Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Kuvaus sinkkumiehen arjesta, huolista, rakkaudesta ja kaikesta muusta mitä et edes voinnut kuvitella...

Kuukausi: maaliskuu 2016

Synkkä ja myrskyinen yö

Näin ystävämme Ressu aloittaa ikuisuusprojektinsa aina. Ei vain Ressukaan koskaan saa kirjaansa valmiiksi.

Olen käynnistänyt projektin, kerään vanhoja juttuja mitä olen raapustanut milloin millekin foorumille, useimmat niistä kylläkin pöytälaatikkoon, ja ajattelin tehdä niistä jonkinmoisen kokoelman. En vain tiedä miten se onnistuu koska tarinat ovat niin erilaisia, ilman yhteistä teemaa. Osa tarinoista ovat teinipojat haaveet, osa aikuisen klopin mietteitä. Aihepiirit kattavat kaiken yliluonnollisesta oikusta rakkauden ydinturvallisuuteen, voi olla vaikeata kasata tämä.

Miksi sitten haluan tehdä tämän? Mitä minua kiehtoo tässä? No, ei juuri mikään, tuli vain ajatus että tekisin tämän. Valitsisin ne parhaimmat tarinat, jos vain pystyn päättämään mitkä ne ovat, ja kirjoittaisin ne puhtaaksi, kuitenkin niin että se alkuperäinen rytmi ja idea säilyy (jos on säästämisen arvoinen). Projekti alkakoot…

Oli synkkä ja myrskyinen yö….

 

Kärsimätön rakkaus

Kärsivällisyys ei ole tosiaankaan tämän boheeminörtin vahvuuksien joukossa. Hosumalla pitää mennä paikasta toiseen, suunta on just sinne minne nokka osoittaa, no masterplan näkyvissä. Uskokaa tai älkää mutta se on rasittavaa, kuluttavaa, yksinäistä ja turhauttavaa elää näin. On suoraan sanottuna paskamaista olla aina se vetojuhta kaikessa.

Tapasin ihanan kaverin ja taas lähti mopo käsistä. Boheeminörtti teki just niin kuin ravut yleensä, ihastuu heti, rakastui eilen ja nyt on kahden vaiheilla. Vastakaikua on, sitä en kiellä mutta kun se toinen ei ole rapu eikä boheemi niin hän haluaakin ensiksi tutustua paremmin ja muodostaa paremman kuvan meistä ennen heittäytymistä syville vesille. Viisas nainen, ei voi muuta sanoa, mutta kun taas oma kärsivällisyyden puuttuminen tekee tästä niin vaikeata, niin turhauttavaa, niin pelottavaa.

Kerroin tälle kaverille että odotan vaikka tappiin asti ja niin aion tehdäkin. Se että olen kärsimätön ei tarkoita sitä että en ymmärtäisi miksi hän haluaa edetä hitaasti. Se tarkoittaa vain ja ainoastaan että minä kärsin, huudan tuskastuneena maailmalle, painostan, olen päällekäyvä jne. Pelkäänkin että minun kärsimättömyyteni luo meidän välille kuilun jonka yli ei voi siltoja rakentaa.

Voi että, just nyt antaisin oikean jalkani jos saisin vähän kärsivällisyyttä. Haluaisin olla niin kuin normaalit ihastuneet / rakastuneet ihmiset. Haluaisin pienin elein näyttää miltä minusta tuntuu ja haluaisin ilman kiirettä ottaa vastaan niitä pieniä eleitä mitä kaveri lähettää. Mutta kun en ole! Onneksi nyt on kyseessä sellainen ns kaukosuhde jossa kaveri ei pääse näkemään miten ravaan kämpillä ilman päämäärää, noidun ja kiroilen. Kahvia huuhtoutuu litrakaupalla kurkusta alas ja mietin miten saisin hänet itselleni. Jos kaverini näkisi tämän niin hän varmaan kauhistuisi.

Päämääränä rakkaus. Eikö kuulostakin hyvältä? Mutta se päämäärä ei ole se juju, se on se matka alkupisteestä siihen päämäärään. Kaikki mitä matkalla sattuu ja tapahtuu muokkaavat sen lopullisen päämäärän, myös boheeminörtin kärsivällisyyden puute. Riittääkö ne muut tapahtumat matkan varrella tasapainottamaan lopullisen rakkauden kärsimättömyydestä huolimatta? Saavutammeko koskaan sitä lopullista päämäärää vai siirtyykö se aina eteenpäin kun saavutamme jonkun osatavoitteen? Voiko kärsimätön rakkaus koskaan voittaa?

Roses pink back

 

Hyvää huomenta, Suomi

 

Minustako taiteilija?

Hah!

 

Voin olla boheemi, voi olla että tykkään piirtää ja maalata ja voi jopa olla että tykkään kirjoittaa tekstejä niin blogiin, vihkoon kun nuottien alle. Silti minusta ei saa taiteilijaa millään. Miksikö? No siksi että minulla ei riitä pinna. Olen kärsimätön, kaiken pitää tapahtua eilen, en osaa odottaa lopputulosta, tulee siis juosten kustua, ei hyvä!

Vihjasin kaverille että hänen kannattaisi kirjoittaa kirjan. Herralla on talenttia, siitä ei ole kyse, mutta onko hänkin (kuten minä) liian laiska tehdäkseen sen? Riittääkö kaverin pinna? Kestääkö kantti? Kirjan teossa on vähän sama juttu kun musiikissa, monet hyvät teokset ei koskaan saavuta suurta yleisöä. Miksikö? No kun tekijöillä ei riitä kärsivällisyys eikä niillä ole nimeä joten on vaikeata saada mitään julkaistua. Tietty voi aina omakustannushommaa tehdä mutta miten hoidat levityksen, markkinoinnin, rahoituksen yms yms. Ei ihme että moni projekti jää pöytälaatikkoon.

Minä haluaisin mukaan musiikkimaailmaan, en vain satu olemaan gurujen yhteystiedoissa. Ei ole Anders Bagge, Andreas Carlsson tai Max Martin parhaimpia kavereita minun kanssa joten vaikeata on päästä piireihin. Kaikki talenttikisat perustuvat siihen että pitää esittää kappaleet, enpä ole nähnyt formaattia missä etsitään luovaa biisinikkaria tai haluatko kirjailijaksi? Näin ollen moni lahjakas nuori jää rannalle tai omaan kämppään, pöytälaatikko täynnä hyviä ideoita eikä yksikään niistä koskaan saavuta Sinua!

Miksi kirjoitin tämän? No siksi että minua potuttaa kun en ole taiteilija. Minua potuttaa kun en jaksa nähdä vaivaa jotta saisin asioita eteenpäin. Kyllä minäkin haluaisin olla kirjailija, muusikko, taidemaalari, kuvittaja ja vaikka mitä. Mutta kun en ole….

Olen huomannut että moni kirjailija käyttää runoja kirjoissaan. Ne voi olla ihan vain alkutekstinä ilman mitään kiinnekohtaa itse kirjaan. Minä käytän vanhoja leffa- ja tv-sarjakommenteja. Katsokaas näin:

 

 

SPOOOOKEY!

 

Marre

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi