Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Avainsana: ajatus

Ajattelen….

Ajattelen, olen siis olemassa. En ajattele, olenko olematon? Ajattelen että en ajattele, olenko siis olemattomasti olemassa?

Elämän huippuhetket ovat lyhyitä endorfiineilla varustettuja ajanjaksoja. Kaikki muu on tasapaksuista taistelua. Kolme hetkeä elämässäni ovat olleet ylitse muiden, silloin kun olen saanut pitää ensimmäistä kertaa lapseni sylissä. Nämä lyhyet hetket ovat niin suuressa arvossa että ne paikkaa ne huonot tasapaksut hetket mennen tullen.

Mutta miksi loppujen lopuksi olen täällä? Mikä on mun missio? Miksi Jumala (tai joku muu yliluonnollinen voima) päätti että juuri Minä istun sunnuntaiaamuna ja mietin miksi olen olemassa? Onko olemassaolollani joku syvälle haudattu tarkoitus? Onko olemassa joku masterplan? Miksi?

Kuten aina, silloin kun rupean kirjoittamaan ilman käsikirjoitusta (hmmm, miten voi kirjoittaa käsikirjoitusta jos tarvitsee käsikirjoitusta kirjoittamiseen?) ajatukset pomppivat ja senat menee sakaisin. Niin kävi myös nyt. Ajattelen huippuhetkiä ja jostain ilmestyy  toisia, ei niin julkaisukelpoisia ajatuksia, mieleeni. Silti se päällimmäinen kysymys on miksi?

Hoidossa oleva koira istuu vierelläni ja haluaisi mennä lenkille, kun hän tietää että lenkin jälkeen saa lihapullia. Ne ovat ilmeisesti hänen huippuhetket. Kai se on lähdettävä, juon vain kahvini ja kirjoitan muutaman jutun…

Rauhallista aamua mussukoille ja muistakaa ajatella

Yksinäisyyden torjunta…

Yksin joukossa vai yksinäinen joukossa? Mitä on yksinäisyys ja miten reagoimme siihen?

Ajatus syntyi kun kaveri kirjoitti kolumnin yksinäisyydestä, siitä kiitokset hänelle. Rupesin miettimään miten koemme yksinäisyyttä ja miten yritämme peitellä ja torjua yksinäisyyttä.

Kun olemme yksinäisiä, emme välttämättä ole silloin yksin, yritämme monasti peitellä yksinäisyytemme. Jostain syystä emme halua että ystävämme tai tuttavamme huomaavat että pelkäämme ja kärsimme. Se miten peitämme tunteemme on yksilöllistä, joku vitsailee, joku on hiljainen jne.

Mutta miksi teemme näin? Miksi yritämme niin kovasti peitellä tunteemme kun tiedämme että usein se peittely on niin läpinäkyvää että emme saa huijattua ketään? Miksi yritämme viimeiseen asti piilotella ja peitellä totuutta? Eihän tässä ole mitään järkeä.

Entä jos yrittäisimme torjua yksinäisyyttä? Entä jos antaisimme elämälle mahdollisuuden? Entä jos edes kerran näyttäisimme tunteemme ja yrittäisimme torjua tuskan? Onko tämä jo liikaa vaadittua? Onko tämä edes mahdollista?

Itse olen yksinäisyyden peittelyssä maisteritasoa, tarkoittaen että kuvittelen ihan oikeasti että onnistun huijaamaan läheisiä. Osaan myös olla yksinäinen ihan isossakin joukossa. Saavutukset peittelyn saralla ovat lähinnä naurettavia. Kenellekään ei ole varmaan jäännyt epäselväksi miten yksinäisestä ihmisestä oikeasti on kyse. Kuitenkin nämä samat ihmiset ovat antaneet minun jatkaa näytelmää, miksi? Eivätkö uskalla kertoa että paljastuin vai tunnistaako ne itsensä minussa niin hyvin että suosiolla jättävät minut rauhaan? Oli miten oli, peittely jatkuu.

Mutta miksi emme torju yksinäisyyttä? Miksi emme ratkaise pulmaa? Miksi kärsimme päivästä toiseen tuskasta jota yritämme peitellä? Puuttuuko meiltä usko tai rohkeus? Vai onko peittely viennyt ne viimeisetkin voimat ja emme kerta kaikkiaan enää jaksa taistella ja torjua? Arvaukseni on ihan yhtä hyvä kuin sinunkin.

Peittelyyn, egon korostamiseen ja yksinäisyyden torjumiseen tarvittava voima on suunnaton. Ainakin minä tarvitsen kaiken sen voiman jotta pysyn edes jotenkin toimintakuntoisena. Joskus se on niin pienestä kiinni mutta silti niin valtavasta voimasta että on helpompi olla yksinäinen joukossa.

Hyvää yötä, mussukat

Lauantaiaamu

Ja höyryävä kahvikuppi, hieman sosiaalista mediaa ja tylsyyttä. Siitä on virtuaalitaiteilijan aamu rakennettu. Ei maistu nyt maalaaminen, ei piirtäminen, syytä en tiedä, ei vain onnistu. Kirja kädessä sängyllä ajatukset harhailee, on kuin kaikki tuttu ja turvallinen olisi poissa.

Tarve lepoon on suunnaton, aivot tarvitsevat hetken ilman mitään sen suurempaa työtä (eli normitila). Keho tarvitsee vuosihuollon, en vain jaksa kautta viitsi. Kun oma maailma ei riitä, uusi Bond-elokuva =)

Joskus leikin ajatuksella että muuttaisin kauas pois. Jättäisin kaiken tutun ja koetun, heittäydyn maailman pyörteisiin. Pakolaiseksi jonnekin päiväntasaajan saarelle palmujen alle. Ei vain rohkeus riitä tehdä sitä tempausta, eikä varallisuus. Silti se aina silloin tällöin tulee mieleen, mitä jos…

Kalenterissa on tänään vain yksi merkintä, työvuoro illalla, eipä ole pitkään aikaan ollut niin tyhjillään kalenteri. Huomisesta siinä lukee sitten VL, eli vuosilomaa. Ehkä minulla sitten löytyy intoa, tekemisen halua, luovuutta ja rakkautta tehdä taidetta taas. Katsotaan…

 

Hyvää viikonloppua, murmelit

Kirje rakkaalle…

Hei, Kaunokainen

 

Tätä et uskonut, vanhanaikainen kirje tipahtaa postiluukusta Sinulle (tietysti jos postia jaetaan). Sellainen tunteella kirjoitettu kirje ja Sinulle osoitettu, veikkaan että hämmästyit. Saat kutsua minua vanhanaikaiseksi, hulluksi tai miksi ikinä haluatkaan mutta haluan kuitenkin kirjoittaa tämän kirjeen Sinulle.

Ystvyytemme alkoi jo kauan sitten. Siitä on niin kauan että en enää oikein muistakaan miten se alkoi. Jossain kohtaa alkutaipaleella muistan nähneeni Sinua naiseellisesti pukeutuneena korkokenkiä myöten, älä kysy miksi muistan ne kengät mutta muistan. Muistan myös että olit jo silloin kaunis, olet sitä edelleen mutta nykyään olet myös tyyliltäsi naisellisempi, nainen minun makuun.

Pitkään olemme olleet ystäviä. Meillä on ollut omat lemmenleikit omien leikkikavereiden kanssa eikä kumpikaan meistä koskaan ole ehdottanut yhteistä leikkiä. En koskaan silloin ajatellut Sinua omana rakastettuna, se ei silloin edes käynnyt mielessä. Ajat kuitenkin muuttuvat, ja ihmiset niiden mukana. Viime aikoina olen huomannut että ajattelen Sinua yhä enemmän ja enemmän. On tapahtumassa jotain mitä olen yrittänyt välttää, tunteet ovat sekaantumassa peliin.

Jotain tai joku tuli hetkellisesti meidän väliin ja aiheutti tilapäisen viilennyksen ystävyytemme. Elimme tilapäisesti oman onnemme nojassa ja olimme ehkä jopa onnellisia. Kuitenkin jossain syvällä oli pieni hehku kytemässä, hehku joka ei suostu sammumaan, hehku joka on muuttumassa roihuavaksi tulimereksi. Nyt minulla herää vain yksi kysymys, tunnetko Sinä samoin? Näetkö hehkun edessäsi? Mitä se hehku Sinulle merkitsee? Okei, kolme kysymystä oli.

Ystävyytemme ei tule kestämään onnetonta suhdetta, siitä olen jokseinkin varma. Väärällä ajoituksella ja lähestymistavalla voimme saada oikein paljon tuhoa aikaan. Nyt on tunteet pidettävä kurissa, ystävyyden nimissä. En halua luopua ystävyydestä, mutta en myöskään rakkaudesta. Miten valitsen oikean tien? Miten Sinä valitset oikean tien?

Tänäänkin olen ajatellut Sinua, useamman kerran. Olen miettinyt miltä tuntuisi käydä treffeillä kanssasi, miltä tuntuisi suudella Sinua ja miltä tuntuisi herätä aamulla jos olisit siinä vierelläni. Kun suljen silmäni näen Sinut edessäni. Olen hukassa, eksynyt tunteiden maailmassa, ihastunut ja ehkäpä hiukan rakastunut.

Mutta mitä jos kaikki olisi toisin? Mitä jos olisimme tulisesti rakastuneita toisiimme? Olisiko meillä uskoa, toivoa ja rakkautta riittävästi jotta voisimme antaa tunteiden viedä? Kestäisikö rakkautemme, ystävyytemme ja kumppanuus samassa paketissa? Pystyiimmekö purjehtimaan läpi elämän myrskyt turvalliseen satamaan? Olisiko meistä siihen?

En uskalla ottaa riskiä. En uskalla kertoa Sinulle tunteistani. Pelkään että Sinä säikähdät ja ystävyytemme kärsii. Pelkään että tuhoan jotain mitä olen rakentanut monta vuotta. Pelkään että jään yksin suruni kanssa. Pelkään että et rakastakaan minua, että en olekaan Sinulle sitä mitä Sinä olet minulle. Pelkään että et koskaan lue kirjettäni loppuun.

Hyvää yötä, Kaunokainen

 

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi