Jos kaikki on mahdollista niin onko sitten mikään mahdoton?Käänteisesti jos mikään ei ole mahdotonta niin onko silloin kaikki mahdollista? Inspiraatio tähän ajatteluun ilmestyi, kuten arvata saattaa, facebookissa.

Elämäntapakouluttajat kertovat että mikään ei ole mahdotonta. On vain luotettava itseensä, kykyihinsä ja kaikki kyllä järjestyy. Kaikki siis on mahdollista, tai mikään ei ole mahdotonta, niiden mukaan. Jos ne kertoo tämän minulle ja minun kolleegalle, tai vielä pahemmin minun rakkaalle (joka juuri nyt loistaa poissaolollaan elämästäni), ja meidän tavoitteet eivät kohda niin kuinka sitten? Kenelle se mahdollisuus suodaan ja kenelle jää mahdottomuuden osa? Miten joku muu voi määritellä mikä on minulle mahdollista ja mikä ei, tai edes mikä on minulle mahdotonta ja mikä ei? Maailmassa nimeltä Utopia tämä olisi aivan loistavaa, kaikki olisi mahdollista!

Mahdollisuudet riippuvat olosuhteista, niin myös mahdottomuudet. Olosuhteet määrittelevät sen mihin juuri nyt pystyt ja kykenet. On siis utopiaa uskoa sellaiseen väittämään että kaikki on mahdollista. Tarkoittaako tämä silloin että on yhtä utopistista uskoa väittämään että mikään ei ole mahdotonta? Voidaanko vaikuttaa omalla toiminnalla niin paljon olosuhteisiin että loppujen lopuksi mikään ei todellakaan ole mahdotonta? Voidaanko sanoa että voidaan luoda tilanne jossa kaikki on mahdollista? Hmmm…

Onko väittämän Kaikki on mahdollista tarkoitus sama kuin väittämän Mikään ei ole mahdotonta? Tämän pohdinnan jätän ystävälle joka kirjoittaa kolumnia eräässä etelä-suomalaisessa lehdessä. Älkää vain kuvitelko että en itse tätä pohtisi myös.

Siinä sitten tämän aamun jyvä kaikille filosoofeille. Kommenttia saa jättää jos tuntuu siltä että on joku aihe minkä haluatte että pohdin. Pohdinnassa myös tällä hetkellä se että voiko ihminen olla vain joko hyvä ihminen vai paha ihminen.