Coffee and a cigarrette
A smile and a kiss on your lips
Tears in your eyes
A nervous smile
And three words to you
Listening to romantic music
A kiss and a hug for my love
Tears in my eyes
A nervous smile
And three words to you
THE WORDS THAT MADE MY LIFE
THE ONLY WORDS I REALLY KNOW
WORDS THAT MEAN EVERYTHING TO ME
THREE WORDS TO YOU
I LOVE YOU
I feel your body next to mine
A gentle kiss on your lips
Tears in our eyes
A nervous smile
And three words to our love
Kaikki tiedämme sen että elämässä pitää olla tietty rytmi. Me kaikki otamme sen myös itsestäänselvyytenä että se rytmi on lähes vakio. Useimmat meistä ei ota huomioon sen että joskus se rytmi saattaa muuttua, pahimmassa tapauksessa kadota täysin.
Ei etäisäkään kuvitellut että rytmi voi muuttua. Eihän nyt nuorelle miehelle niin käy. Mutta niin vain kävi, ja nyt on siihen totuttava. Tapoja jotka ovat olleet mulle pyhiä jo vuosia joutuvat uudelleenarvioinnin kohteeksi. Kahvin (tuo ihana suupielien voiteluaine) määrä on saatava alas. Liikuntaa on lisättävä, hyi kauhistus, ja muutenkin elämäntapoja arvioitava uudestaan. Kaikki tämä sen takia että rytmi muuttui.
Heräsin sängystäni tänään ilman muljahtelua, hikisyyttä ei ollut. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei ollut aamulla huimausta, pahaa oloa tai muutakaan. Moderni lääketiede on kyllä hyvällä mallilla. Luultavasti joudun loppuelämäni ajan aina silloin tällöin turvautumaan rytmin kemialliseen hallintaan, mutta se on loppujen lopuksi pieni hinta siitä että saa elämän rytmin pysymään edes joten kuten hallinnassa.
Kun polttaa kynttilää molemmista päistä (ja hiukan keskeltä myös) näillä helteillä ja kuvittelee että on vielä teini niin lopputulos on mikä on, keho antaa periksi. Olkaa, mussukat (ja taas joku raivostuu tästäkin sanasta) etäisää viisaampia ja ottakaa varoitusmerkit tosissaan, pääsette paljon helpommin takaisin rytmiin.
Aurinkoista ja rytmikästä kesäpäivää, murut
”Älä hätäile, kyllä sinä vielä löydät sen oikean rakkauden”
Siis mitä? Onko meille jokaiselle olemassa se yksi ainoa oikea rakas? Onko nämä muut ketä olen rakastanut sitten ollut pelkkä illuusio rakkaudesta? Ja jos on vain yksi tosirakkaus niin saako hän sitten vähemmän rakkautta aikanaan koska olen jo kuluttanut osan rakkaudestani illuusioihin? Ja mistä minä tiedän onko just hän se oikea vai pelkkä illuusio?
Entä se rakkaus, siis SE rakkaus, miten se eroaa siitä rakkaudesta mitä illuusiot ovat nauttineet? Miten kukaan edes huomaa eron? Onko ne vaaleanpunaiset pilvet erilailla sävytetty jos kyseessä on SE rakkaus? Vai onko tämäkin illuusio?
Jos jokaiselle on se joku tuolla jossain niin miksi me sitten edes rakastutaan illuusioon? Miksi tunnepankki ei ole geneettisillä koodilla varustettu jotta voisimme rakastaa vain sitä oikeaa? Miksi on edes mahdollista rakastaa illuusiota? Ja kauhistukseni lisääntyy kun mietin että onko se minulle oikea rakkaus sama henkilö jolle minä olen se oikea rakkaus?
Onko olemassa edes rakkautta vai onko sekin illuusio?
Aurinkoista rakkauden etsintää, mussukat
Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi