Kysyn aika lailla usein itseltäni miksi teen asioita mitä teen. Ihme ja kumma, vastaus ei ole läheskään joka kerta sama. Riippuen mielialasta ja globaalisten tapahtumien seurauksista voi vastaukseni olla kaikki Kanadasta lähtien. Mutta miksi sitten päivästä toiseen kamppailen tekstien kanssa, kiukuttelen koskettimien herkkyyttä syntikassa, kiroan sivellintä alimpaan helvettiin tai miksi edes kysyn?
Harrastuksia pitää olla tasapainottamaan arkea. Ei ihminen muuten jaksa. Ja nämä minun taiteelliset harrastukset ovat minulle yhtä lailla huumetta kun juoksijalle on lenkille lähtö. Endorfiinit vapautuu ja tulee hyvä olo. Valitettavasti myös tässä huumeiden käytössä esiintyy krapula, jos en saa soittaa, kirjoittaa tai maalata niin voin huonosti. Olen siis taidenarkki!
Mitä etäisä sitten kirjoittaa? No tietty tätä blogia mitä nyt luet, novelleja (ei julkaisukelpoisia), laulun sanoja / käännöksiä (ei niistäkään ole moni julkaisukelpoinen) ja haaveena joskus saada valmiiksi kirjan missä on etäisän kootut jutut, niin facebookista, blogista kun myös vanhoista chatpalvelimista. Osa niistä jutuista on säästynyt vuosien varrella tikulla (onneksi/epäonneksi) ja olen nyt pitkin talvea editoinut ne uuteen muotoon. Saa nähdä ilmestyykö etäisän muistelmat koskaan.
Mutta vieläkään en tiedä miksi tykkään kirjoittaa! Onko olemassa joku kirjoitusgeeni? Ja miksi juuri minä olen saanut tämän geenimanipuloidun dna-pätkän? Miksi sitä ei annettu esimerkiksi siskolleni (olisin vaihtanut sen hänen kieligeeniin heti)? Miksi juuri minä?
Kirjoitin hiljattain pitkän viestin ihan ajatuksella yhdelle rakkaalle ihmiselle. Huomasin kun sitä kirjoittelin omalla omenapuhelimella että se viesti ei ollut oikeastaan hänelle, se oli perustelumuistio itselleni siitä päätöksestä minkä juuri sinä hetkenä tein. En silti haluaisi että viestiä ei olisi koskaan toimitettu perille koska oli vastaanottajalla myös vähän sanottavaa siinä jutussa mutta kuitenkin… Eli onko perimmäinen syy siihen että kirjoittelen se että silloin paremmin pystyn perustelemaan itselleni mitä juuri nyt teen? Mene ja tiedä, nyt ainakin kaadan kahvia kuppiin ja rupean valmistautumaan töihin…
Hey, let’s be careful out there, (sgt Phil Esterhaus, Hill Street Blues)