Hei, Kaunokainen
Tätä et uskonut, vanhanaikainen kirje tipahtaa postiluukusta Sinulle (tietysti jos postia jaetaan). Sellainen tunteella kirjoitettu kirje ja Sinulle osoitettu, veikkaan että hämmästyit. Saat kutsua minua vanhanaikaiseksi, hulluksi tai miksi ikinä haluatkaan mutta haluan kuitenkin kirjoittaa tämän kirjeen Sinulle.
Ystvyytemme alkoi jo kauan sitten. Siitä on niin kauan että en enää oikein muistakaan miten se alkoi. Jossain kohtaa alkutaipaleella muistan nähneeni Sinua naiseellisesti pukeutuneena korkokenkiä myöten, älä kysy miksi muistan ne kengät mutta muistan. Muistan myös että olit jo silloin kaunis, olet sitä edelleen mutta nykyään olet myös tyyliltäsi naisellisempi, nainen minun makuun.
Pitkään olemme olleet ystäviä. Meillä on ollut omat lemmenleikit omien leikkikavereiden kanssa eikä kumpikaan meistä koskaan ole ehdottanut yhteistä leikkiä. En koskaan silloin ajatellut Sinua omana rakastettuna, se ei silloin edes käynnyt mielessä. Ajat kuitenkin muuttuvat, ja ihmiset niiden mukana. Viime aikoina olen huomannut että ajattelen Sinua yhä enemmän ja enemmän. On tapahtumassa jotain mitä olen yrittänyt välttää, tunteet ovat sekaantumassa peliin.
Jotain tai joku tuli hetkellisesti meidän väliin ja aiheutti tilapäisen viilennyksen ystävyytemme. Elimme tilapäisesti oman onnemme nojassa ja olimme ehkä jopa onnellisia. Kuitenkin jossain syvällä oli pieni hehku kytemässä, hehku joka ei suostu sammumaan, hehku joka on muuttumassa roihuavaksi tulimereksi. Nyt minulla herää vain yksi kysymys, tunnetko Sinä samoin? Näetkö hehkun edessäsi? Mitä se hehku Sinulle merkitsee? Okei, kolme kysymystä oli.
Ystävyytemme ei tule kestämään onnetonta suhdetta, siitä olen jokseinkin varma. Väärällä ajoituksella ja lähestymistavalla voimme saada oikein paljon tuhoa aikaan. Nyt on tunteet pidettävä kurissa, ystävyyden nimissä. En halua luopua ystävyydestä, mutta en myöskään rakkaudesta. Miten valitsen oikean tien? Miten Sinä valitset oikean tien?
Tänäänkin olen ajatellut Sinua, useamman kerran. Olen miettinyt miltä tuntuisi käydä treffeillä kanssasi, miltä tuntuisi suudella Sinua ja miltä tuntuisi herätä aamulla jos olisit siinä vierelläni. Kun suljen silmäni näen Sinut edessäni. Olen hukassa, eksynyt tunteiden maailmassa, ihastunut ja ehkäpä hiukan rakastunut.
Mutta mitä jos kaikki olisi toisin? Mitä jos olisimme tulisesti rakastuneita toisiimme? Olisiko meillä uskoa, toivoa ja rakkautta riittävästi jotta voisimme antaa tunteiden viedä? Kestäisikö rakkautemme, ystävyytemme ja kumppanuus samassa paketissa? Pystyiimmekö purjehtimaan läpi elämän myrskyt turvalliseen satamaan? Olisiko meistä siihen?
En uskalla ottaa riskiä. En uskalla kertoa Sinulle tunteistani. Pelkään että Sinä säikähdät ja ystävyytemme kärsii. Pelkään että tuhoan jotain mitä olen rakentanut monta vuotta. Pelkään että jään yksin suruni kanssa. Pelkään että et rakastakaan minua, että en olekaan Sinulle sitä mitä Sinä olet minulle. Pelkään että et koskaan lue kirjettäni loppuun.
Hyvää yötä, Kaunokainen