asioita ja täytyy häpeäkseni todeta että en tiedä…

Olen urani suhteen juuri nyt sellaisessa ns Crossroad that will change your whole life ja mietin mitä mun pitää oikeasti tehdä. Tyydynkö tasapaksuun tekemiseen vai lähdenkö koko sydämellä kehittymään? Taustalla pyörii myös pieni pieni ajatus siitä että vaihtaisin alaa tyystin, rohkeus vain puuttuu.

Esimiehen sairastui ja sai omalle kontolleni myös hänen tehtävät, ainakin osin. Se mitä olen uraltati toivonut ja havitellut on nyt minulla, miksi se ei sitten miellytä? On kuin jokin puuttuisi, en osaa paneutua ja heittäytyä samalla innolla enää, ja samalla mietin uran vaihtoa…

Luen kirjaa jossa viesti on selkeä, usko itseesi ja voita! Siinä nuori kloppi kertoo miten hän ajautui tiskipojasta ravintolassa huipputuottajaksi populaarimusiikin maailmassa. Ajautui on kai väärä sana, kloppi oli ja on hyvä työssään, tarvittiin vain mies nimeltä Denniz Pop löytämään hänet. Kirja antaa mun ajatuksille potkua, voisinko minäkin menestyä jos uskallan heittäytyä? Elänkö nyt voittaakseni vai olenko vain? Live To Win-henki, onko minulla sitä?

Tänään on työpäivä, tai oikeastaan työyö, eikä juuri kiinnosta. Mielummin olisin kotona tekemättä mitään. Toisaalta haluaisin myös olla lasteni kanssa kun on ikävä niitä, it’s a loose-loose-situation. Taidan kuitenkin juoda kahvini ja mennä lenkille, voi olla että syntyy taas uusia ideoita, kuka tietää…

 

Ja muistakaa Phillip Esterhausin sanat;

And hey, HEY!!! Let’s be carefull out there

Eläinkauppaa

Iltaa kaikille,

 

Tänään tein sen mitä olen ajatellut ja haaveillut tekeväni jo monta vuotta, tilasin akvaarion. Kyllä, luitte oikein, akvaarion, sellainen lasipurkki jossa on vettä, hiekkaa, kasveja ja joskus jopa kaloja. Nyt pitää vain selvittää miten helkkarissa sitä lasipurkkia hoidetaan ja huolletaan. Impulsiivisuus iski jälleen, minun piti vain katsoa hintoja ja siinä sitä ollaan, lasipurkin omistaja.

Oikeastaan olen iloinen että vihdoin sain aikaiseksi tilata purkkini. Olen miettinyt tätä ostoa jo muutaman vuoden mutta en ole vain saannut aikaiseksi ostaa sitä. En edes tiedä miksi en ole ostanut, eihän ne edes ole kalliimmasta päästä. Kauluspaidan jonka ostin ennen joulua maksoi enemmän kuin tämä lasipurkki. Nähtäväksi jää miten kauan kestää ennen kuin ostan kaloja siihen lasipurnukkaan, kasveja kyllä hankin heti.

Kaloissa on se hyvä puoli että niitä ei tarvitse ulkoilluttaa milloinkaan. Ei ole pakko mennä sateeseen ja tuiskeeseen pissattamaan koiraa. Voi olla lämpimässä ja katsella kalojen uintia. Laiskan ihanneeläin. Ja pieniruokainenkin kuulema on. No se on sitten selvitettävä jos joskus hankin kaloja siihen purkkiin. Ensiksi kasveja ja taustakuvaa kehiin, sitten joskus ehkä….

Huomenna saapuu purkkini ja saan aloittaa uuden harrastuksen, jos ehdin. Huomenna on myös työpäivä, tai oikeastaan työyö. Se olisi asennoituva siihen sitten taas. Toivottavasti on rauhallinen yö.

Kuka teistä muistaa Hill Street Bluesin? Sergeant Phillip Esterhaus sanoi aina; Hey, let’s be carefull out there….

Hyvää yötä ja kauniita unia

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi