Kuukausi: syyskuu 2015

Filosofian oppitunti

On 22.9.2015

Jos kaikki on mahdollista niin onko sitten mikään mahdoton?Käänteisesti jos mikään ei ole mahdotonta niin onko silloin kaikki mahdollista? Inspiraatio tähän ajatteluun ilmestyi, kuten arvata saattaa, facebookissa.

Elämäntapakouluttajat kertovat että mikään ei ole mahdotonta. On vain luotettava itseensä, kykyihinsä ja kaikki kyllä järjestyy. Kaikki siis on mahdollista, tai mikään ei ole mahdotonta, niiden mukaan. Jos ne kertoo tämän minulle ja minun kolleegalle, tai vielä pahemmin minun rakkaalle (joka juuri nyt loistaa poissaolollaan elämästäni), ja meidän tavoitteet eivät kohda niin kuinka sitten? Kenelle se mahdollisuus suodaan ja kenelle jää mahdottomuuden osa? Miten joku muu voi määritellä mikä on minulle mahdollista ja mikä ei, tai edes mikä on minulle mahdotonta ja mikä ei? Maailmassa nimeltä Utopia tämä olisi aivan loistavaa, kaikki olisi mahdollista!

Mahdollisuudet riippuvat olosuhteista, niin myös mahdottomuudet. Olosuhteet määrittelevät sen mihin juuri nyt pystyt ja kykenet. On siis utopiaa uskoa sellaiseen väittämään että kaikki on mahdollista. Tarkoittaako tämä silloin että on yhtä utopistista uskoa väittämään että mikään ei ole mahdotonta? Voidaanko vaikuttaa omalla toiminnalla niin paljon olosuhteisiin että loppujen lopuksi mikään ei todellakaan ole mahdotonta? Voidaanko sanoa että voidaan luoda tilanne jossa kaikki on mahdollista? Hmmm…

Onko väittämän Kaikki on mahdollista tarkoitus sama kuin väittämän Mikään ei ole mahdotonta? Tämän pohdinnan jätän ystävälle joka kirjoittaa kolumnia eräässä etelä-suomalaisessa lehdessä. Älkää vain kuvitelko että en itse tätä pohtisi myös.

Siinä sitten tämän aamun jyvä kaikille filosoofeille. Kommenttia saa jättää jos tuntuu siltä että on joku aihe minkä haluatte että pohdin. Pohdinnassa myös tällä hetkellä se että voiko ihminen olla vain joko hyvä ihminen vai paha ihminen.

Rakkaus

By marcexone

On 20.9.2015

In Rakkaus

Se on niin ihana tunne silloin kun se sattuu kohdalle. Rakkaus on myös ikävä tunne silloin kun se on yksipuolinen. Rakkaus on monessa muodossa ilmenevä tunne, rakkautta on lähes mahdotonta selittää.

Voiko toista ihmistä rakastaa vaikka se toinen ihminen ei rakasta? Muuttuuko yksipuolinen rakkaus koskaan joksikin muuksi? Voiko rakastaa toista jos ei rakasta itseään? Ajatuksia jotka vain jostain tuli päähän…

Rakastuminen, ihastuminen ja siihen liittyvä problematiikka on myös tänään mielessä. Ei sen takia että olisin ihastunut, eikä sen takia että olisin rakastunut. Se tuli mieleen sen takia että rakastan. Rakkautta on se että antaa toiselle tilaa, rakkautta on se että hyväksyy toisen sellaisenaan, rakkautta on myös se että osaa muokata omaa olemusta niin että se sopii rakkauden kohteen kanssa yhteen. Rakkaus ei välttämättä tarkoita sitä romanttista paskaa, peiton alla pussailua, yhdessä oloa ja kaikki muut hörhöilyt. Rakkaus on se että voi elää ilman näitä ja silti olla onnellinen.

Romantiikka toisaalta on ihan mukava harrastus. Joskus sitä tarvitsee jotta jaksaa rakastaa. Romantiikka voi esiintyä monessa eri muodossa, pieni ele, hipaisu, pusu, lahja, kukkia, hali, voisin jatkaa loputtomiin. Silti se romanttinen osuus on niin häviävän pieni osuus siitä rakkaudesta.

Rakkaus on myös sitä että ajattelee toista ennen kun ajattelee itseään. Miten hän suhtautuu jos teen näin, entäs näin? Toki pitää myös muistaa että ei voi tehdä vastoin omaa elämänkatsomusta, vastoin omia moraalikäsitettitä yms. Rakkaus on loppujen lopuksi loputon sarja hyviä lehmänkauppoja. Kauppoja jossa molemmat osapuolet yleensä voittavat, eivät toki aina.

Joskus kieltämättä tuntuu siltä että rakastan liikaa. Se että onko se hyvä vai huono asia on sitten aivan toinen tarina.

Rakkaudella

Marre

Aamukahvi

By marcexone

On 20.9.2015

In Yleinen

Olen yöihminen, vihaan aamuja. Ainoastaan aamukahvi on hyvää aamuisin, ja itse asiassa en edes tykkää kahvista minähän laitan siihen maitoa ja sokeria sekaan.

Se olisi taas työpäivä edessä, 12 tuntia työmaalla, 12 tuntia virkamiesmäisyyttä, 12 tuntia menetettyä vapaa-aikaa. Siitä saa toki korvauksen mutta voisin kyllä mielummin olla kotona, juomassa niitä mun sekoitettuja kahveja.

Nyt putosin kärryiltä, mitäköhän minun pitikään kirjoittaa, oli niin hyvä idis mutta se hävisi matkalla kahvinkeittimen ääreen. No, eiköhän se siitä, minulla on 12 tuntia aikaa miettiä miten bloggaan kun saavun kotiin työmaalta, kai mä jotain keksin….

Siihen asti, have fun

Hajatelmia

By marcexone

On 10.9.2015

In Yleinen

Tulotaso on viikon puheenaihe, etenkin sen muutokset. Samoin lomat, sairaslomat yms. Ihmiset haukkuvat ja mesoavat, näin ei voi tehdä. Huomattavaa on että näissä somepostauksissa ei kuitenkaan näy sitten varteenotettavaa vaihtoehtoa leikkauksille.

Kukaan ei kuulema pakota tekemään vuorotyötä. No jos koulutus on tietynlainen niin työ on silloin yleensä myös tietynlainen. Minunkin alalla voi saada vapautuksen vuorotöistä jos siihen on esim. lääketieteellinen peruste, muuten meidän alalla ollan kellon ympäri töissä. Tähän joku viisas sanoisi varmaan että voihan sitä työpaikkaa vaihtaa, voi toki, tämä viisas varmaan kustantaa mun uudelleenkoulutuksen, ansionmenetykset, järjestää minulle työpaikan jne, ei se ole niin helppoa.

Leikkauksia tarvitaan, siitä olen samaa mieltä. Se että onko nämä nykyiset tapetilla olevat leikkaukset ne oikeat onkin sitten aivan toinen asia. Leikkaukset eivät kohtele kaikkia ihmisiä samalla lailla, nyt kivirekeä joutuu vetämään julkishallinnon vuorotyöläiset. Olisivat, jos haluavat että kaikki osallistuu talkoisiin, päättäneet että jokaisen jonkin korvauksen jostakin saavan, palkka, palkkio, eläke, työmarkkinatuki yms, maksavat vuositasolla 5% ylimääräisen veron joka ohjataan lyhentämättömänä tähän kilpailukykyprojektiin. Niin johtajat kun duunarit, rahapussi auki. Samalla voisimme katsoa verovähennyksien vaikutusta, onko siellä joitakin vähennyksiä jotka joutaisi poistoon. Jos puhutaan koko kansan talkoista niin olkoot ne sitten koko kansan talkoot.

Suomi on vapaa maa, ei täällä tarvitse asua jos ei miellytä. Ei tätä kirjoitustakaan tarvitse lukea jos ei miellytä. Niillä mennään mitä on syötetty tietokantaan, purnataan ja kiukkuilaan, mutta harva kuitenkin tekee asialle yhtään mitään, minut mukaanlukien.

Se on siinä

Bloggaus….

By marcexone

On 4.9.2015

In Yleinen

… ihana tekosyy olla puhumatta kaverille!

Aikoinaan perustin blogin jotta saisin, enemmän tai vähemmän, anonyymisti purkaa omia patoutumia, huutaa maailmalle, kirota arkea ja vannoa rakkautta. Blogini, jota nyt ehkä luet, oli henkireikäni, ajatusriihi ja vaikka mitä. Aina en julkaise sitä mitä kirjoitan, on luonnoksia missä kiroan kaikkea mitä tunnen ja tiedän, on tarinoita jotka ovat niin vettyneet kyynelistä että Titanicin lokikirja tuntuisi rutikuivalta niihin verrattuna, on tarinoita missä julistan rakkauttani musiikkiin ja taiteeseen sekä muutamiin ihmisiin, lista on lähes loputon.

Olen kuulema sosiaalinen mutta saaneen olla toista mieltä. Joo, ehkä annan kuvan kovin sosiaalisesta ihmisestä joka kuuntelee ja hymyilee ja juroilee tilanteen mukaan. Kuitenkin olen sulkeutunut, etenkin silloin jos käsitellään minulle arkoja asioita ja niitä kuule on. Ihmisen on kuitenkin joskus saatava purkaa kaiken sen minkä syvälle sisäänsä piiloittelee ja siihen sosiaalinen media on oiva työkalu. Kenenkään ei tarvitse nähdä itkua, raivoa tai juroutta. Kenenkään ei tarvitse kuunnella jos tuntee olonsa vaivautuneeksi mutta minä saan laukoa kaiken sen minkä olen säästänyt juuri tätä tilaisuutta varten. Voin postata facebookiin, instaan, blogiin ja muihin sosiaaliisiin medioihin kaiken sen pahan olon mitä tunnen ja ihmiset voivat pahoitella ja kannustaa ilman että kukaan tarvitsee fyysisesti osoittaa mitään tunteita toiselle, great!

Somesta on tullut muoti-ilmiö. Samoissa tiloissa olevat somettajat lähettelevät twiittejä, whatsupeja, messengerviestejä ja kommentoivat toistensa instapäivityksiä ja surkeita facevitsejä. Kukaan ei jaksa nousta palliltaan ja kävellä muutaman metrin matkaa ja osoittaa tunteensa kaverille, tai ainakin harvoin. Hittolainen että on kätevä ratkaisu tämä some.

Joskus kun oikein on tarvetta puhua jollekin niin mitä teen? Kirjoitan viestin ja toivon että hän ehkä soittaisi! Yhtä hyvin voisin itse soittaa mutta ei, some on saannut minut valtaansa, en soita koska on helpompaa laittaa viestiä, pah! Ennen vanhaa soitettiin kaverille ihan lankapuhelimella, eli oli pakko muistaa kaverin puhelinnumero, ja jos ei kaveri vastannut tai ei ollut kotona niin sitten mentiin kylille katsomaan onko siellä. Nykyään sovitaan somessa että viestitellään ensi viikolla heti jumpan ja joogan ja kauneusunien jälkeen, seuraavalla viikolla sitten pahoitellaan kun ei sovittuna aikana oltukaan paikalla facessa sillä twiitterissä oli niin kiinnostava viestiketju, voi luoja mitä urpoja olemme.

No, tähän tarkoitukseen blogin pitäminen on ihan hyvää. Saan purkaa mielipahani ilman että kenenkään osuu silleen pahasti. Voin yleistää ja ympäripyöreästi luovia sinne sun tänne. Fiksu tapa, eikö? Yksi asia vain jää puuttumaan, se kaikkien tarvitsema inhimillinen kontakti.

Kiitos, anteeksi ja kuulemisiin

Marre

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi